Yhdessä tekemisen voima

Heippa vaan ja hyvää uuden viikon alkua!

Ai että on ollut ihana kirjoittaa taas blogia! Kiva on ollut huomata, että aika moni lukijakin on jo löytänyt blogini. Olen saanut kannustavia viestejä niin fb:iin, tänne kommentteihin kuin kasvokkainkin, kiitos kaikista niistä! Ja mikä parasta, kirjoittaminen jäsentelee myös omat ajatukset päässäni, jotka monesti saattavat olla melkoisen sekamelskan vallassa. En muistanutkaan, miten terapeuttista kirjoittaminen voi olla.

Valokuvaaminen sen sijaan ei ole vahvin puoleni. Räpsinkin kuvia ihan vain kännykälläni, ja yritän muokata niistä aina vain hieman selkeämpiä. Ehkä sitä jossain vaiheessa oppii visuaalista silmää, ja kuvatkin paranevat, kuten toivottavasti myös kirjoitukseni. Harjoitus tekee mestarin, niin kuin sanotaan!

Sitten kuitenkin tämän postauksen aiheeseen.

Olin tässä yksi päivä ihanien ja idearikkaiden kollegojeni kanssa ideoimassa uutta näytelmää, ja voi vitsit miten siistiä se oli! Kuulumisten vaihdon jälkeen ryhdyimme intensiivisesti pohtimaan näytelmän teemoja. Mietimme haaveitamme, kokemuksiamme ja ärsyyntymisen aiheita, heittelimme ideoita ja juttuja ilmaan ja nappasimme kiinni toisen ideasta. Siitä sitten taas muokkasimme ideaa paremmaksi ja nauraa rätkätimme välillä vedet silmissä. Luovuus pääsi todella kukkimaan. Huonoja ideoita ei ollut, ilmapiiri oli turvallinen ja avoin kaikenlaisille ajatuksille, kukaan ei tyrmännyt suoralta kädeltä, vaan annoimme ajatustemme pulputa kuin samppanja! Muutamassa tunnissa saimme tehtyä enemmän kuin olisin kuvitellut!

Varsinainen Huipputiimi: Minä, Rosa Meriläinen, Anneli Ranta ja Henna Tahvanainen

Samanlaista yhdessä tekemisen meininkiä on esim. ystäväporukoissa. Niissä arvostetaan ja kunnioitetaan toisia ihmisiä ja toisten mielipiteitä. Samanlaista pitäisi olla kaikissa ryhmissä, varsinkin työpaikoilla. En tarkoita, että kokouksissa pitäisi nauraa katketakseen, vaikka ei siitäkään haittaa olisi, vaan sitä, että työilmapiirin tulisi olla avoin ja turvallinen erilaisten ideoiden esittämiseen. Silloin myös työpaikoissa viihdytään paremmin ja saadaan parempia tuloksia aikaiseksi. Palaveritilanteissa jokaisella pitäisi olla oikeus sanoa sanottavansa pelkäämättä tyrmäystä tai joutumatta naurunalaiseksi, vaan jokaisen ajatuksia pitäisi kuunnella ja arvostaa.

Kuunteleminen onkin mielestäni jopa tärkeämpää kuin puhuminen. Kuuntelun tulisikin olla aitoa ja läsnäolevaa, jolloin puhujalle tulee olo, että häntä arvostetaan, hänen asiansa on kiinnostava ja häntä halutaan kuunnella. Uskokaa tai älkää, kun ilmapiiri on avoin ja luottamusta herättävä, työ ja tulokset paranevat! Onneksi tähän suuntaan monissa työpaikossa nykyään ollaan menossa. 

Tätä ajatusta voimme soveltaa työpaikan lisäksi myös ihan jokapäiväisessä elämässämme, niin harrastusporukoissa kuin perheenkin kesken. Jokainen meistä pystyy itse halutessaan vaikuttamaan ympärillämme olevaan ilmapiiriin. Kunnioita, arvosta, kuuntele ja hyväksy. Meidän ei tarvitse aina olla samaa mieltä muiden kanssa, mutta olisi hyvä oppia hyväksymään toisten eriävät mielipiteet. Tylsää olisikin, jos aina olisimme kaikesta samaa mieltä. Ja miten mahtavia keskusteluja saakin aikaiseksi, kun oikeasti haluaa ymmärtää toisen erilaista mielipidettä. Samalla saattaa vahingossa vaikka itsekin oppia jotain uutta ;)

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon! Ehkä jokainen kuitenkin sai kiinni siitä, mitä tarkoitan.

Otetaanpa tämän viikon haasteeksi tavoite kehittää itseämme ja pyrkimys parantaa ympärillämme olevaa ilmapiiriä. Kuunnellaan, arvostetaan, kunnioitetaan ja hyväksytään toisemme, hymyillään, innostutaan, kiitetään ja halutaan parempaa mieltä meille kaikille. Me pystymme siihen, ihan varmasti!

Aurinkoista viikkoa kaikille!

Love life

Kiti