Paras harja koirankarvoille

Heip!

Meillä on Mollyllä karvanlähtöaika. Se on kaksi kertaa vuodessa ja kestää aina noin 2-3 kuukautta kerralla. Eli nopeasti laskettuna karvaa lähtee kunnolla 4-6 kuukautta vuodesta. Ja kun sanon kunnolla, tarkoitan myös sitä. Muun ajan karvaa lähtee vain vähän.

Kun reilut neljä vuotta sitten muutimme tähän nykyiseen asuntoomme, valitsimme lattialaminaatin koirankarvojen värin mukaan. Vaikka siivoankin viikottain (yleensä), niin silti sitä koirankarvaa riittää aina vaan. En todellakaan jaksa päivittäin kulkea imuri kainalossa, varsinkaan karvanlähdön aikaan. Se tuntuisi turhalta.

Lattia ja koira sävysävyyn.

Sohva meillä on tummanharmaa, mikä ei todellakaan ole se paras vaihtoehto vaalean koiran kanssa. Vielä kun se karva oikein neulan lailla uppoaa kankaaseen.. Eli kun Mollysta joskus aika jättää (toivottavasti ei kuitenkaan vielä useampaan vuoteen), niin uusi sohva saa muuttaa meille. Tämä nykyinen sohva on mahdoton puhdistaa täysin karvattomaksi enää koskaan.

Mutta niin. Nyt meillä taas leijailee sellainen vaalea karvapilvi Mollyn perässä. Milloin karvoja löytyy jonkun meidän suusta, milloin esimerkiksi lautaselta. Jopa alusvaatteistani olen löytänyt vaaleita koirankarvoja. Ja ne labbiksen karvat ovat sellaista jouhta, joka iskeytyy kankaaseen, ujuttautuu ompeleen väliin, eikä todellakaan lähde pois kuin nyppimällä. Ai että! Tavallaan sitä on tottunut tässä reilun yhdentoista vuoden aikana siihen, mutta joka kerta se karvan määrä järkyttää. Ja ne mustat vaatteet...Jep, ne eivät ole täysin mustat.

Kuten otsikkokin sen sanoo, piti minun kertoa ihan parhaasta koiran harjasta. Se on Furminator, ja se on asunut meillä jo varmaan 10 vuotta.

Se on siinä, Furminator!
Yksi veto turkkia pitkin, ja tulos oli tämä.

Furminatorin harjakset ovat parhaat ainakin labbiksen turkille. Sillä lähtee pohjavilla ja irronneet päällyskarvat helposti ja turvallisesti. Ei tarvitse käyttää voimaa harjatessa, eikä koiran iho siis kärsi. Koira jopa tykkää, kun harjan piikit rapsuttavat ihoa juuri sopivasti. Harja on kevyt ja hyvä pitää kädessä. Ja se tulos joka harjauksen jälkeen on nähtävissä, on parasta! Meidänkin koirasta olen saanut yhden muutaman minuutin harjauskerran tuloksena irti puoli muovikassillista karvaa! Siitä saisi tehtyä vaikka lapaset.

Karvaa.
Lisää karvaa.
Jeps. Sohva pelastettu ainakin osin!
Ja kyseessä parin minuutin harjauksen tulos.

Furminator antaa meillä taas kyytiä karvoille, mutta kuten aikaisemmin mainitsinkin, osa jää aina meille kotiin sohvan, mattojen ja vaatteiden uumeniin. Meillä vierailevat ihmiset ovat varmasti jo huomanneetkin sen, että meillä on aina karvaa jossain. Mutta en pyytele sitä anteeksi. Koira asuu meillä kaikkine karvoineen, ja jos ei koiran karvoja kestä, voidaan nähdä jossain muualla..

Nyt tätä karvanlähtöä on takana noin kuukausi, ja pari on vielä edessä. Sitten rauhoittuu muutamaksi kuukaudeksi, ja sitten alkaa kaikki taas uudestaan alusta.. Nice.

Mutta rakastan tätä meidän mummelia ihan hirveästi! Kun siitä joskus aika jättää, niin varmaan pitkän aikaan jokainen sen kuoleman jälkeen löytynyt karva saa kyyneleet silmiini.. Maailman paras karvapallo <3

Lepohetki ennen lenkkiä.

Love life

Kiti

Ps. Koirankarva on yhdyssana, eikö niin? Mutta jos puhutaan koiran karvoista, se olisi erikseen.. Vai onko se aina yhteen? Googlekaan ei osannut auttaa tai sitten en osannut etsiä oikein. Miten kirjoitatte koirankarvat, koiran karvoille, koiran karva..jne?!?! Yhteen vai erikseen!? Auttakkee ja selittäkkee, kiitos! :D