Sunrise Bay + ajatuksia mustasukkaisuudesta

Mustasukkainen Instagramista. Olenko ainoa? Nolottaa myöntää ääneen, kuinka ajatus omasta itsestä on tuollaisen pienen sovelluksen varassa. Eihän tämän näin pitänyt mennä.

Huomaan itsetuntoni kolaukset suurilta osin käytöksessäni. Kun olen kokenut pidempikestoisen jakson, jolloin en ole tuntenut oloani niin hyväksi ja kauniiksi mitä pitäisi, niin alan käyttäytyä kummallisesti. Päivän aikana sätin itseäni enemmän kuin kehun, enkä halua nähdä yhtä paljon ihmisiä mitä yleensä. Ja nämä kaksi asiaa olisivat juuri ne lääkkeet, joita kehnoksi jymähtänyt itsetuntoni tarvitsisi.

Sosiaalisen median selaaminen epävakaakassa minäkuvassa ei myöskään ole järkevää. Niin olen nyt itse todennut, kun huonoimpina päivinä tuntuu, että kaikki poikaystäväni Instagram-seuraajat ovat kaikella tapaa parempia kuin minä. Tämänkin myöntäminen on niin noloa, mutta tunteena se on hyvinkin aito.

"Rumina"-aamuina tulee antaa rakkautta itselleen. Samoin myös muille, sillä kaikki hyvä kiertää ja rakkaus säteilee yleensä takaisin. Huonompina päivinä on hyvä muistuttaa itseään siitä kuinka ainutlaatuinen on ja miten arvokasta tämä elämä on. We have so many things to be happy about. Itsensä vertailu muihin on turhaa ja aiheenakin jo hyvin loppuunkulutettu, joskin yhä tärkeä aihe josta puhua.

Vertaileminen on kuin kahden yhtä hyvän suklaan kilpailevaa arviointia - kummatkin ovat loppujen lopuksi yhtä hyviä, vaikkakin ne ovat ehkä ominaisuuksiltaan erilaisia ja sopivat siten paremmin erilaisiin suihin. Mutta niitä on turha arvottaa, sillä väittelyn ja pistetyksen jälkeen jäljellä on vain tylsää analytiikkaa ja mahdollista mielipahaa. Ja siinäkös kokemuksista katoaa leikkimielisyys ja kaikenkarvainen rakkaus. Mieluummin elää elämää kriteerittömästi ja juuri omalla tavallaan - aidosti sekä nauttien.

Jokainen on saman arvoinen. Ja kun meillä on rakkautta, vihasta tulee tunne, jota ei tarvitse enää kuin harvoin.