Kolmoset mutta kuitenkin yksilöitä

Välillä minulta kysytään, erotammeko kolmosista kuka on kuka, ovatko he samannäköisiä.. tottakai erotamme, pojat ovat ihan erinäköisiä ja yksi on tyttö. Ja vaikka he kaikki olisivat identtisiä, olen varma että luonteenpiirteet auttaisivat erottamaan heidät toisistaan.

Puolen vuoden ikäiset naperot

Palataanpa hetkeksi ajassa taaksepäin. Kun aloimme yrittämään "sitä yhtä tyttöä" ja reilu kuukausi myöhemmin totesimme olevamme raskaana, päätimme jostain syystä mennä varhaisultraan. Matkalla hississä ylöspäin kohti lääkärin vastaanottoa vitsailin, että mennään katsomaan niitä meidän kaksostyttöjä. Sain vastaukseksi naurahduksen ja kommentin "älä nyt kehtaa edes vitsailla". En ollut itse koskaan aikaisemmin nähnyt ultraäänitutkimuksen kuvaa livenä, joten ihmettelin heti alkuun kahta tummaa palleroa ruudulla. Insinöörinä ajattelin sen olevan jonkun laitteesta johtuvan heijastuksen, joten kaikki näkyy varmaan kahtena ruudulla. Kunnes katsoin Miian kasvoja, jotka olivat hieman vaivautuneen näköiset, ja hän pyysi lääkäriä selventämään mitä tuo tarkoittaa. Lääkäri tutki hetken aikaa tilannetta ja sanoi meille "Onneksi olkoon, teille tulee kaksoset!". Olimme todella yllättyneitä ja kaiken sen ilon ja naureskelun keskellä kommentoimme aikaisempaa hissikeskustelua ja sen toteutumista.. kunnes lääkäri käänsi ultraa ja vasemmassa yläkulmassa vilahti jotain. Lääkärikin totesi vain "odottakaas hetki" ja alkoi tutkia tilannetta tarkemmin. Hetken kuluttua hän onnitteli meitä uudestaan, "onneksi olkoon, teille tulee kolmoset!". Tässä kohtaa olisi tehnyt mieli mennä laitteen luokse, napsauttaa virrat pois ja sanoa lääkärille "enää ei sitten tutkita yhtään, ihan tarpeeksi monta löydetty".

Koko raskausajan meille kerrottiin, että pojat ovat hyvin todennäköisesti identtisiä. Varauduimme jo lukemalla ohjeita monikkoperheiden keskustelupalstoilta lasten värikoodaamisesta, esimerkiksi yhden kynnen värjäämällä. Näin jo mielessäni pojat hieman vanhempana narraamassa iskää ja äitiä vaihtamalla vaatteita kulman takana. Ennakkotiedot osoittautuivat kuitenkin vääriksi, sillä pojat tunnisti heti lastenosastolla erinäköisiksi. Ei siis Tupu, Hupu ja Liinu vaan Leevi, Jesse ja Venla. Kolme pientä palleroa, joilla on jotain samaa, mutta kuitenkin aivan erilaisia.

Ensimmäisinä kuukausina erot olivat vähäisiä, mutta se nyt olikin lähinnä nukkumista ja syömistä. Puolen vuoden ikäisinä alkoi olla jo enemmän eroja nähtävillä, Venla alkoi komentelemaan poikia (ja iskää, kuulema tytöille yleistä..) ja lattialla oli pyörähtelyä nähtävissä. Venla on ollut kaikenaikaa kooltaan pienin ja samalla ketterin liikkeissä, joten hän lähti ensimmäisenä ryömimään. Kyllä olivat pojat ihmeissään, kun sisko tuli viereen, varasti sen suosikkilelun ja karkasi kaukaisuuteen (metrin päähän) nauttimaan saaliistaan hymy naamalla. Mutta kun perään ei päässyt.

Jesse-rosvo käynyt leluvarkaissa

Kuukausi myöhemmin Jesse lähti seuraamaan siskoa ja nyt Venlakin uskalsi lähteä tutkimaan taloa olohuonetta pidemmälle. Leevi vieläkin köllötti paikallaan, yritys oli kovaa mutta liikkeelle ei vaan päässyt. Leevi oli kuitenkin oppinut puolustautumaan leluvoroja vastaan, oman navan ympäri pystyi pyörimään lattialla ja suojaamaan vapaalla kädellä kuin lätkäpelaaja. Ja jos rosvo sattui pääsemään puolustuksen ohi, oli vielä yksi kikka hihassa: vaatteista kiinni ja rosvo sekä lelu vedettiin viereen ja oma otettiin takaisin. Sen verran on Leevillä ollut ruista ranteessa pienestä pitäen, että painavammatkin kohteet liikkuu. Vihdoin kuukausi Jessen jälkeen pääsi Leevikin liikkeelle ja tutkimusretkeilijät aloittivat uransa.

"Possua ette vie!"

Tässä lyhyt esittely kolmesta pienestä touhuajasta:

Venla

Pieni isosisko, voi aina sanoa pojille olevansa vanhempi (minuutilla). Ollut aina pienikokoisin kolmesta, ainut joka lähti iskän sylissä leikkaussalista ja se taitaa olla nykyäänkin suosikkipaikka. Keksi jostain n. 8kk iässä heittäytyä maahan mahalleen makaamaan jos ei saanut tahtoaan läpi, tähän päivään mennessä emme ole keksineet mistä olisi voinut saada mallia. Temperamenttinen pikku tyttö, joka komentelee ja tarvittaessa osaa esittää syvästi loukkaantunutta prinsessaa. Hymyilee ja nauraa paljon, selittää usein jotain mitä iskä ei ymmärrä. Rakastaa pientä vaaleanpunaista marakattiaan, jota ilman ei välillä voi edes syödä. On tuen avulla kävellyt pisimpään ympäri taloa, mutta ei vieläkään  tahdo kävellä itse vaikka osaisikin. Iskän sylistä tietenkin näkee pidemmälle ja voi lepuuttaa omia jalkojaan..

Leevi

Poika B eli toisena syntynyt. Kävi lastenosastolla moikkaamassa hoitajia sen aikaa, että äiti toipui leikkauksesta ja sitten suoraan mukana osastolle. Isoin heti alusta pitäen ja on nykyään jo ehkä kaksi kiloa Venlaa isompi ja sen kyllä huomaa nostaessa. Vahva kuin mikä, välillä jopa Otto 4-v. on tiukilla leluista kiistellessä. Leeviä on jo pienestä pitäen verrattu isäänsä, yhtä rauhallinen luonteeltaan. Osaa myös näyttää tunteitaan ja pyrkii usein ihan varmuuden vuoksi varaamaan sylipaikan jos joku muu edes yrittää mennä iskän tai äidin luokse.

Jesse

Kolmikon ilopilleri esittää satoja kertoja päivässä valloittavan hymynsä. Iloisin, mutta samalla myös joskus herkin kolmesta ja sen ovat ilmeisesti myös Venla ja Leevi huomanneet, Jesse on yleensä se jota litistetään hyökkäämällä päälle makaamaan. Jesse huutaa ja litistäjä vaan naureskelee kunnes joku tulee pelastamaan uhrin. Osaa kyllä myös rosvota leluja ja esittää uhria seuranneessa kiistatilanteessa. Ainut joka tallustelee ympäri taloa ihan omasta tahdosta, välillä hiipii kuin ninja selän taakse väijymään, kun samalla kaksi muuta mekastaa toisessa huoneessa.

Ei kolmea samanlaista vaan kolme aivan erilaista lasta. Saavat olla ihan omia yksilöitään ja kehittyä omaan tahtiin. Kyllä jokainen kävelee ja syö itse viimeistään viiden vuoden päästä.