Taaperon huone

Hellurei!

Tämä menee jo ihan mahdottomaksi! Olen kirjoittanut jo kauneudesta ja muodista, vaikka sanoin, että en sitten koskaan tule kirjoittamaan niistä aiheista, enkä myöskään sisustuksesta, niin mitä tuo otsikko nyt sitten oikein on?! Ajattelin kuitenkin teille nyt esitellä rakkaan tyttäreni huoneen. Suurin osa leluista on meidän olohuoneessa, joten tämä pikku neidin huone on suhteellisen siisti näissä kuvissa :)

Taaperon huone. Äidin ja tyttären yhteinen piano on kovassa käytössä.

Mielestäni huoneen ihan paras osa on pöllöseinä. Sen on maalannut ystäväni Jaana Sivonen minun toiveideni mukaan. Jaanaan tutustuin ollessani Salkkareissa, jolloin Jaana toimi mm. Isabellan puvustajana ja stailaajana. Isabellan hiukset ja vaatekokonaisuudet olivat siis tämän taidokkaan naisen suunnittelun tulosta. Nykyään Jaana tekee erilaisia sisustukseen liittyviä pintakäsittelyjä, tapetointeja, koristemaalauksia yms. Myös vaatteiden ompelu onnistuu. On kyllä taitava nainen käsistään! Jaanan nettisivuihin voit tutustua paremmin täältä. Ja tämä ei ole mikään maksettu mainos, vaan haluan vilpittömästi mainostaa Jaanaa ja Jaanan taituruutta. Hän ei edes tiedä, että kirjoitan nyt hänestä ja hänen työstään :)

Seinän on maalannut Jaana Sivonen/ Jaana Sivonen Desing Oy
Ystäväni ja kollegani Susanna Mikkosen tyttärelleni piirtämä suojelusenkeli ja muutama muu vaaleanpunainen yksityiskohta.

Ystäväni ja kollegani, myöskin Salkkareista tuttu Susanna Mikkonen (näytteli  Liisaa), on monilahjakas nainen. Sen lisäksi että hän on loistava näyttelijä, hän on myös äärimmäisen taitava taidemaalari. Hän on maalannut tyttärelleni oman taulun, mutta emme ole nähneet pitkään aikaan, joten en ole sitä vielä saanut. Sen sijaan tämän lyijykynällä tehdyn suojelusenkelin hän antoi tyttärelleni tytön ollessa n 2kk ikäinen. Susannan töihin voit käydä tutustumassa täällä. Eikä tämäkään ole maksettu mainos :)

Böö! Töhöttimen kummiltaan saama 1 v. lahja. Kovassa käytössä päivittäin.

Yllättäen tytön huone on melkoisen pinkki (pimppi, kuten hän itse sanoo :D ). Olen nähnyt monissa lehdissä tai blogeissa kauniita mustavalkoisia tai muuten sellaisia tyylikkäitä lastenhuoneita, mutta meillä on nyt tällainen. Tyttö tykkää ja se on pääasia. Pöllöjä hän katselee joka ilta ennen kuin käy nukkumaan, kisu matossa on hänestä tosi ihana, toukan sisään pääsee piiloon tai nukkumaan, pianoa saa pimputella sydämensä kyllyydestä, rahille on kiva nousta seisomaan ja katsoa ikkunasta ulos ja pallovalot nurkassa on joka kerta yhtä kiva juttu.

Sitä tässä olen miettinyt, että jokohan olisi kohta aika siirtää tyttö sellaiseen isojen tyttöjen sänkyyn. Hän mahtuu vielä hyvin pinnikseensä, ei pääse sieltä kiipeämään pois (mikä on iltaisin aivan superhyvä juttu), hän nukkuu siellä tyytyväisenä, mutta onko "joku aika", jolloin lapsi pitäisi siirtää pois pinniksestä? Itse yritän mennä maalaisjärjellä, ja niin kauan kuin hän sinne mahtuu, ei pääse sieltä tippumaan ja on tyytyväinen siellä ollessaan, ei ole syytä muuttaa asiaa. Vai?

Rakkaus <3

Tässä oli nyt vilkaisu taaperoni huoneeseen. Mitäs piditte?

Love life

Kiti