KERRAN MYYJÄ AINA MYYJÄ?

Leikin pikkutyttönä myyjää ja mulla oli oma kassakonekin ja rahaa. Se oli kuulkaa hienoa 80-luvulla. Oli, uskokaa pois! Kerroin että ”Miä oon muuja”. Ja sitten mulla oli kauppa missä oli myynnissä milloin kai mitäkin. Se oli lempileikkejäni.

Sitten kun kasvoin isoksi tytöksi, niin minusta tuli kuin tulikin myyjä. Viihdyin kymmenisen vuotta kaupassa. Eri kaupoissa, erilaisissa haasteissa.

Mutta siis se mun jutun juuri tässä oli, että mulla on oltava joku myyjännaama. Mulle siis käy lähes joka kerta näin kun olen itse ostoksilla, että mua luullaan myyjäksi. Näin kävi myös täällä eilen. Kahdessa kaupassa!

Ekassa se tyyppi tajusi heti kun oli ensin espanjaksi kysynyt juttunsa. Ja minä siihen vain jotain, että ”Sorry?”. Mutta toisessa nainen tuli sovituskopista ulos ja olin menossa sinne vaatteineni, niin alkoi juttua tulla. Pitkä tarina ja pyysin, että ”Same in english” niin sitten se kertoi  sovittamistaan farkuista ja kuinka tarvitsisi niistä toista kokoa ja kyseli löytyiskös? Minä tietysti siihen vaan sepustin, että en kyllä tiedä kun olisin itsekin tässä menossa sovittamaan. Tietysti se nainen vähän nolostui, niin kuin ne aina ja pyyteli anteeksi. Eipä mitiä. Luulin, että hälytyskellot olis jo soinnu siinä vaiheessa kun en osannut espanjaksi auttaa.

En tajua miten tätä käy mulle täälläkin. Kai minä sitten niissä kaupoissa heilun sen näköisenä, että haluan kyllä nyt myydä kaiken. Välillä oikein tunnen kuumottavan katseen ja huomaan, että ne alkaa kattelemaan tai lähestymään mua sillä silmällä, että toi varmaan on myyjä. Kaupalla ei usein oo edes niin väliä. Sen on oltava se myyjännaama? Vai olemus?

Tässä eilisen saldoa


Mun mammaloma loppuu kesällä ja aika näyttää oonko sitten taas myyjä?