Muovihaaste alkaa yy-kaa-koo-Nyt!

Muovia, muovia, muovia.. sitä alkaa olla maailma pullollaan. Kierrätys on tärkeää, kaikenlaiset materiaalit tulisi saada mahdollisimman tehokkaasti uusiokäyttöön. Mediassa näkyy jatkuvasti uutisia siitä, miten mm. meret alkavat uhkaavasti täyttymään muoviroskasta. Yritetään me siis tehdä myös oma osamme kierrätyksessä.

Kun muutimme nykyiseen kotiimme vajaa kaksi vuotta sitten, edellisten omistajien tapaan aloimme käyttää normaalien kuiva- ja biojätteen lisäksi nelilokerokeräysastiaa, johon lajitellaan paperi, metalli, kartonki ja muoviroskat eri osastoihin. Meidän neljän viikon tyhjennysvälillä paperi- ja metalliosastot jäävät vajaiksi, kun taas kartonki ja muovi ovat yleensä ääriään myöten täynnä, välillä kansikaan ei enää tahdo mennä kiinni.

Meillä siis kierrätään mahdollisimman paljon, lasten pieneksi jääneitä vaatteita pyritään joko myymään tai lahjoittamaan eteenpäin. Joskus joitain vaatepusseja viedään vaatekeräyslaatikoihin. Vielä kun joku keksisi tavan hyödyntää vaippoja, ne kun täyttävät meidän kuivajäteastian aika tehokkaasti parissa viikossa..

Mites sitten tietämys oikeasta tavasta kierrättää muovia? Kun meillä on sitä kohta kaksi vuotta tehty, olemmeko toimineet oikein? Menin Etelä-Karjalan Jätehuollon sivuille tarkastamaan omaa tietämystäni asiasta ja huomasin aika nopeasti muutaman ihan uuden tiedon; erilaisia pakkauksia ei saakaan pistää sisäkkäin ja korkit sekä kannet pitää irroittaa esim. pulloista ja leikkelepakkauksista. Jo kauan aikaa sitten opittu Tetris-tekniikka sijoittaa palikat mahdollisimman hyvin yhteen ja siten pieneen tilaan ei olekaan oikea tapa toimia muovin kierrätyksen kohdalla..

Omasta mielestä mahdollisimman tehokas toiminta ei aina olekaan oikea tapa toimia.. erilaiset pakkaukset kierrätetään erillään, samanlaiset voi laittaa yhteen

Etelä-Karjalan Jätehuollon sivuilta löytyy lisätietoa muovin kierrätyksestä. Kannattaa käydä testaamassa omaa tietämystä Kierrätysguru-testin avulla. Itse sain kaikki vastaukset oikein, mutta täytyy tunnustaa etten olisi joitain asioita tiennyt ennen sivustoon tutustumista.

Seuraavat neljä viikkoa meillä opetellaan siis muovin oikeaoppista kierrätystä! Suht hyvinhän tämä on tähänkin asti mennyt, mutta tarkennetaan hieman toimintaa ja opetetaan isommille lapsille jo hieman kierrätyksen tärkeydestä. Pienimmät pallerot ovat kohta kahden vuoden ikäisiä, heille roska on roska, joka menee aina siihen alimmaiseen laatikkoon, jonka auki saavat. Iskä tai äiti sitten hoitaa lajittelun siitä eteenpäin.

Tuonne ne sitten menee.. Kuinka paljon Jesse saa kerättyä muovia neljän viikon aikana?