Itsekunnioituksen kunkuksi

Itsekunnioitus, avain hyvään fiilikseen

Itseään kunnioittamalla pääsee niin pitkälle. Minäkin haluan vielä oppia. Paremmaksi. 

Itseään kunnioittava ihminen ei tarkoita ylimielistä, omaa napaa katselevaa henkilöä. Ei ainakaan, jos ihminen on kasvatettu toisia arvostavaksi ja perusluonteeltaan ymmärtäväiseksi henkilöksi.

Itseään kunnioittava ihminen on mahdollisesti kaikkea muuta kuin itsekeskeinen: täysi versio omasta sisimmästään, rakastava ja välittävä persoona. Itseään kunnioittava ihminen on myös todennäköisesti päämäärätietoinen, luotettava sekä hyvinvoiva ystävä ja perheenjäsen.

Kun on kunnioitusta omia ajatuksia, tuntemuksia ja elämää kohtaan, voi välttää pahoihin tilanteisiin joutumisen tai sellaisissa vatvomisen. Itsekunnioituksen avulla määritämme rajat arjellemme ja elämällemme. Sen avulla voimme kertoa niin itsellemme, kuin myös muille, mitä haluamme saavuttaa tai miten toivomme itseämme kohdeltavan. Se on kuin sanaton ohjenuora läheisille ja vastatavatuille ihmisille siitä, millaisena haluat muiden sinut näkevän ja ottavan vastaan.

Tärkeä asia, eikö?

Itselläni itsekunnioituksen rakentaminen alkaa ajatuksista. Ajatuksista omasta kyvykkyydestäni.

"Olen hyvä tällaisena, tiedän mistä tulen, tiedän mikä minulle on tärkeää."

Pidän kiinni itselleni tärkeistä asioista ja teen niistä osan minua.

Itsekunnioituksen ja sisäisen hyvinvoinnin lisäksi tärkeää on myös ulkoinen hyvinvointi. Voin niin paljon paremmin, kun oloni on siisti ja naisellinen. Siitä pidän kiinni niin hyvin kuin voin.

Laiskoina päivinä, kun ei jaksaisi pestä hiuksia tai kiireaamuina, kun ainut suun puhdistava asia on pala Airwaysin purkkaa, olo ei ole niin hyvä kuin tavallisesti ja itsekunnioituskin saattaa olla vähäisellä. Miksi?

Syynä on, etten ole antanut kunnioitusta henkisen puoleni lisäksi ulkoiselle tai fyysiselle itselleni. Hygienia ja oman kehon rakastaminen ja sille sen arvostuksen näyttäminen kehon huoltamisella on niin iso asia itsensä kunnioittamisessa, ettei sitä voi korostaa tarpeeksi. Silläkin on vaikutusta siihen, kuinka muut suhtautuvat sinuun ihmisenä.

Se taajuus jota säteilet, palaa vetovoiman vaikutuksesta luoksesi. Jos voit huonosti ilman meikkiä tai liian pitkällä tukalla, muuta olosuhteet kropassasi sellaisiksi, että olosi tulee hyväksi.

Ulkoisen hyvinvoinnin tärkeydestä huolimatta kaikkein tärkeintä on kuitenkin kiinnittää huomio omiin ajatuksiin. Niistä se aito hyvä olo tulee. Fiksuinta on taputtaa itseään aika ajoin selkään ja kiittää... 

Kiittää kaikesta.

Kiitos, että jaksan painaa eteen päin. Kiitos, että osaan nauttia omasta seurastani. Kiitos, että olen oppinut elämään jo vähän itsekunnioittavammin.

Itsekunnioituksesi nousee (ajatus)muutosten myötä ja alat houkutella luoksesi asioita, joita sisimpäsi kaipaa ja joita tarvitset. Siihenkin vaikuttaa vetovoiman laki sekä samanlaisten asioiden lyöttäytyminen yhteen niiden taajuuksien kohdatessa.

Siinä vähän päivän pähkinää pureskeltavaksi.

Minkälaisia ajatuksia tällainen lähestyminen itsekunnioitukseen herättää siussa?