Takki, joka kolahti kerralla

Hellurei!

Syksy on jo pitkällä. Tai oikeastaan voisi sanoa jo olevan talvi, ainakin kalenterin mukaan. Ja onhan sitä luntakin saatu jo siellä täällä, vaikka vielä se taitaa vedeksi muuttua ja lopulta sulaa vielä kokonaan ennen pysyvämpää lumipeitettä. Mutta tämän alkulöpinän tarkoitus on olla aasinsilta sille, että haluan esitellä teille tälle syksylle/alkutalvelle ostamani takin.

Viime keväänä laitoin parin viime talven ajan palvelleen H&M:n villankangastakin UFFin laatikkoon. Tiedossa siis oli, että uusi siistimpi villakangastakki olisi tulevalle syksylle jostain hommattava. Yleensä olen auttamattomasti myöhässä uuden takin etsinnässä, joten aloitin takin etsimisen jo elokuussa. Okei, silloin ei vielä oikein ollut valikoimaa tullut, mutta joitain oli.

Elokuussa olin viettämässä viikonloppua Lappeenrannassa vanhempieni luona. Samalla reissulla ajattelin käydä Halosella katsomassa, olisiko siellä vaikka alennuksessa edellisen kauden takkeja, tai ehkä jo tullut uusia takkeja myyntiin. Noh, molempia löytyi. Ja silloin silmäni näkivät ihanan villakangastakin! Ja uutta mallistoa. Kokeilin, ja se tuntui ja näytti tosi kivalta, juuri sellaiselta kuin olin ehkä ajatellutkin. En kuitenkaan ostanut takkia heti, koska ajattelin, että pitää odottaa vielä ja katsella muitakin vaihtoehtoja.

Takki jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Katsoin netistä muita takkeja, kävin Helsingin kaupoissa kiertelemässä myös, mutta yhtä kivaa takkia ei eteeni tullut. Tämä yksi takki oli nyt kolahtanut. Tiedättekö, kun joskus se vaan kolahtaa :) Helsingissä on myös Halonen, mutta sinne en oikein koskaan ehtinyt ostoksille, joten takki edelleen odotti noutajaansa.

Seuraavalla kerralla, olisiko ollut syyskuun loppua, päädyin taas Lappeenrnataan. Sillä reissulla menin vielä Haloselle katsomaan takkeja. Ajattelin, jos olisi tullut jo muitakin uutuuksia, ja sieltä löytyisi vielä kivempi, kuin se kummittelemaan jäänyt takki. Kokeilin useita eri takkeja, myyjä vielä suositteli joitain, mutta niin vaan se elokuussa löytämäni takki piti pintansa. Se oli yksinkertaisesti minun silmääni miellyttävä. Ja sillä reissulla se lähti mukaani.

Myyjän mielestä yksi toinen takki olisi ollut minulle parempi, mutta omalla mielipiteellä oli enemmän painoarvoa. Kiitin avusta ja pahoittelin, että en kuunnellut asiantuntijaa, vaan pidin oman pääni.

Ja tällainen se takki nyt sitten on!

Kiva leikkaus ja ihana huppu!
Tämä huppu!
Tarkenee kovemmallakin tuulella!
"Teuvo rakastaa kaikkia"

Itse tykkään siitä todella paljon. Ja se on ajanut asiansa hyvin. Siinä on sisällä lämmin vuori, eli hieman paksumpi, kuin monissa muissa villakangastakeissa. Sen iso huppu suojaa hyvin tuulelta ja pieneltä sateelta, helman pituus on ihana, ja malli hyvä. Alle mahtuu hyvin vähän paksumpikin neule tai vaikka bleiseri. Värikin on juuri hyvä. Yleensä kun tulee ostettua vain mustaa, niin nyt on edes vähän erilainen.

Kunnon talvitakin ostin itselleni muistaakseni neljä vuotta sitten. Kyseessä on kunnon untuvatakki, pituutta puoleen reiteen ja siinäkin on iso huppu. Se on sitten niille paukkupakkasille, mutta tämä takki sopii hyvin Helsingin syksyyn ja talveen.

Mitäs sanotte tästä takista? Ja saatte olla pitämättäkin siitä :) Tärkeintähän on, että itse pidän siitä.

Ja kuulkaas, joulu tekee kovaa vauhtia tuloaan. Minun seuraavat postaukset tulevat sisältämään joululahjavinkkejä! Pysykää siis kuulolla!

Leppoisaa sunnuntain jatkoa!

Love life

Kiti

Ps. Kiitos Hanna kuvista ja seurasta! Olet ihan parasta A-ryhmää <3