Usko, älä luota

Sulin pois samaan aikaan talven lumien kanssa. Tiesin mitä tulossa oli jo paljon ennen vuoden ensimmäistä lumihuntua, mutta silti uskoin hairahtuneena muutoksen mahdollisuuteen. Nyt olin yksin, hämmentyneenä, ja haavoittunein huulin muotoilin äänettömiä puolustuslauseita itseäni vastaan. Yritin selittää tilanteen itselleni sadalla ja kahdella tavalla, käytin apuna integroinnin kaavaa ja Gaussin käyrää, mittasin syiden suhteita tuumien tarkkuudella ja tiputin kolme ja puoli kyyneltä muistiinpanojeni ylle. Tilanne oli yhtä suttuinen kuin käsieni alla vettyvä vihkon sivu. Olit vienyt sen joka minulle oli tärkeää, etkä enää ikinä halunnut tulla luokseni sitä palauttamaan. Vaiko.