Uusi duuni, uusi titteli!

Heissan!

Saanko esitellä itseni? Olen tätä nykyä rekrytointikonsultti Kirsi Ståhlberg, hyvää päivää! 

Kuva: Jan Lönnberg

Olen tässä harjoitellut nyt pari päivää uutta työtä, ja olen edelleen innoissani.Tavoitteeni on tulevaisuudessa ohjata työnhakijat heille sopiviin paikkoihin töihin ja toisaalta saada yrityksiin sopivia työntekijöitä. Koulutuksia on tarkoitus myös alkaa pitämään, mutta opetellaan tämä työ nyt ensin :) Katsotaan nyt, miten minun työnkuvani tässä vielä rakentuu.

Työpaikkani on kansainvälinen Aaltovoima Oy, ja toimin siellä AaltoPro -teamissa. Aaltovoima on henkilöstöpalveluyritys, jonka toimialat ovat rakentaminen, logistiikka, teollisuus, talotekniikka ja palveluala. Paaaaaaljon uutta asiaa siis opeteltavana! Olen yrittänyt sisäistää mahdollisimman paljon kaikkea, tavannut paljon uusia ihmisiä, ollut mukana haastatteluissa ja taas sisäistänyt uusia asioita. Olen huomannut, että minun vuorovaikutus- ja ihmistenlukutaidoista on tässä työssä todella paljon hyötyä. Tässä työssä koen tärkeäksi sen, että pystyn auttamaan ihmisiä, pystyn kannustamaan ja antamaan vinkkejä rekrytointitilanteisiin, opin havainnoimaan ihmisten mielialoja entistä paremmin, sekä pääsen tapaamaan hyvin paljon erilaisia ihmisiä. Uskon vahvasti, että tulen pärjäämään tässä työssä, kunhan vaan sisäistän kaikki tärkeimmät asiat.

Ja onpa kivaa kuulua työyhteisöön. Työkaverit vaikuttavat mukavilta, minut on otettu todella hyvin vastaan, ja minut on heti otettu mukaan oikeisiin tilanteisiin. Tosin enemmän olen toiminut kuunteluoppilaana, mutta sormeni syyhyävät jo päästä itse hommiin. Ehkä on kuitenkin parempi ensin opetella asiat, ettei tule kiivettyä pylly edellä puuhun..

Tiedättekö, minusta on hienoa päästä kokemaan uutta. Hyppäämällä pois omalta mukavuusalueelta oppii kaikkein eniten sekä itsestä että uusista asioista. Päivät menevät nopeasti, kun on paljon tekemistä, eikä edes aikaiset aamut ole tuottanut vielä pahemmin vaikeuksia. Olen tosin aina ollut aamuvirkku, joten ehkä aikaiset aamut eivät koskaan tule olemaan ylivoimaisia. 

Voi että, tällaisia fiiliksiä nyt näin parilta ensimmäiseltä päivältä! Kerron taas lisää, kun olen päässyt enemmän sisälle asioihin!

Aurinkoista torstaita kaikille <3

Love life

Kiti