Kuvia kesäkuulta

Hellurei ja hellät tunteet!

Ja taas on saatu reilu viikko kulumaan ihan vaivatta ilman blogin äärelle istahtamista. Sorisorisori. Tuntuu, että mitään ei oikein saa aikaiseksi, mutta koko ajan on kumminkin menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Ja niin paljon kun asia minua itseäni ärsyttääkin, kun istuu sen kahdeksan tuntia päivässä tietokoneen ääressä arkisin, ei enää iltaisin oikein jaksa näpytellä konetta vaikka miten haluaisi. Onneksi alkaa loma lähestyä!

Näin kesäkuun vaihduttua heinäkuuksi onkin hyvä koota mennyt kuukausi kasaan ja mikäpä sen iisimpää kun kertoa se kuvin (sekä lyhyin saatesanoin)!

Tällaista mahtui kesäkuuhuni:

Ostin ihan oikean UIMAPUVUN ensimmäistä kertaa varmaan liki 20 vuoteen, koska...

...vietimme työporukan kanssa virkistyspäivää Rantasalmen Järvisydämessä ja ohjelmaan kuului virallisen osuuden lisäksi pulikointia kylpylässä. Kylpylässä en kuitenkaan kuvia tullu räpsineeksi, mutta muualla sitten senkin edestä:

Kesäkukat istutin piristämään pihaamme viimeinkin! Yllä vain pieni otanta istutuksista. Näitä ei olisi oikeastaan enää varsinaisesti pitänyt tai tarvinnut hankkia, mutta ovathan ne nyt niin kauniita, että kannatti ostaa!

Siivottiin ulkovarasto, ja vaikka rojua on edelleenkin, lähti roskiin ja kiertoonkin melkoisesti. Harmi kun en ottanut ennen-kuvaa, sillä sitten tämäkin näyttäisi oikein perin siistiltä varastolta. :D

Kesäinen lukuinto nosti päänsä jälleen näkyviin ja kirjastosta lähti mukaan pino hömppäkirjoja.

Töitä, töitä, töitä. 

Vietettiin ihkupihkun Annin luona tyttöjeniltaa ja kun molemmat ollaan nykyisin varsinaisia happoja (NOT), herkut olivat siidereitä suuremmassa roolissa. :D

Siperianhusky-seura piti vuosikokouksensa ihan tässä lähialueella, joten oli liki velvollisuus osallistua kokoukseen. Ja mukavaahan se olikin tavata muita jo ennestään tuttuja harrastajia sekä ihan uusia kasvojakin.

-17 kg viime syksyä kevyempi Saija katsoi yhtenä aamuna peilistä. Matkaa ja tekemistä on edelleen, mutta silti olen ihan pikkuisen ylpeä itsestäni. Ja oli silmäkulma kostua kaikista niistä tsemppikommenteistä, joita tämän kuvan julkaiseminen Instassa keräsi.

Alkustartti juhannukseen käytiin ottamassa aatonaattona lapsuuteni maisemista. Mökkisauna kuuluu meillä juhannuksen käytännössä pakollisiin rutiineihin.

Vaikka luonnonkukat ovat kauneimmillaan omassa kasvuympäristössään, ilahduttavat ne mukavasti myös keittiönpöydällä.

En ole koskaankuunaanmillonkaan viettänyt kaupunkijuhannusta aiemmin, mutta nyt juhannusaattona käytiin ihmettelemässä juhannuksen viettoa Mikkelin satamassa. HulaHula Suomi houkutteli yhdessä Kansainvälisten suurmarkkinoiden kanssa ihan mukavan määrän ihmisiä paikalle. Ja kokkokin taisi kiinnostaa monia kelinkin muututtua iltaa kohden suht' mukavaksi.

Ja jos jouluna syödään hyvin, niin kyllähän ne herkut kuuluvat myös juhannukseen - ainakin meillä. Täällä syötiin grilliruokaa sekä jälkkäriksi ternimaitopannaria.

My new toy <3 Tämän auto-ostoksen myötä ymmärrän piirun verran paremmin niistä ihmisiä, jotka intoilevat autoistaan ja pitävät autoilusta. En tiedä oliko hankinta ihan järkevintä laatua, mutta tarvitseeko sitä aina olla muka järkevä? Keväästä saakka kytenyt autokuume saavutti maksimaaliset lukemat kun bongasin naapurikaupungin autoliikkeestä kokolailla toiveitani (ja ehkä vähän enemmänkin) vastaavan auton. Yleensä mies on suhtaunut näihin "itsepähän tiedät", mutta nyt oli äänenä kellossa "sitä varmaan kannattaa lähteä sitten katsomaan aika pian ettei se vaan mene". Siispä meille kotiutui farmarimallinen Skoda Octavia ja velkahelvetti syveni taas jokusen pykälän. 

Lisää leluja? Ei vaan ihanan työkaverini 9-viikkoinen berninpaimenkoira Iines kävi meitä työnraskaanraatajia viihdyttämässä.

Ehkä se on nyt viimeinkin oikeasti KESÄ kun juhannusruusukin aloitti kukintansa.

Ihan huippua alkanutta heinäkuuta kaikille! :)

 

Saija