Rakastaa toisen peittokin päältä

Kun rakastaa niin paljon, että joskus ärsyttävimmätkään asiat ei haittaa. Tai kun rakastaa niin, että juuri ne pienimmätkin teot tai tekemättä jättämiset ketuttaa. Rakastaa niin, että haluaa jakaa ikuisesti saman täkin toisen kanssa sängyssä. Ja niin, ettei toisen tukka koskaan tunnu karhealta vaan päinvastoin, tai siten, että on lähes joka tilanteessa valmis täyttämään vettä pulloon toisen niin kiltisti pyytäessä. 

Rakastaa siten, että on valmis viettämään kauniin kesäillan sohvalla toisen kainalossa, silmät tapittaen jotakin (minulta kysyttäessä todennäköisesti turhankin rajua) sotaelokuvaa ja niin, että kestää kakkospuoliskon öistä tuhinaa ja pieniä kuorsauksen lupauksia tai uneliaita iskuja kaulaan vaikka kuinka väsyttäisi.

Kiintyä ihmiseen niin, että tekee pahaa, kun hän viettää liikaa aikaa muualla tai siten, ettei itse voi pysyä liian monta päivää poissa kainalosta ilman harmituksen tunnetta. Pitää toisesta niin paljon, ettei aina haittaa jos yöllä herää huomaten toisen ryöstäneen koko peiton itselleen. Siinä kylmissään väristessä ei edes tunnu ihan kamalalta, sillä toisen lämpö tuntuu niin houkuttelevalta. Joskin ehkä liian omavaraiselta sen hyödyntämiseksi itse. Vaikka vieressä olisikin pieni patteri, kyllähän se peitto lämmittää eniten päällä. Siksipä peitto on revittävä takaisin.

Mutta rakastaapa kuitenkin. Lämmittää ehkä sekin, sisältä varmaan untuvapeittoakin enemmän.