Lähes täydellinen lauantai

Moikka!

Tänään on ollut ihana lauantai. Päätin jättää siivoukset väliin ja tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuvat itsestäni kivoilta. Aamulla sain juoda rauhassa kaksi kupillista kahvia, kun muu perhe oli ulkona jo aikaisin aamusta. En edes muista milloin viimeksi olisi ollut sellainen aamu, että olisin saanut ihan itsekseni juoda kahvia. Ja mitäpä muutakaan kahvia join kuin sitä parasta.

Sitten oli vuorossa lapsen ystävän synttärijuhlat. Ja ihanaa, että lapsi on jo sen ikäinen, että viihtyy kaverin juhlissa ilman äitiään. Sain nimittäin jo toistamiseen hetken sitä omaa aikaa, kun toisen lapseni ystävän äidin kanssa siirryimme kahville höpöttelemään ja ehdin käydä vähän Jyskissäkin pyörähtämässä ja katsomassa pieniä sisustusjuttuja syntymäpäiväjuhlien ajan. Olin selvästi oman ajan tarpeessa.

Jyskin pienet sisustusjutut
Tytön juhlakampaus

Nyt joku saattaa miettiä, että miksi niitä lapsia tekee, jos ei heidän kanssaan halua aikaa viettää, niin heille tiedoksi, että rakastan lastani yli kaiken ja yleensä vietän hänen kanssaan kaiken vapaa-aikani. Ja joskus sitä ihminen, äitikin, tarvitsee ja kaipaa niitä pieniä hengähdystaukoja työn ja perheen välissä. Mielestäni ketään ei pidä syyllistää siitä. Ja lapsihan ei missään vaiheessa ole ollut ilman aikuisen valvontaa.

No joo, hieman eksyin aiheesta, mutta toisinaan tällaisia syytöksiä tulee äideille, jotka sitä omaa aikaa kaipaavat.

Synttärijuhlien jälkeen oli aika ulkoilla. Tyttäremme on oppinut luistelemaan (töpöttelee ja hieman liukuu hienosti) ja tänään olimme taas kertailemassa tätä taitoa. Pitäisi varmaan ensi vuonna ostaa itsellenikin luistimet, niin pääsisin kokeilemaan omia luistelijan taitoja ihan tosi tilanteessa. Kävimme myös pulkkamäessä ja leikkipuistossa. Ihana ilma! On kyllä niin ihanaa, että täällä Helsingissäkin on kunnon talvi ja näitä talvikelien juttuja voidaan täälläkin harrastaa.

On lunta. Ja Mollukin tykkää!

Nyt näpyttelen tässä koneellani ja lasi punaviiniä ilmaantuu vieressäni. Ah!

Voisi sanoa, että tämä päivä hipoo aika täydellistä lauantaita ja vapaapäivää.

Rentouttavaa lauantai-iltaa sinne teillekin. Ottakaahan rennosti <3

Love life,

Kiti