Eräs päivä

Laskeuduit yllemme kuin varhaistalven kuura. Peittelit kasvoni hennosti usvallasi ja loit silmieni eteen samean verhon. Hermosyyt lakkasivat yksitellen toimimasta kehoissamme. Tuntoa oli jäljellä ainoastaan sormenpäissä, joskus ei edes sielläkään. Olin tunnoton ja näin huonosti. Aamu ei valjennut siinä missä iltakaan ei pimentynyt. Päivät kuluivat kuin putkessa, ravistellen toivottomasti pakkasjäätä silmäripsien ja leukapielten päältä. Routa ajoi kuitenkin kerta kerralta tehtävänsä, emmekä olleet sulaa ennen erästä päivää. Synkemmän talven odotus oli meidät hautaan laittava, mutta aurinko alkoi hiljalleen näyttäytyä harmaan taivaan pienistä, lupaavista lohkeamista. Nuo railot olivat kuin lupaus jostakin hyvästä. Emme voineet olla varmoja, kuinka pitkään taivas jatkaisi halkeiluaan, mutta oli nautittava kun sille löytyi yksikin syy. Toivoin hiljaa, että näkisimme kaikki auringon tuhat ja yksi sädettä vielä eräänä päivänä.