Mikä minusta tulee isona?

Täytin viime viikolla 36 vuotta. Se on aika paljon, mutta ei sitten kuitenkaan. Olen muka vielä nuori, mutta en sittenkään ole. Olenko saanut mitään aikaiseksi? Olenko saavuttanut unelmiani? Olenko muuttunut ihmisenä? Miten olen muuttunut? Mistä unelmoin nyt? Mikä minusta tulee isona?

Näitä asioita tuli mietittyä, kun tajusin täyttäväni jo 36 vuotta. Minulle se on aika paljon. 

Luin 18-vuotiaan Emmarian postauksen hänen mietteistään, unelmistaan ja haaveistaan tulevaisuutensa suhteen. Fiksuja mietteitä, fiksun oloinen nuori nainen. Ja kaikki vielä edessä.

Millainen minä olin 18-vuotiaana? Millaisia unelmia ja haaveita minulla oli silloin? 

Haaveena oli ainakin päästä opiskelemaan musiikkia ja teatteria. Halusin näytteleväksi laulajaksi tai laulavaksi näyttelijäksi. Suunta oli selvä. Pelkästään haaveilemalla ei unelmia kuitenkaan toteuteta, vaan niiden eteen on tehtävä töitä. Työtä, onnea, lisää työtä ja läheisten tuki ja kannustus. Niillä eväillä oli mahdollisuus saavuttaa unelmani. Ja saavutin! Nykyään olen laulava näyttelijä! Pääsin kouluun, teattereihin, televisioon, erilaisiin musiikkiproggiksiin ja esiinnyin ympäri Suomea!

Haaveeni eivät suinkaan suuntautuneet pelkästään työhön. Halusin myös perheen. Halusin monta lasta, ainakin kolme! Ja kaksospojat olisivat olleet mahtavat! Huh! Nyt minulla on yksi tyttö, ja olen todella kiitollinen hänestä. Kaksospojista ei ole kokemusta, mutta luulen, että pääsen nyt vähän helpommalla, kuin kaksospoikien äidit :)

Miten olen muuttunut ihmisenä? Toivottavasti olen viisastunut ja oppinut jotain. Tiedän, että olen oppinut. Elämä ei aina ole mennyt niin kuin olisi halunnut, virheitä on tehty, mutta niistä on opittu. Positiivisuuteni ja usko hyvään on kuitenkin vain kasvanut. Jaksan aina uskoa, että hyvä tulee hyvän luokse, eikä hyvää ole ilman pahaa, hyviä asioita ei osaa arvostaa, jos aina kaikki olisi ollut kuin ruusuilla tanssimista. Ikävät asiat tulee käsitellä ja jättää ne sitten taakse. Nimenomaan, ne pitää osata jättää taakse. En halua katkeroitua ja miettiä koko lopun elämääni, mitä ikäviä asioita on tapahtunut, vaan haluan jatkaa hyvän tavoittelemista. On tärkeää osata antaa anteeksi itselle ja muille. Olla itselle armollinen.

 Haluan myös levittää hyvää mieltä ympärilleni. Haluan, että läheisilläni on hyvä olla, ja että he tuntevat itsensä tärkeiksi ja rakastetuiksi. Haluan, että he kokevat olevansa kiinnostavia ja arvokkaita, sellaisina kuin he ovat. En kuitenkaan pysty vaikuttamaan muiden ihmisten onnellisuuteen, vain omaani. Jokainen meistä rakentaa omaa elämäänsä, ja jokaisen tavoite on varmasti olla mahdollisimman onnellinen. Itse pystymme vaikuttamaan omaan onnellisuuteemme, tottakai se, miten muut meitä kohtelevat vaikuttaa myös itseemme ja itsetuntoomme. Ei silti ole muiden tehtävä tehdä meitä onnelliseksi. Mielestäni yksi keino, joka vaikuttaa omaan ja muiden onnellisuuteen, on siinä, miten suhtaudumme asioihin. Onko esim. maidon loppuminen jääkaapista maailmanloppu, vai "hitsi vie, pitää hakea lisää" -harmitus.

En olisi tässä ilman läheisteni tukea ja kannustusta. Minulla on vahva turvaverkko ympärilläni. Tapahtuu mitä tahansa, elämä kantaa ja minua autetaan. Mummoni sanoikin aina, että kaik' järjestyyp, ja kummini lisäsi siihen vielä sanan aikanaan. Ja näinhän se on. Kaikki järjestyy aikanaan, tavalla tai toisella.

Nyt 36-vuotiaana asiat ovat järjestyneet loppujenlopuksi aika hyvin. Olen päässyt tekemään haaveilemaani työtä, minulla on perhe ja ihana lapsi, usko hyvään on edelleen vahva, olen iloinen ja  positiivinen, aikuistunut, kasvanut ja oppinut. Luulen tietäväni kuka olen ja mitä mieltä olen asioista. Tiedän, mikä on minulle tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Silti haluan säilyttää lapsenomaisen uteliaisuuden, pilkkeen silmäkulmassa, taidon nauraa itselleni ja olla ottamatta asioita turhan vakavasti. Olen halukas oppimaan lisää elämästä muilta ihmisiltä, haaveilen edelleen tulevaisuudesta, uusista saavutuksista, kokemuksista ja uusista töistä. Tarvitsen vain niitä haaveita, halun ja mahdollisuuden kokea erilaisia asioita, mahdollisuuden tehdä työtä, hieman onnea ja paljon sitä läheisten kannustusta ja tukea. Niiden avulla minun on mahdollisuus saavuttaa tulevaisuuden haaveeni.

Tiedättekö mitä, ne ovat täysin samat asiat, kuin mitä tarvitsin silloin 18-vuotiaana... Mikähän minusta siis tulee isona?

Mukavaa maanantaita kaikille <3

Love life

Kiti