Syyskuun ensimmäiset

Iloisina hymyinä näen ystäväni ja kokemus lietsoo sisimpäni nauruun. On ihanaa nähdä ala-aste aikojen tyttöjä porukalla pitkästä aikaa. Tuntuu kuin mikään ei olisi paljoakaan muuttunut. 

Vanhojen ystävien kanssa huomaa oman kasvunsakin. Oli vaihe, jolloin etäännyin ala-astetytöistä. Se tuntui luonnolliselta ja oli kai tärkeää myös oman identiteettini kasvattamiselle. Mutta teinivuosien, mielialamyrskyjen ja erilaisten koettujen olemusten jälkeen oma luonteeni on tasoittunut ja palannut kenties hiljalleen sellaiseksi kuin se on alun perin luotu. 

Lappeenrannan Linnoituksen alue on täydellistä valokuvausympäristöä. Tuntuu, että siellä saa kauniita kuvia ympäri vuoden, kaikkina vuodenaikoina! Minulla on useampienkin vuosien takaa kuvia Linnoitukseen sijoitetuilta valokuvausreissuilta, ja muutama niistä kuuluu yhä suosikkeihini. Voisin ehkä joskus palautella joitakin vanhoja kuvia tänne blogiinkin fiilisteltäväksi...

Vielä muutama sana kavereista. Kuinka erikoiselta tuntuukaan ikään kuin palata ajassa menneisyyteen ja juurtua uudelleen niihin arvoihin ja elämänasenteisiin, joita vaali silloin vähän nuorempana. Se on raikastavaa! Kehotankin ottamaan yhteyttä ystäviin, joita ei ole nähnyt vähään aikaan ja näkemään, kuinka paljon sitä onkaan muututtu (vai onko sitten laisinkaan).

Kärsin myös tällä hetkellä ikävästä. Kaikkien hyvien ajatusten keskellä mietin myös niitä ystäviä, joihin tutuistuin vähän vanhempana. Näistä kavereista iso osa on jo lentänyt kotikaupungistamme, eikä näkeminen ole enää yhtä tiuhaa. Välillä tuntuu, että muutosten pyörteisiin hukkuu - ei oikein tiedä, mihin suuntaan pitäisi olla yhteyksissä tai mihin päin omaa elämää olisi hyvä alkaa johdattelemaan. 

En olisi kaksi vuotta sitten arvannutkaan, miten tärkeiksi hyvien ystävien olemassaolo oikeasti muodostuu. Asiat korostuvat silloin, kun niitä ei voi enää pitää itsestäänselvyyksinä.

Halauksin, Kerttuli