Painu pehkuihin ja saa puhtia!

Haluan kirjoittaa unesta vielä jotakin. Mieleni tekee tuoda julki niitä vinkkejä, joita minulle on suollettu vuosien aikana, ja joilla on ollut selviä vaikutuksia yöunieni laatuun tai mahdolliseen laaduttomuuteen. Olen huomannut omassa arjessani tiettyjä rutiineja, jotka joko tukevat hyvää unta tai sitten heikentävät sitä tehden hyville yöunille hallaa.

Välineelliset seikat - konkreettista muutosta peitteillä ja yövaatteilla

Tällaisia hyvää nukkumista tukevia asioita ovat erityisesti sopiva sänky ja hyvä patja. Kehon alla oleva tuki ei saa olla liian pehmeä, jotta vartalon lihakset tai muut rakenteet eivät rasittuisi liikaa, ja jotta niillä olisi optimaalinen asento unen aikana. Optimaalisessa asennossa ihmisen hengitys kulkee hyvin, niskat eivät jumiudu ja kehossa veri, suoliston toiminta ja muut elimelliset toiminnot sujuvat ongelmitta.

Hyvän pohjan lisäksi tärkeää on myös peitteet ja tyynyt. On tärkeää, että nukkujalla on miellyttävä olo kääriytyessään peittoon ja painaessaan päänsä tyynyyn. Peitteeltä on hyvä etsiä ominaisuuksia, joista pitää. Itseäni miellyttää kevyet, mutta lämpimät ja paksut peitteet, joista eläinoikeuksien kannattamisesta huolimatta suosin yhä untavapeittoja. Se on kuitenkin aivan oma mieltymykseni, ja voi olla, että jollekin toiselle sopii paremmin esimerkiksi ohuempi ja viileämpi peitto. Suosii sitä, mikä itsellä toimii. :)

Tyynystä sen verran, että ainakin itse olen mieltynyt vähän ohuempaan tai joskus jopa olemattomaan päänaluseen. Tyynyäkin ostaessa on tärkeää pohtia ja muistella sitä, mikä on itsestä tuntunut miellyttävimmältä ja toimivimmalta, ja kääntyä sen mukaan sopivimpaan vaihtoehtoon. Omaa kehoa on kuunneltava ja intuitiokin on aika hyvä apuväline valintojen teossa.

Aistilliset niksit - tue unta tunteiden kautta

Näiden välineperäisten seikkojen lisäksi unenlaadulle on tärkeää huoneilma, joka vallitsee nukkumaan mennessä ja unen aikana. On tärkeää tuulettaa huonetta ennen nukkumaan menoa ja pitää kaikki tekstiilit raikkaina ja puhtaina sekä huoneen nurkat pölyttöminä. Näin uni ei häiriydy tukkoisesta ilmasta turhaan, ja siitä tulee jatkuvampaa sekä rauhallisempaa. Viileässä tiedettävästi nukkuu vähän paremmin.

Tämän lisäksi olen todennut oleelliseksi nukkua kaikkein mukavimmissa omistamissa vaatteissa! On hyvä, että pukee yöksi jotain sellaista, missä on hyvä olla. Tämä voi vaikuttaa jollekin tyhmältä pikkuseikalta, mutta ainakin itselläni olen huomannut eroja siinä nukunko alusvaatteisillani vai pitkähihaiseen pukeutuneena.

Mitään ylimääräistä sängyssä ei tarvitse myöskään olla. Pedin voi pitää rojuttomana ja siistinä alueena, jotta ylimääräiset häiriöt saa pidettyä minimissään.

Makuuhuone on hyvä rauhoittaa elektroniikalta, ja jos millään mahdollista, niin nukkujan olisi hyvä välttää kirkkaiden näyttöjen katselua hyvissäkin ajoin ennen nukkumaanmenoa. Aivot aktivoituvat kirkkaista näytöistä niin, että unen saaminen voi vaikeutua ja unen näkemisestä saattaa tulla levottomampaa.

Ennen nukkumaanmenoa on myös hyvä rauhoittua tietoisesti. Illalla voi pyhittää hetken venyttelyä ja kamomillateetä varten ja hengittää ihan rauhassa keräten menneen päivän palaset kasaan ja hyväksyen kaikki päivän aikana tapahtunut. Raskasta liikuntaa ja ateriointia olisi hyvä välttää lähellä nukkumaanmenoa - olen tämänkin todennut erittäin tärkeäksi! Niin keho alkaa hidastaa tahtiaan ja aistia, että olisi aika päästä unen makuun. Toimiva vinkki on myös lukeminen, joka ainakin itsellä toimii tehokkaana rauhoitteena yötä vasten.

Sitten kaikkein tärkein asia, josta voisin kirjoittaa omankin postauksen. Äitini sanoi minulle joskus (tämä lausahdus taitaa olla raamatusta, ellen väärin tiedä), että riidat ja huolet on hyvä selvittää ennen auringon laskua. Jos on esimerkiksi tapellut tai väitellyt jostakin asiasta hyvän ystävän kanssa, niin jäljelle jääneestä murheellisesta olosta ei pääse eroon kuin selvittämällä ongelma asiallisesti toisen osapuolen kanssa. Itsellä unettomuutta esiintyy erityisesti, kun käyn murheellisena ja huolestuneena nukkumaan. Tämän ymmärtäessäni tartun parhaani mukaan toimeen ja yritän poistaa harmia aiheuttavat ajatukset nostamalla kissan pöydälle. Levollinen mieli takaa myös levollisemmat unet ja puhuminen on tässä erityisen tärkeää.

Kun unta ei vain näy

Tässä minun vinkkini hyvään uneen! Eihän näistä kaikki ihan aina toimi ja onkin ihan luonnollista, jos joinakin öinä unta ei tunnu tulevan, vaikka kaiken olisikin tehnyt omasta mielestään hyvin ja nukahtamista tukien. Niinä iltoina, kun uni ei tule, on mielestäni tärkeää olla hermostumatta. Jos mieli tekee, niin kivojen asioiden ajatteleminen, esimerkiksi lomamatkalle pakkaaminen tai unelmatreffien ajatteleminen voi rauhoittaa mieltä ja kääntää ajatuksia pois nukahtamisvaikeudesta. Ennen kuin tajuaakaan, sitä on todennäköisesti nukahtanut mietteeseen hiekkarannasta ja pakatuista lempibikineistä...

Rentoa päivää sinne :)