Mitä käy, kun tavallinen elämä alkaa kyllästyttää?

Tunne paikkallaan junnaamisesta ei ole sinulle välttämättä täysin vieras juttu, kun tähän postaukseen itsesi klikkasit.

Minulle se on ainakin aika ajoin kovin läsnäoleva ja tuttu tuntemus, joka turhauttaa, itkettää ja masentaa aina, kun teen siitä liian suuren numeron.

Kun tavallinen elämä alkaa kyllästyttää, alkaa narina siitä, ettei ikinä tehdä mitään siistiä tai uutta. Tekee mieli valittaa, ettei toinen enää rakasta samalla tavalla kuin kaksi viikkoa sitten, vaikka tunteet eivät ole todellisuudessa mihinkään muuttuneet. Ainoastaan omat käsitykseni niistä.

Kun tavallinen elämä alkaa kyllästyttää, pienet jutut ärsyttää helpommin. Energiaa kuluu muiden käytöksen nälvimiseen sen sijaan, että hoidettaisiin omat hommat niin hyvin kuin itse pystyy. On parasta pitää huoli vain omista asioista, ellei tilanne oikeasti vaadi muita otteita.

Kun tavallinen elämä alkaa kyllästyttää, omat unelmat alkavat tuntua kaukaisilta. Päässä liikkuu lauseet "silloin kun" ja "mitä jos", mutta mitään ei saa aikaiseksi, koska elämä tuntuu jumittavan paikallaan. Kun pitäisi siirtyä ajatuksillaan eteen päin, juuttunut mielentila ottaa valtaansa ja riepottelee synkissä tulevaisuuden kuvissa.

Silloin ohjat on otettava omiin käsiin ja ajatusmalli pyöräytettävä päälaelleen.

Kun tavallinen elämä alkaa kyllästyttää, olisi hyvä nauttia siitä mitä ympäriltään löytää.

Silloin kiitollisuuden tunteet ovat nostava voima, joihin luottaa ja joihin turvautua ahdistuneimpinakin hetkinä. Minulla on paljon, olen päässyt jo tähän ja tiedän että pystyn pääsemään vielä pidemmälle.

On taito osoittaa kiitollisuutta ympäristöään, elämäntilannettaan, omaisuuttaan ja läheisimpiään kohtaan. Kuten huomata saattaa, kaikesta on aina selvitty ja olo paikoilleen juuttumisesta ei ole todellisuutta. Se on vain mielen omaa kuvitelmaa johtuen siitä, ettei ole täysin varma mihin päin ja millä voimilla jatkaisi seuraavaksi.

Kun tavallinen elämä alkaa kyllästyttää, olisi hyvä kiinnittää huomiota omaan tapaan nähdä ajan kuluminen (tai sen kulumattomuus). Aika on ainaista jatkumoa, johon meillä ei ole valtaa vaikuttaa. Se on ikuisesti hetkiä hetken perään, ja siksi meillä onkin valta ainoastaan siinä hetkessä missä olemme.

Saan rauhaa, kun muistan millaista aika on. Se ei ole suorittamista ja kilpailua edesauttava termi, vaan asia, joka elää kanssamme ja antaa meille mahdollisuuksia muuttaa ajatuksiamme ja tottumuksiamme loputtomiin.

Ajankulun muuttumattomuuden hyväksymisen lisäksi myöskään päätöksenteko ei välttämättä tule ikinä olemaan liian helppoa ja jokaisen omaksi tehtäväksi jääkin ottaa askel toisensa jälkeen kohti tulevaa.

Tavallisessa elämässä on taikaa, jos asioista ei tee liian isoa numeroa.

Rauhaisaa päivää jokaiselle :)