Suloinen Pulsan Asema

Äiti laittaa viestiä: lähdetäänkö käymään Pulsan asemalla? Minä mietin, että miksipä ei. Ei ole aiemmin tullut siellä käytyä.

Monet ystävät hehkuttavat tunnelmallista kahvila-myymälää keskellä maaseutua. Kyseessä on entinen juna-asema. Olen ollut kiinnostunut tästä "nähtävyydestä" jo jonkin aikaa. Äitini sai minut vihdoin lähtemään paikan päälle. Saimme yhdessä ihmetellä vanhan aseman muodonmuutosta maalaisromanttisen tunnelmalliseksi ja viihtyisäksi kokonaisuudeksi.

Pihaan ajaessa yllätyin siitä, kuinka paljon paikalla oli autoja. Niitä pihalle kyllä mahtui, sillä parkkipaikkojakin oli runsaasti. Kuulin, että Pulsan asemalla voi viettää ihan häitäkin, ja rakennuksen yläkerrasta löytyy majoitukseen tarkoitettuja huoneita. Oikein somaa! 

Ulkopirtin kylmyydessä sai ihastella himmeleitä. Joku osasi kertoa niiden menevän ihan pieneen kasaan. Oljet painuvat lomittain ja himmeliä on helppo säilyttää tarpeen vaatiessa.

Itse haluaisin tehdä joskus himmelin lasiputkista. Katsotaan, jos vaikka ensi vuonna näin joulun alla olisi riittävästi motivaatiota ja vähän ylimääräistä aikaa sellaisen väsäämiseen. 

Tunti ennen aseman virallista sulkuaikaa taivas alkoi punertaa.

Äiti tokaisi alla olevan ikkunakoristeen olevan sellainen, mikä pitäisi saada ihan kotiinkin. Sääli vain, että talorivistö on ilmeisesti itse tehty, eikä sellaista löytynyt myymälästä kotiin vietäväksi. Vähän sääli. Tässäkin olisi kai lahjaidealle pohjaa.

Kuumien kupposten, pienten rupattelujen ja epäonnistuneiden tilannekuvien jälkeen aloimme nuuskia rakennuksen huoneita ja päädyimme Pulsan aseman myymälään. Puotipuolella tavarat vaihtuvat alati, ja sesongin mukaan mennään. Nyt tilassa oli joulun tunnelmaa ja äidin kanssa humputellessa kiersimme myymälää suuntaan ja toiseen useammankin kerran. 

Sovittiin, että keväällä pääsisäisaikaan on tuolla käytävä vielä ainakin kerran.

Kaikkea suloista!

Mitä itselläni tulee jouluun ja siihen liittyvään materiaan - yksinkertainen on hyvää. Rakastan ihastella silmää miellyttäviä asioita, mutta kun koristeita olisi omassa kodissa tottumaani enemmän, niin pääni sisäinen meteli muuttuisi varmaan käsin kosketeltavaksi.

Kaikki joulupuodissa myytävät tavarat ovat kuitenkin kukin omalla tavallaan ihania. Ajatusleikkinä voisin miettiä, että niistäkin jokaiselle löytyisi varmasti itsensä näköinen koti.

Yksinkertainen on hyvää ja yksinkertaisuus kiteytyykin ihmisen kykyyn tunnistaa itseään miellyttävä oma tyyli ja luoda ympärilleen vastaavanlainen tunnelma myös jouluksi niillä elementeillä, jotka selkeyttävät tunnelmaa myös pään sisällä, eikä välttämättä vain sisustuksessa.

❤️