Huskyn viemää

Tämä on useimmille valjakkokoiraharrastajille "se tavallinen tarina" mutta aiheuttanee likimain kaikissa muissa ihmisissä hämmästelyä ja kummastelua. Ja tämä jos mikä menee heittämällä kategoriaan "lähti lapasesta". 

Tästä voitte taustaksi lukaista, kuinka harrastus on vienyt muitakin mennessään - ja kuinka kalliiksi se voikaan tulla. ;)

Meillä koirat ovat enemmän miehen harrastus, mutta sujuvasti kuuluvat luonnollisesti omaankin arkeeni. Väkisin siis nykyisin myös minun harrastukseksi - jos nyt huoltojoukoissa toimiminen ja virallinen rapsuttaja voidaan laskea harrasteeksi. Valjakkoa ohjastamaan minusta ei ole. Miten luulisitte kiikkerän reen hallitsemisen sujuvan tyypiltä, jolle kahdella jalalla pystyssä pysyminen on aika ajoin riittävän haastavaa? Viime talvena hairahduin kerran luulemaan muuta ja kokeilin vedättämistä kahdella koiralla potkurin kanssa. Rysäyksestä ja rutinasta päätellen olisi voinut kuulla jotain menneen poikki useammastakin kohtaa, mutta pelkillä mustelmilla ja melko jäykällä kropalla siitä mahalaskusta selvittiin.

Kaikki lähti viattomasti yhdestä siperianhuskysta kun vuonna 2006 Nuka tuli taloon avomieheni hankkiessa rottweilerilleen koirakaverin.

Nuka

Kun rotikasta aika jätti, jäi Nuka yksin ja laumassa viihtyvän rodun tuntien, tuli ajankohtaiseksi miettiä Nukalle uutta koirakaveria ja perheeseen muutti Dino vuonna 2011.

Dino

Näiden kahden huskyn kanssa avomies aloitti vetoharrastuksen ja talvella koirakaksikon kanssa viiletettiin suksien kanssa ja sulanmaan aikaan pyörällä. Sanomattakin selvää, että eihän nyt kaksi koiraa oikein mihinkään riitä, siksipä vuoden 2013 kesällä tähtäimeen asetettiin uusi sippe ja näin meille kotiutui Bono elokuussa 2013.

Bono

Kolme koiraahan on jo harrastuskäytössä ihan riittävä määrä, eikö?

Väärin. Siksipä seuraavana talvena, kun silmiin sattui myynnissä oleva nuori siperianhuskyuros, lähdimme tietenkin uteliaana koiraa "katsomaan". Tuolta reissulta palasimme mukanamme Gefi, joka oli siis meille muuttaessaan noin vuoden ikäinen.

Gefi

Tästä se vasta mieheke pääsikin valjakkoharrastuksen makuun! Neljä koiraa vaikutti jokseenkin sopivalle määrälle kunnes Nukan etutassu alkoi reistailla ja hyydytti koiran alunperinkin muita koiria vähäisemmät vetohalut. Nuka siirtyi "eläkkeelle" ja aikansa kolmen koiran kanssa rimpuiltuaan virisi jälleen ajatus lauman pääluvun kasvattamisesta. Keväällä 2015 syntyi kiinnostavasta yhdistelmästä puolitutulle kasvattajalle pennut, joista ennakko-odotuksista poiketen liikenikin meille pentu - tai siis tarkemmin kaksi.

Vuos sitten juhannuksena surautimme noutamaan kaksi pentua uuteen kotiinsa. Tämän hankinnan myötä olimmekin ihan uuden edessä kun laumaan liittyi ensimmäinen narttu, Usva yhdessä veljensä Nilan kanssa.

Usva (valkoinen) ja Nila

Kuusi koiraa? Oletteko ihan terveitä? Tuo kysymys paistoi läpi miltei jokaisen kasvoilta, jolle kerroin vekaroista. Ei sitä kukaan kyllä ääneen sanonut, mutta "Eikö ne jo syö ihan kauheasti?", "Miten tuollaista määrää enää lenkittää?", "Mitä te niiden kanssa teette?", "Mitä, onko koirat teillä sisällä?!" ja "Miten erotat ne toisistaan?" kysymyksiin sai vastata aika useasti ja olivat selvästi korvikekysymyksiä tuolle mielenterveyden kyseenalaistukselle. 

Niin, kyllä nämäkin koirat syövät. Mutta veikkaan, että useimmat niin sanottujen pikkukoirien omistajat maksavat koiriensa ruoista suhteessa enemmän kuin me tämän lauman ruokkimisesta. Eikä näitä ole pakottava tarve lenkittää hihnassa, koska pääsevät juoksemaan vapaasti juoksutarhassa. Koiriemme kanssa harrastetaan valjakkotouhuja; talvella reellä tai mönkijällä, sulalla maalla kärryllä tai mönkijällä. Jep, meidän koirat ovat myös sisäkoiria vaikka pääosin ulkotarhassa elävätkin. Nämä ovat perheenjäseniä meille! Kyllähän tällaisesta koiralaumasta karvaa lähteä ja siivottavaa sisällä riittää, mutta omapahan on valintamme. Kaikki ovat hyvinkin eri näköisiä ja pääosin myös erivärisiä eli kyllä ne ovat ihan helpostikin erotettavissa toisistaan.

Harhauduinkin jutussani odotetusti vähän kauemmas kun oli aikomus, mutta palataanpa nyt alkuperäiseen juoneen.

Kuluvan vuoden toukokuussa avautui mahdollisuus antaa koti sijoitusnarttupennulle ja tämän siskolle. Pienen tuumailun ja keskustelun jälkeen näin tapahtui ja huskysiskokset Nemi ja Nata tulivat taloon.

Nata ja Nemi

Jos joku vielä pysyi laskuissa mukana, niin tällä päivämäärällä koiralaumamme käsittää kahdeksan korvaparia. (Ja voitte vaan kuvitella miltä ihmisten kasvot ovat NYT näyttäneem, kun olen maininnut koira numero seitsemän ja kahdeksan liittyneen laumaan.) Onhan näissä tottakai omat harminsa ja hankaluutensa, ei sitä käy kieltäminen. Mutta tähän saakka kaikki on kuitenkin ollut lähinnä järjestelykysymyksiä. Hermoakin kiristävät ja murhetta aiheuttavat, mutta kyllä näistä vesseleistä kuitenkin enemmän iloa koituu.

Tokihan tarinaan kuuluu myös meidän kohdallamme muutto maaseudun rauhaan, rutkasti eläinlääkärikäynteihin upotettuja euroja, autonvaihto... Mutta taidan jättää ne toiseen postaukseen.

Olinko oikeassa, lapasesta lähti?

 

Ps. Jotta meidän kissaneiti ei jää ihan huomiotta, pihapiirimme jyrsijäkantaa pitää kurissa tämän näköinen otus:

Watti alias Myy

 

Saija