Elämäni a - ö

Ystävä edellä ja minä kiireesti perässä. Niin paljon, että riittää -blogisti Annin aakkospostausta lukiessani mietin, että tuossa on hyvä täyte hetkeen, jolloin haluaa kirjoittaa, mutta ei saa yhdenkään mielessä pyörivän postauksen aihetta tuotettua kirjalliseen muotoon. Tänään on se päivä kun sormet kirjoittaisivat, mutta yhtenäistä tarinaa ei vaan synny. :D

Siksi aakkoset ovat tänään hyvänä apuna.

Auringonpaiste. Tuo valoilmiö antaa kummasti energiaa ja omakin mieli on monesti valoisampi päivinä, jolloin arska paistaa.

Borssikeitto. Herkku, jonka tajusin olevan herkkua vasta aikuisiällä.

Cheek. Olkaa mitä mieltä vain, mutta minä nostan hattua. Vuodesta 2004 uraa seurattu ja musiikkia kuunneltu. Kaikesta blingblingistä, juppeilusta ja ylimielisyydestä huolimatta minulle Cheek on ehkä aina vaan se vuonna 2008 paikallisessa kuppilassa kohdattu lökäpöksy, joka keikan jälkeen ilmestyi baarin puolelle kuten kuka tahansa muukin tavis baaritiskille notkumaan. "Rohkeus ei oo sitä ettei pelota / Vaan et uskaltaa hyppää vaik' ei tiedä selviikö elossa" 

Disturbed. Näiden coveroima The Sound of Silence saa ihon kananlihalle ja julkaisunsa jälkeen se on soinut minun soittimissa varsin usein.

Elokuvat. Pidän elokuvien katselusta, mutta nykyisellään tulee katsottua leffoja todella vähän. Iltaisin jos on aikaa, sitä sippaa jo ennen elokuvan puoliväliä ja harvoin päivisin on niin pitkään yhtenäisesti luppoaikaa, että voisi jonkun pätkän katsoa.

Fauna. Kahden huskymme pentueen nimi. 

Google. Ei niin pientä tai suurta ongelmaa ratkaistava etteikö voisi Kuukelilta kysäistä.

Hiukset. Täysin turhamaista, mutta jos tukka on hyvin, ryhti suoristuu ja olo on paljon varmempi kuin tukka länässä -päivinä..

Instagram. Ajanut oikeastaan Facebookin ohi ja tykkään itse postailla kuulumisiani kuvien muodossa sekä seurata myös muiden elämänmenoa kuvina.

Japp. Kenties yksi maailmankaikkeuden paras suklaa.

Keittiö. Ruoanlaitto ja myös leipominen on lähellä sydäntä.

Lukeminen. Hyviin kirjoihin uppoutuu välillä huomaamattaan yllättävän pitkäksikin ajaksi. Olen tuurilukija ja toisinaan tulee keskityttyä tähän harrastukseen kirja per päivä tahdilla ja joskus taas yksi ja sama kirja on yöpöydällä viikko kaupalla vaikka olisikin mieleinen luettava.

Maaseutu. Maalta kun on kotoisin, maalla sitä kokee olevansa kotona. Kaupungissa vietetyt vuodet sopivat silloiseen elämäntilanteeseen, mutta nykyistä asuinympäristöä en kyllä hevillä vaihtaisi mihinkään.

Niiku. Kyllä se siellä puheessa aika taajaan vaan vilahtelee.

Opel. Kaikki kaksi omistamaani autoa ovat olleet Ooppeleita ja verrattain vähillä (suuremmilla) vastoinkäymisillä on yhteistä taivalta tehty monta kilometriä.

PepsiMax. Lempparilimppari ja oikein jääääääkylmänä tätä varmaan joisi aika ison määrän. 

Quesadilla. Meksikolainen on suosikkiruokien kärkipäässä yhdessä thaimaalaisen ja kiinalaisen keittiön kanssa. 

Rahka. Ja raejuusto. Ensimmäinen kuuluu päivittäiseen ruokavalioon ja jälkimmäistäkin löytyy lautaseltani melko usein.

Siperianhusky. Näitä karvakuonoja vilistää meillä kahdeksan kappaletta.

Thaimaa. Kolmesti käyneenä pidän maasta ihan valtavasti ja odotan jo, että pääsen sinne seuraavan kerran! Pitkästä lentomatkasta miinusta.

Uuni. Pääsääntöinen lämmönlähde omakotitalossamme. Voi kun vielä oppisin hyödyntämään leivinuunin lämmön talvisin myös ruoanlaitossa!

Veljet. Kaksin kappalein velipoikia ja perheen ainoana tyttönä siinä välissä. Aina ei olla mahduttu edes samaan ruokapöytään, mutta nykyisin tuntuvasti rauhanomaisemmat välit.

Watti. Meidän kisuneiti. Oikealta nimeltään Myy, mutta kiitos hattivattimaisten mollosilmiensä, nimi vaihtui kuin varkain.

X-Files. Olipa vaan niin mahdottoman jännä sarja ja tuli kyllä uniin useammin kun kerran.

Ystävät. Sen suuremmin ketään arvottamatta tai parempana pitämättä elämässäni on viisi ystävää, joiden tiedän olevan paikalla silloin kun muita ei olisi.

Zoomi. Kyllä sitä vaan useimmiten tarttee kuvasi sitten kännykällä, pokkarilla tai järkkärillä.

Åhå. Aina ei kaikki mene niin sanotusti ihan putkeen...

Äiti. No need words.

Ölppa. Ei oikein nykyisellään olut maistu, mutta liharuokien marinadissa mainio neste.