Ajatuksia koulutuksista ja yksinkertainen toteamus

Motivaatiota minusta irtoaa ja kiinnostukseni moniin asioihin on suurta. Ehkä juuri siksi tämä kevät on saanut minut vähän sekaisin.

Oon sekaisin siitä, mitä oikeasti haluan, koska haluan niin monia asioita. Tilannetta ei helpota se, ettei niistä mihinkään ole suoraa, varmaa tietä.

Vuosi sitten hain henkisesti tosissani opiskelemaan psykologiaa. En päässyt kouluun, sillä liian pienellä panostuksella oli iso rooli huonossa koemenestyksessä.

Myöhemmin olin jo iloinen siitä, etten päässyt kouluun. Kulunut vuosi oli näyttänyt minulle herkän puoleni, joka ei välttämättä kestäisi liikaa psykologista analysointia ja tutkimusta, edes opintomuodossa.

Tiedä häntä, mutta tällainen olo itselleni tuli, vaikka opin myös sen, kuinka tärkeää on oman hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ennaltaehkäiseminen hyvillä läheissuhteilla, aktiviteeteilla ja uusilla asennoitumisilla arjen asioihin.

Viime kevään haku oli siis ohi ja kesällä kiinnostuin kasvatustieteistä ja aloinkin pohtia sitä yhtenä opiskeluvaihtoehtona. Siinä ajattelin sitä, kuinka pidän ryhmien ohjaamisesta ja asioiden opettamisesta muille. Loppuvuodesta otin avoimen yliopiston kautta muutaman opintopisteen kasvatustieteitä kokeillakseni alaa, mutta vaikka kuinka pidänkin opettamisen teoriasta ja kaikesta muusta siihen liittyvästä, niin en jostain syystä juuri nyt näkisi itseäni opiskelemassa opettajaksi.

Taustalla on myös aina pyörinyt myös ajatus jostakin luovasta työstä. Haluaisin olla kuvataiteilija, runoilija - modernisti sanottuna ehkä siis kuvittaja-kirjailija. Haluaisin auttaa ihmisiä, jotka eivät ehkä itse ole kiinnostuneita taiteesta, mutta tarvitsevat sitä siitä huolimatta esimerkiksi töissään tai tilaamassaan mainostuksessa.

Viime syksynä Kreikan matkalla valaistuinkin siitä, että ajatus graafisen suunnittelun opinnoista oli unohtunut vahvan psykologian innostuksen alle. Sieltä se sitten sinä yönä Kosilla iski, en saanut tulevaisuuttani mielestäni pois. Graafinen suunnittelu ja sen myötä kuvitus, typografia ja ehkä viestiminenkin olisi asia, jota voisin tavoitella.

Samalla kuitenkin epäilin itseäni. Siihen aikaan kävin myös sen avoimen yliopiston kurssin liittyen kasvatustieteisiin ja pohdin luokanopettajan ja kuvataidekasvatuksen opintopolkuja.

Taustalla pyöri jatkuvasti myös kiinnostus terveisiin elämäntapoihin, ekologisuuteen, liikuntaan ja ravitsemukseen, joita haluaisin myös jollakin tapaa nähdä elämäni ja ehkä jopa urani vahvoina osina. 

Marraskuussa kävin päiväkodissa työkokeilussa ja ihastuin alle 3-vuotiaisiin lapsiin. Tulkintani mukaan olisin kuitenkin parempi kotilastenhoitaja kuin päiväkotinanny. Tuolla päiväkodissa korostui myös intressini tietokonetyöskentelyä, sunnittelua ja piirtelyä kohtaan. Lasten ohjaaminenkin korostui yli muiden tehtävien ja kaikki tämä on saanut itseni vain yhä sekavammaksi.

Olen miettinyt myös, että yhdessä työssä voisi yhdistyä kaikki nämä yllä mainitut osaset. Taideterapiassa voisin yhdistää lasten ohjauksen, psykologian, taiteen, liikunnan ja suunnittelunhaluni. Tiedän kuitenkin myös sen, etten näin nuorena halua astua terapeutin asemaan. Siellä näkisin itseni vasta muutaman kymmenen vuoden päästä.

Realistisena vaihtona mietin myös liikkunannohjaajan koulutusta, josta saisin ponnahduslaudan liikuntatieteisiin ja omien juttujen luomiseen. Liikunnan parissa saisin yhdistettyä myös monia itselleni tärkeitä elementtejä: työn riittävä rentous, opettaminen, suunnittelu, sosiaalisuus ja luova kehittäminen esimerkiksi omilla tunneillani.

Katsotaan mihin polkuni vie, kelpaavia suuntia minulla tuntuisi ainakin olevan vaikka muille jakaa. Voisiko joku kiltti ottaa niitä vastaan ja selkeyttää tulevaisuuttani?