Uudet rillit!!

Hola!

Pari postausta sitten kerroin teille, kuinka kävin Lappeenrannan reissulla etsimässä itselleni ja tytölle uusia aurinkolaseja Saimaan Optiikasta. Sieltä löytyikin meille molemmille Anssi Aallon avustuksella hyvät ja laadukkaat aurinkolasit. Tästä voit käydä vielä vilkaisemassa, millaiset minä löysin, ja mihin tarkoitukseen. Mutta, se mitä sieltä vielä löytyi, ei suinkaan jäänyt aurinkolaseihin...

Siinä ihastellessani niitä aurinkolaseja, päätin ihan vaan vilkaista myös silmälaseja, koska edelliset silmälasini olin hommannut jo kuusi vuotta aikaisemmin, eikä voimakkuus saati tyyli ollut enää ihan sellaista, joka sopisi jokapäiväiseen käyttöön. Niinpä minut on aina nähty piilolinsseissä. Minullahan on oikeasti aika huono näkö, molemmissa silmissä on -4,25, eli voisin kuvata näkökykyäni ilman silmälaseja sellaiseksi turvakameroiden "tunnistatko hahmon" -tyyppiseksi. Eli värit ja muodot näkyy, mutta siihen se sitten jääkin. Minulla on ollut silmälasit muistaakseni jo vuodesta 1995, mutta enimmäkseen olen käyttänyt piilolinssejä ihan jo aikaisemman tanssiharrastuksen ja nykyisen työni puolesta. Ihan ensimmäiset silmälasini olenkin ostanut (äitini ja isäni osti) samaiselta Anssi Aallolta. Muistan, kuinka ensimmäisen kerran sain silmälasit silmilleni, ja lähdimme pois silmälasiliikkeestä. Katsoin ympärilleni, minua jopa huimasi. Mutta muistan reaktioni kun katsoin lehtipuita, ja hihkaisin, että puissahan on lehdet! Siis minä näen puiden lehdet! Näkeekö kaikki muutkin nuo lehdet eikä vain pelkkää vihreää väriä? Ja kuulemma kyllä, normaalilla näkökyvyllä varustetut ihmiset näkevät ne yksittäiset lehdet.. Olin selkeästi silmälasien tarpeessa.

Vanhat rillini

Mutta sitten niihin uusiin silmälaseihin. Anssi auttoi minua kokeilemaan erityylisiä silmälaseja, jotta löytäisin minulle mieleisimmät. En alkuun ollut ihan vakavissani ostamassa silmälaseja, mutta kokeilin kuitenkin, jos vaikka jotkut iskisivätkin. Ja lopulta ne, jotka iskivät, olivat sellaiset, joita en olisi itse osannut silmilleni valita! Ammattilainen kyllä näkee, mikä sopii tai ei sovi. Väri oli ensinnäkin punainen, mitä en varmasti olisi ottanut. Toiseksi malli oli iso, kuten nykymuodin mukaan pitää ollakin. Mutta kun laitoin ne silmilleni, oli ihan että wau! Niissä oli ihanasti särmää! Ne olivat erilaiset ja minulle rohkeat. O'ou! Ostaisinko todella punaiset ja isolinssiset silmälasit?! Kannustavien kehujen myötä vastasin tahdon :D Anssi tarkasti näköni ja laittoi vahvuudet ja muut tarpeelliset tiedot ylös, ja sanoi, että lasit ovat valmiit ensi viikolla. Ohhoh! No, en minä niitä pääsisi hakemaan vasta kun seuraavalla Lappeenrannan reissulla, mutta onneksi äitini oli tulossa meille Helsinkiin, niin hän toimi kuriirina, ja sain lasit kotiin.

Paketti saapui!!

Kun sain lasit, mietin, että pitäisinkö niistä vielä. Ne olivat kuitenkin mielestäni aika rohkeat minulle, joka aina kulkee piilareissa. Laitoin lasit päähäni. Juu, kyllä ne oli ne, jotka olin valinnutkin. Vähän väliä kävin peilin edessä kurkkaamassa itseäni. Tuntui niin oudolta nähdä itsensä silmälaseissa! Päätin pitää pelkästään uusia silmälasejani pari päivää, jotta tottuisin siihen, miltä ne minulla näyttävät ja yleensäkin siihen, että minulla on rillit päässä. Ja kyllä, parin päivän jälkeen olin sinut niiden kanssa. Ja nämä ovat niin ihanat ja hyvät! Näissä on joku tietty hionta, että koneella työskennellessäkin silmä lepää, eikä silmä joudu työskentelemään liikaa. Nämä tuntuvat niin hyviltä! Nytkin oikein ihmettelen, miten leppoisa olo silmilläni on. Ihanaa.

Mutta tässä nyt kuvat teillekin uusista, rohkeammista ja isolinssisistä silmälaseistani! Silmälasien merkki on Furla.

Tadaa!

Mitäs sanotte?

Rillikake kuittaa!!

Love life

Kiti