TYÖHAASTATTELUSTA SYVIIN VESIIN

Olipa tänään päivä jolloin menin työhaastatteluun. Liikuin Helsingin sisällä kohteesta a kohteeseen b eli kommuunista työhaastikseen. Huomasin jo junaa odotellessani, että olin ihan et häh miten täs nyt pitäis olla, mihin miä laitan kädet, miten miä hengaan tässä… Kun mulla ei oo niitä hiton rattaita! Että voi olla ihminen jumittunu kuvioihinsa ja kiinni siinä äidinroolissa unohtaen muut puolet itsestään. Niin kun sillä nyt ois sit jotain väliä, että miltä miä nyt näytän siinä seistessä muitten silmissä.  Vaikka hyppisin tasajalkaa koko junan odottelun ajan. Tää on asia, jonka kanssa oon tässä tehnyt jo pidemmän matkan. Pohdiskellut ja kasvanut. Yrittäny päästää irti ja oppia uutta, mutta ennen kaikkea opetellut hyväksymään itsensä.

Olipa vaan outoa olla ihmisten ilmoilla vieläpä Helsingin ytimessa, yksin.

Miksi sitte ihminen miettii, että miltä näyttää muiden silmissä, jos sillä ei oo kerran mitään väliä? Okei, toisille sillä on paljonkin väliä, esimerkiksi työn takia.

Mulle tää tällänen muiden mielipiteiden miettiminen on osittain jo lapsuudesta asti opittua. Katsellaan muita, tutkitaan miltä ne näyttää ja pahimmillaan vertaillaan, jopa saadaan ylemmyyden tunnetta arvostelemalla (edes oman pään sisällä).

Sen takia joudunkin tekemään aktiivisesti tän asian kanssa töitä, etten vaan lipsahda samaan opittuun malliin. Arvostelemaan muita!

Tänään sain itseni kiinni tästä vanhasta kaavasta ja sitten käänsin sen päässäni positiiviseksi. Mietin muista ihmisistä ja niiden ulkomuodosta vain positiivisia kauniita asioita. Tämä oli yllättävän helppoa. Mutta jouduin tietenkin tekemään sen tietoisesti.

Se mihin haluaisin mieleni kouluttaa on, etten enää edes ikään kuin huomaisi miltä muut näyttävät, vaan pelkästään astin ja koen. Miettimättä ulkoista olemusta.

Nyky-yhteiskunnan koen olevan vaan niin ulkonäkökeskeinen ja tästä syystä moni muukin ajautuu tähän arvostelun sudenkuoppaan. Arvioi omaa hyvyyttään, kauneuttaan, pukeutumistaan, kehon ulkomuotoa jne. muiden kautta. Arvostelee muita pönkittääkseen omaa itsetuntoaan, epävarmuuttaan ja omaa pahaa oloaan. Miten siitä pääsee eroon? Niin kuin voit kouluttautua muutenkin, niin omaa mieltäänkin voi (ja kannattaa) kouluttaa.

Jospa vain tästä lähin hyväksyy ja kunnioittaa, niin itseään kuin muitakin kanssa kulkijoita. Päästää irti arvosteluista.

Kun vanhenee, niin alkaa näköjään huomaamaan tiettyjä omia ajatusmallejaan, joista haluaa päästää irti. Varsinkin kun ne ei vaikuta pelkästään itseen vaan myös tuohon pieneen ihmisen taimeen. Ne kun tarttuu niin herkästi.


Niin miten siellä työhaastiksessa sit meni? No tosi hyvin, kun sieltä Kanarialta palataan, jatkuu tän mamman jumppapuuhat taas.