Pelko kasvattaa ja vahvaksi

Ihmiset opettavat odottamaan, pelkäämään, toivomaan. Odotus ja toivo ovat pahimpia, sillä ne tulevat salakavalasti. Pelon olen tavannut olevan mustavalkoista, sen joko tuntee tai sitä ei ole. Mutta pelottomuushan on ihmiselle epäedullista, joten annathan itsellesi luvan pelätä. Hyvä vinkki on myös palata ajassa menneisyyteen ja muistella asioita joita olet pelännyt. Eivätkö ne tunnukin vähän hassuilta näin jälkeen päin? Sama tulee toistumaan, mutta annathan itsellesi silti luvan olla peloissaan niistä pienemmistäkin haamuista kaapissasi. Niiden avulla kasvat vahvaksi.