Viime päivinä olen... pt. 1

Viime päivinä olen nauttinut Suomen vaalean sävysistä aamuista. Olen oppinut arvostamaan niiden kauneutta.

Viime päivinä olen oppinut muilta.

Minusta on tullut rauhallisempi, tietoisempi omista teoista ja toiminnan askelista, jotka on järkevintä tehdä rauhassa ja kunnolla loppuun, jotta välttyy suuremmilta sotkuilta myöhemmin.

Olen kaatanut kahvini sekaan kauramaitoa ja rakastanut syntynyttä makuyhdistelmää. Suosittelen teitäkin kokeilemaan!

Olen myös lukenut mielenkiintoisia näkökulmia uskalluksesta, omien rajojen ylittämisestä, sekä itsensä tuomisesta muiden esille. Olen pohtinut sitä, mikä meidät saa jarruttelemaan avoimuuttamme ja miksi. Yksityisyys on kai osa ihmisen perustarvetta tuntea turvaa. Kuitenkin itsensä "paljastaminen" voi tuntua hyvinkin voimaannuttavalta. Tässä piilee siis ristiriita, jonka haluaisin voittaa. Osittain pelko omien ajatuksien tuomisesta muille on kai nuoruuden epävarmuutta, tai niin ainakin voisin uskoa. Tarvetta päänsisäisten mietteiden tuomisesta konkreettiseen muotoon ei kaikilla edes ole, mutta ainakin itse lukeudun ihmisiin, joilla on tarve selkiyttää sisimpäänsä kirjoittamalla sieltä kumpuavista asioista. On kai vain hyvä todeta, että pelko arvostelevia ihmisiä ja tuomitsevia mielipiteitä kohtaan häviää vain tekemällä sitä itseään, eli kirjoittamalla. Kirjoittamalla raisusti, vähän uhkarohkeasti, vaatimattomasti, ajatuksella. Rima kirjoittaa aidoista ajatuksista saa laskea lause lauseelta. Kukaan ei varmasti tule puremaan nähdessäni tarpeelliseksi jättää jälkeeni pieniä ajatuksia päivittäisestä elämänmenosta ja muusta mieltä askarruttavasta. Mitä olet itse mieltä? Kuinka paljon itsesään saa jakaa netissä?

Sen kummempien syvällisyyksien lisäksi olen ajanut pyörällä ja nauttinut etenkin suorista asfalttiteistä, joilla saa kiitää koko lihasvoiman edestä.

Pyöräilyn vastapainoksi kahvista on tullut aamu aamulta vahvempaa ja sitä aiemmin mainittua maitoakin kuluu kerta kerralta enemmän. Sen voimalla kai jaksaa paremmin.

Viime päivinä olen ollut huojentunut työnantajalleni tekemästäni puhelusta. Asiat täytyy tuoda esille, niin ne saavat kasvot ja niitä voi alkaa työstämään ja muuttamaan paremmiksi. Puhuminen on niin tärkeää.

Olen myös etsinyt uutta työpaikkaa ja haaveillut erilaisesta syksystä. Toivottavasti haaveilu ei koidu kohtaloksi. Ei unelmointi ole kuitenkaan koskaan aiemminkaan minua nitistänyt.

Olen myös tiedostanut taas sen, ettei toinen ihminen voi päästä pääni sisälle, ellen itse päästä häntä sinne sanallisesti johdattaen. Puhuminen on tärkeää.

Olen kuunnellut suomalaisia artisteja ja paljon. Kiitos Miian! Artistikattaus on parantunut Suomessa suuresti. Paula Vesala, Olavi Uusivirta, Anna Puu, Elias Gould, Juha Tapio, Sanni... List goes on. Sanoitusten laatu on ihanan aitoa ja maanläheistä jo monilla laulajilla ja se on ihanaa!

Nyt lähden työvuoroon aamuisen kahvin ja puuron voimalla. Palataan taas asiaan!