Kaikkien kaveri(ko?)

Luin joku aika sitten Chez Marianne -blogista postauksen ilmapiirin ylipursuavalla ja joka ilmansuuntaan leviävällä negatiivisuudellaan myrkyttävästä ihmistyypistä. Jo silloin mietin, että voi miten monesti olenkaan törmännyt samaan ja miettinyt kuinka kuluttavaa sellainen mahtaakaan olla itse negailijalle, kun sivustaseuraajiltakin hupenee energiat sitä paatosta seuratessa. Yksi ystäväni aikanaan käytti tällaisesta kaikesta vain valittamisen aihetta löytävästä nimitystä "raskas ihminen". Jackpot! Sitä he todella ovat ja heidän seurassaan alkaa itseäkin painaa kaikki maailman murheet enemmän kuin vähänkään positiivisemmalla maailmankatsomuksella varustetun ihmisen kanssa.

Viime viikolla töistä kotiin ajellessa radiossa iltapäiväohjelman vetäjät puhuivat aiheesta "onko kaikkien kanssa oltava kaveri?". Tämä Mariannen postaus nousi silloin jostain syystä jälleen mieleen ja siitä sitten nitisevä ja natiseva aasinsilta tähän postaukseen.

No tarvitseeko? Hell no! Jos minulta kysytään - lapsellista sitten tai ei. Ei etenkään niiden, jotka myrkyttävät mieltäsi tai, joilta saat osaksesi kohtelua, jota ei kenenkään tarvitsisi sietää ja sulattaa. Miksi yrittäisin uudelleen ja uudelleen pehmittää tyyppiä, joka on jostain syystä vaan päättänyt, että et käy hänen pirtaansa tai alati pissit hänen muroihinsa.

Anteeksi, jos kuulosti tylyltä. Pehmityksenä soveltaisin tähän meidän jääkaapin ovimagneetissa seisovaa tekstiä: "Life is too short to drink bad wine." Sama pätee mielestäni ihmisten kohdalla; miksi "kaveeraisin" sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurasta jää suuhun ainoastaan karvas maku? Ja kun kuitenkin on niitä, joiden seura saa synkimmätkin päivät muuttumaan paremmiksi tai ainakin tuntumaan siedettäviltä.

Niin sinisilmäinen en ole, ettenkö epäilisi useamman karttelevan minunkin seuraani tai kaveeraamista kanssani syystä tai toisesta. Mutta väitän kuitenkin tulevani kaikkien, niin näidenkin minusta sen suuremmin piittaamattomien, kanssa juttuun kun tilanne sitä edellyttää. Jonkunlaiset käytöstavat kun kuitenkin koetan pitää mielessäni - vaikkei sitä aina selkeästi huomaakaan.

Radion iltapäiväohjelmassa juontajat ottivat esille myös niin sanottuun entiseen elämään kuuluvat ihmiset, joiden kanssa ainoana yhdistävävänä tekijänä on ollut joku/jokin menneisyyteen jäänyt syy - puoliso, työpaikka, koulu. Omaan elämääni tämän tyyppisiä tapauksia mahtuu ja vaikka monen seurassa aikanaan onkin ollut kovastikin lystiä, useimman kanssa muuttuneet elämäntilanteet ovat vieraannuttaneet toisistaan eikä kohtaamiset ole millään muotoa enää luontevia. Lähinnä niitä kiusallisia "mitä sinulle nykyään kuuluu?" -uteluita, joihin ei jaksaisi kuulla vastausta mutta ei myöskään toinen viitsisi edes vastata. Puhumattakaan hätäisesti huikattuja "koitetaan hei pitää yhteyttä" -toteamuksia kohtaamisesta perääntyessä vaikka molemmat tietävät yhteyden katkenneen jo aikaa sitten. Kuulostaako tutulta?

Ei kait se ole keneltäkään pois harrastaa small talkia ja olla kiva. Mutta onhan se kiusallista väkisin yrittää sosialisoida ihmisten kanssa vain tavan vuoksi tai siksi, että ovat joskus nyt vaan sattuneet elämäntielle osumaan ja välit ovat olleet etäiset jo pidemmän aikaa. Miksei voisi vaan moikata ja jatkaa matkaansa? Kukaan tuskin haluaa sen enempää olla teeskentelijä kun olla tekemisissä yhdenkään sellaisen kanssa.

Oma lukunsa ovat vielä ne tyypit, joiden satunnaiset, mutta sitäkin täsmäiskumaisemmat yhteydenotot sisältävät yhdeksänä kertana kymmenestä jonkinlaisen hyötymisyrityksen. Niin puhdas pulmunen en tokikaan ole, ettenkö olisi itse tällaiseen oman edun tavoitteluun sortunut ja pyrkinyt yhteyttä ottaessani. Siltikin ärsyynnyn kun tajuan huolettoman ystävälliseltä vaikuttavan viestin vaan olevan yksi niistä lukuisista kerroista kun kilteyttäni ja hyväuskoisuuttani koetetaan käyttää hyväksi.

Kuulostanen varmaan, ainakin osan korvaan, kylmältä ja itsekkäältä. Ehkä joltain osin jopa koetan opetella olemaan itsekkäämpi, koska kiltti perusluonne monesti on pohjimmaisena syynä siihen, että pahoitan mieleni ja suren sellaisten asioiden vuoksi, joilta oisin voinut välttyä ajattelemalla edes hieman enemmän itseäni olematta kuitenkaan muista täysin piittaamaton. 

Kirjoitin tätä postausta useamman päivän. Luin alusta uudellen ja uudelleen ja mietin, josko deletoisin kokonaan ja kirjoittaisin jostain vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Tietoisena keskelle miinakenttää astumisesta, klikkaan kuitenkin "Publish now".

 

Saija