Sanavalmis taapero

Heissan!

Taas olen saanut ihmettelemisen aihetta omasta taaperostani. Toisinaan (lue: yleensä) niin vaativasti asioita haluavana lapsena hän on ilmeisesti omaksunut jonkinlaisen neuvottelun taidon, ainakin hetkeksi. Hänellä on nykyään vaihtoehto jokaiseen käskyyn ja pyyntöön. Vaikka olen normaalistikin kova puhumaan, niin joskus illalla oikein mietin, miten paljon saan tämän pienen neidin kanssa keskustella (lue:vääntää) pyynnöstäni tapahtuvista asioista.

Tässä tästä neuvottelevasta taaperosta pari esimerkkiä:

Kun pyydän tyttöä vaikka hammaspesulle, pukemaan päälleen, syömään tai mitä tahansa muuta, saan nykyään usein vastaukseksi kohta, ihan kohta tulen. Sanon, että nyt, olet jo pari kertaa sanonut tulevasi kohta. Hän touhuaa hetken jotain ja sitten tulee luokseni, katsoo minua silmiin ja sanoo nyt tulen. Ei voi kun todeta, että hyvä. Usein kun hänen vastauksensa on korkeaa C.tä lähenevä Eeeeeeeeeeiiiiiiii!!! -huuto ja karkuun juokseminen. Selkeästi joku vaihe.

Pihalta sisään lähdettäessä nousee taaperon tumppu pystyyn (sormi tumpun sisällä pystyssä) ja tokaisee yksi kakku. Vielä yksi kakku. Katsoo tiukasti silmiin ja hymyilee. Monesti sanon, että ei, kun nyt mennään, Sitten uusi yritys, vakuuttavien nyökkäilyjen saattelemana, yksi, ihan vain yksi kakku, sormi edelleen pystyssä. Ja niin se yksi kakku kestää taas sen vartin..

Joskus tämä taapero innostuu ryskyttämään yhtä Ikean pientä pöytää. Silloin tietysti heti kiellän, ja vastaukseksi saan viattoman katseen ja  sanan vähän. Ihan vähän vaan. Silloin on naurussa pitelemistä..

Minun pitäisi varmaan monessakin asiassa olla tiukempi, mutta olen nyt yrittänyt mennä tällä neuvottelumeiningillä. Toki minäkin suutun, turhaudun ja ärsyynnyn, mutta ennen niitä tunteita yritän saada asiat sujumaan muuta reittiä.

Niin, ja olen taas saanut uutta ihmettelemisen aihetta. Minähän olen laulaja ja  ihan oikeasti osaan laulaa nuotilleen, hiljaa ja tarvittaessa kovaakin, osaan paljon kauniita lauluja ja myös monia lastenlauluja. Niitä sitten lauleskelen tytölleni, mutta nyt lähiaikoina olen saanut tytöltäni vastaukseksi Äiti, ei niin kovaa, muut päiväkodissa nukkuu! Siis häh? Mehän olemme omassa kotona, ja äiti ihan hiljaa tässä lauleskelee. Käy mun korviin! No ei käy, enhän minä laula kovaa. Noita hän sitten hokee ja tiukasti minua komentaa, niin ei siinä sitten muu auta kun lopettaa laulaminen.. Kysyin päiväkodista, että onko siellä sanottu noin, niin ainakaan hänen ryhmänsä aikuiset ei niin ole koskaan sanonut. Mistä lie sitten tämänkin keksinyt.

Tässä vähän aikaa sitten äitini oli nukuttamassa tyttöä päikkäreille, ja siinä samalla äitini lauloi Tiitiäistä. Kohta tyttö avasi silmänsä ja kysyi "Mitä sie mummo oikein laulat?" Äitini kysyi ihmeissää, että miten niin, meneekö se väärin. Meni kuulemma, äiti osaa, mummo ei. Jaahas, mummo vaihtoi toiseen unilauluun. Ja tähän on vielä sanottava, että äitini ihan oikeasti osaa laulaa nuotilleen, mutta ilmeisesti Tiitiäinen ei mennyt ihan niin kuin minä sen laulan.

Taaperoponi kokkailemassa.

Tämä ei nyt ole mitään kehua, vaan ihan puhdasta ihmettelyä, mutta neidin 2 -vuotis neuvolassa terveydenhoitajakin ihmetteli tytön verbaalista kehitystä. Hän sanoi tytön olevan kielellisesti selkeästi ikätovereitaan pidemmällä. Minulla ei juurikaan ole vertauskohtaa toisesta 2 -vuotiaasta, mutta kyllähän tuo meidän neiti puhua pälpättää koko ajan, pitkiä 6-8 sanaisia lauseita, muistaa kaikkien nimet, esineiden muodot, värit ja tapahtumia pitkältäkin ajalta. Ja nyt hän on alkanut imeä englannin kieltä! Häppi pöpsei tyy jyy...Helou, helou! (Happy birthday to you..) No, ei nyt ehkä vielä niinkään kovin kummoisesti, mutta olen minä vähän ihmeissäni.

Mutta on siitä puhumisesta ja keskustelutaidoista todella hyötyä. Helpottaa kummasti elämää, kun toinen osaa sanoa onko nälkä tai jano, tai haluaako leikkiä legoilla tai mennä ulos. Ja tytöstä on myös todella paljon seuraa, kun hänen kanssaan voi ihan keskustella.

Ehkä tämä kaikki on ihan normaalia, mutta kait se on ihan ok olla oman lapsensa kehityksestä onnellinen. Minulla on aivan mahtava taapero kaikkine uhmineen! Miten jotain ihmistä voikin rakastaa näin paljon?

Ja vielä, kaikkihan on tässä vaiheessa vaiheita, eli nautiskelen niistä pienistä hetkistä, kun meillä ei kiukutella tai huudeta. Eilen sain taas kokea julkisen uhmakohtauksen, ja silloin ei juuri naurattanut.. Tästä voit lukea tytön ensimmäisestä julkisesta uhmakohtauksesta.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille ihanille!

Love life

Kiti