Suosikkikahvini on löytynyt!

Heissan!

Se on taas uusi viikko ja uudet kujeet! No en tiedä kuinka paljon uusia kujeita, mutta ainakin taas paljon uusia asioita opittavana töissä.

Olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin olevani melkoinen kahvinjuoja. Mikään aamu ei ala kunnolla, jos en saa sitä kupillista kahvia. Voin kahvin vuoksi herätä vaikka puolituntia tarvittua aikaisemmin, jotta vaan saan sen aamukahvini. Yleensä kahvin juontiin ei kuitenkaan mene paria minuuttia kauempaa..

Tässä reilut viikko sitten sain veljeni vaimolta ja kummipojaltani Lappeenrannasta tuliaisiksi kahvipaketin. Ei ollut kyseessä Juhlamokka tai Kultakatriina, vaan Lappeenrannan oman kahvipaahtimon Lehmus Roasteryn Pusupuisto -kahvi. Sitä en ollutkaan ennen maistanut. Lauritsala-kahvia olen juonut ennenkin, sitä on ollut kotonakin ja se on ollut kyllä hyvää, joten odotukset tästä Pusupuistostakin oli korkealla. Ja onhan tässä vielä lappeenrantalaisuuskin sellainen plussa.

Noh, laitoin kahvin tippumaan ja odotin sen valmistumista. Sitten kahvi kuppiin ja pieni liraus maitoa päälle (maidon määrä on muuten tarkka juttu itselläni ja ihan kuka vaan ei maitoa kahviini saakaan lorauttaa). Hörppy ja maistamista. Mmmmmm, ihanaa. Uusi hörppy, lisää maistamista. Aivan ihana kahvi! Paahteisuus täydellinen, maku täydellinen! Taisi löytyä suosikkikahvini!

Ja tähän väliin maininta, että kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan oikeasti vilpitön makuelämys kahvikissalle.

Useampi keitetty kupillinen myöhemmin, olen edelleen samaa mieltä: suosikkikahvini!

Pusupuisto <3

Eli nyt sukulaiset ja ystävät huomio! (Tiedän, että teitä on lukijoiden joukossa.) Jos joskus haluatte tuoda minulle tuliaisia tänne Helsinkiin, niin tämä on oiva tuliainen ja varmasti mieluinen :D. Oikeasti, ei tarvitse tuoda mitään, mutta JOS haluatte, niin tämän otan mieluusti vastaan :)

Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille ja energistä uutta viikkoa!

Love life,

Kiti