Laumasielut ja lauman sielut

Moikkamoi!

Jo hyvän aikaa sitten sain toiveen, että olisi kiva kun kirjoittelisin taas koiristamme. Valjakkohommista ei tällä hetkellä ole edes huoltohenkilöllä paljoa sanottavaa kun tiet ovat peilijäässä. Tuumasin siitä syystä, että kirjoittelenpa esittelyt meidän lauman jäsenistä.

Taustaa lauman kasvamisesta löytyy muistinvirkistykseksi täältä, kuvia koirista viime syksyltä tästä postauksesta ja myös harrastuksen nurjempaa puolta on muisteltu täällä.

Koirien kirsuluku on pysynyt samana sitten viime postauksien eli tarhassa (ja aika ajoin myös sisällä) viipottaa edelleen kahdeksan siperianhuskyä. Koirista viisi on uroksia (Nuka, Dino, Gefi, Bono ja Nila) ja narttuja on kolme (Usva, Nemi ja Nata).

Tässä he ovat:

Nuka, 10 vuotta

Nuka on porukan seniori, jossa näkyy jo hieman kärttyisän vanhan herran piirteitä. Ihmisiä kohtaan Nuka on edelleen yhtä kiltti ja lauhkea kun aina, mutta viihtyy parhaiten omissa oloissaan eikä varsin kerjää huomiota osakseen siinä määrin kuin nuoremmat. Ehkä vanhus on kaiken tuollaisen huomiohakuisuuden yläpuolella? 

Enää ei tassu joka hetki nouse yhtä sukkelasti kuin kavereilla, mutta edelleen nuoren pojan hepuleita on havaittavissa ja silloin sitä on vaan sydän syrjällään ettei nyt vaan sattuisi mitään

Nuka on lauman henkinen johtaja edelleen eikä nuoremmat selvästikään tosissaan ole yrittäneet (ainakaan toistaiseksi) syöstä päällikköä vallasta. Vanha herra saa loikoilla rauhassa mutta jos etenkin pennut erehtyvät häiritsemään aamu-/päivä-/iltapäivä-/iltanokosia, yllättävän sukkelasti vanhatkin leuat loksahtavat varoitukseksi ja härnääjä tietää siirtyä kiusaamaan muita.

Mainitsemisen arvoista on, että Nuka on ainoa HERKKUJEN suhteen nirsoilija. Joskus olen pannut merkille, että jos jaan jokaiselle koiralle samoja herkkuja (vaikkapa makkarapaloja), Nuka vaan haistaa omaa palastaan ja vetäytyy kauemmas. Muut ahmaisevat omansa juurikaan pureksimatta ja kun tämän jälkeen tarjoaa Nukalle uudelleen sen osuutta, makupala monesti kelpaakin. Silkkaa kaukaaviisautta ettei vaan yritetä syöttää mitään syötäväksi kelpaamatonta kuten esimerkiksi matolääkkeitä, joita on joskus makkarajekulla yritetty ujuttaa ruoansulatukseen. (Jätemylly Gefiin en kyllä Nukana luottaisi...) 

Dino, 5 vuotta

Dino, hiljaa! on yksi eniten kuultuja komentoja meidän pihapiirissä. Muutenhan koira on valloittava höntti, mutta ääni vaan on kertakaikkiaan ruma ja kun sitä vouhkamista riittää pienimmästäkin syystä ja toisinaan myös ilman sitäkin! 

Romuluisesta ulkomuodostaan huolimatta Dino on yhtä kesy ja leppoisa kuin villakoirat sängyn alla. Jos joku pökkää kuonollaan reiteen huomiota kerjäten tai tunkee päätään kainaloon, se on 99 prosentin varmuudella Dino, joka ei tunnu saavan rapsutuksista koskaan tarpeekseen.

Ja mikäli jollekin laumasta on jotain sattuakseen tai jos joku ajautuu hankaluuksiin, on se mitä todennäköisimmin Dino. Se tunki pentuna muun muassa tassunsa koirien kopin kattolevyjen väliin, kissaltakin otti kertaalleen köniinsä kunnolla ja useammin kuin kerran on Dino-poloiselta saanut vekkejä putsailla kun muut ovat sen vouhkaamiseen kyllästyttyään näykänneet korvanlehdestä. (Ei ole Dino siitä tosin moinaankaan eli ehkä itsesuojeluvaistoa ei vaan ole.)

Ylempänä linkittämäni juttu reilun vuoden takaiseen muistoon oli päättää Dino-pojan elämän ihan yllättäen, mutta onneksi kaikki sujui parhain päin (ja Dino saa jatkaa louskuttamistaan).

Gefi, 3 vuotta

Meidän hassuttelija eli Gefi on yksinkertaisesti vaan helppo ja hassu koira. Luonnetta löytyy ja puolensa osaa Gefikin pitää, mutta pelisilmää ja tilannetajua tuntuu tällä olevan enemmän kuin useilla ihmisillä! Gefi tietää väistää muita pahana päivänä ja hömpöttelee vaan menemään elämäänsä hyvin tyytyväisen oloisena eikä välitä muiden murinoista ja mörinöistä. Ainoastaan ääritilanteissa Gefi on erimielisyyksien aktiivinen osapuoli. Joskus vaan pikkuisen härnää muita ja houkuttelee leikkimään. (Bono on erityisesti varma nakki.)

Gefi on myös koko porukan pahin ahmatti eikä kursaile nyysiä pöydiltäkään kaiken syötäväksi kelpaavan. Kerran Gefin läsnäollessa juuri uunista otetulta pullapelliltä katosi mystisesti kolmannes sillä välin kun kävin keittiöstä eteisessä eli ehkä noin 15-20 sekunnissa. Ei Gefi tekoaan tunnustanut eikä kaverit vasikoineet, mutta huulien tarmokas lipominen johti jäljet sylttytehtaalle. Turha siinä kuitenkaan oli koiraa sättiä kun itsehän sitä jätti pullat lieden päälle niin houkuttelevasti tuoksuen tarjolle.

Vetointoa Gefillä on useamman koiran verran siinä kun ruokahalujakin. Vetoliinoissa lähtöä odotellessa on Gefin kohdalla miltei monttu kun herra vähän ruovittelee kuvitellen, että kun oikein tarmokkaasti nyhtää, kyllä se puuhun köytetty kärry tai reki liikahtaa. Vielä ei ole (onneksi) liikahtanut kun vasta musherin irrotettua kiinnityksen - mutta koita sitä nyt kertoa koiralle, joka ei tiedä mitään parempaa (heti ruoan jälkeen) kuin vetolenkki!

Bono, 3 vuotta

Lauman (pikku)päällikkö. Hyvällä ja toisinaan hieman huonollakin tavalla omapäinen otus, joka kyllä näyttää muille niiden paikan koiralauman omassa hierarkiassa. Nuoresta iästään huolimatta Bono on siis kylmäpäinen ja varsin itsevarma koira, joka pistää Nuka-vanhusta lukuunottamatta muut kaverit ojennukseen. (Tyttöystävä-Usva on myös poikkeus.) Eikä muut kysele, onko pakko jos ei taho. (Dino ehkä toisinaan vähän tyhmyyttään yrittää...)

Ihmisiä kohtaan Bono on muiden koirien tapaan ystävällinen ja tykkää huomiosta. Bono on porukan sosiaalisin ja näyttää päälle päin vähiten siperialaisille ominaista varautuneisuutta. Tietää kuitenkin tarkkaan arvonsa ja sopivana päivänä tuntuu, että korvat on vaan koristeena. 

Valjakkohommissa Bono on juossut pääsääntöisesti johdossa ja toiveissa on saada tästä luotettava johtajakoira. (Tai johtajakoira nyt ainakin.) Toivottavasti vaan nuoren koiran pää kestää. Toistaiseksi alku on ainakin lupaava ja suuntakäskytkin alkavat kerta kerralta selvästi painua paremmin Bonon mieleen ja valjaissa keskitytään itse asiaan eikä haihatella muuta. (Kuten muiden koirien terveisiä tienpenkoissa.) Johtajan asennetta ei ainakaan puutu, joka taas on kovapäisyyden lisäksi kaksiteräinen miekka.

Usva, 1 vuotta

Usva on lauman kuningatar. Viime kesään asti prinsessa, mutta sai uuden arvonimen kahden uuden prinsessan muuttaessa samaan pihapiiriin.

Gefin lailla Usvaa voisi kutsua helpoksi koiraksi. Kovatahtoinen kyllä ja kurittaa poikiakin tarpeen tullen (kuten alamaisia pitääkin), mutta ei ole mikään räyhäsielu. Velipojan (Nila) kanssa ottavat toisinaan mittaa toisistaan, mutta rähähdyksen jälkeen ovat pian sulassa sovussa. Kertonee myös sisarusten läheisyydestä kun nukkuvat samassa kopissa tarhassa vaikka käytettävissä olisi kolme eli molemmille ihan omakin luukku!

Usva on nartuksi ihan kelvollisen kokoinen ja pysyy hyvin poikain vauhdissa myös valjakossa. Valjaiden pukemisessa Usva ansaitsee kyllä kunniamaininnan koska käyttäytyy valjastuksessa kuin vanha tekijä; istuu ja odottaa, että saa valjaat pujotettua pään läpi ja sitten hyppää etujalat ilmaan, jotta saa pujotettua valjaat paikalleen. Eikä asiaa ole mitenkään tietoisen systemaattisesti harjoiteltu.

Nuoressa koirassa on tietysti vielä nuoren koiran elkeet, mutta myös jonkinlaista tyyneyttä ja tasapainoisuutta Usvassa näkee jo nyt. Usva on kuitenkin helppo saada leikkimään pikkupelleilyllä ja jo pennusta asti syliin hyppääminen (tai sen yrittäminen) täydestä vauhdista on selvästi superkivaa. Ihan ei meinaa vaan uskaltaa ottaa hyppyä kunnolla vastaan koska vahvat tassut kynsineen tuntuvat naamaan osuessaan kovin keljulle.

Nila, 1 vuotta

Nila ei valitettavasti (omasta mielestään) ole kuningas (eikä edes prinssi) vaikka siskona kuninkaallinen onkin. Lauman nuorimpana uroksena paikka on vielä kovin matalalla arvojärjestyksessä ja sehän Nilaa varmasti suuresti korpeaakin. Epävarmuutta itsestä ja omasta asemasta pitää pönkittää esimerkiksi näyttelemällä hampaita ja tekemällä töllöntöitä.

Lajitovereiden kanssa toisinaan tulee erimielisyyksiä, mutta ihmisiä kohtaan Nila käyttäytyy kyllä nätisti, joskin aluksi melko varauksellisesti vieraita kohtaan. (Urahtelu on Nilan mielestä varma keino pitää tunkeilijat loitolla.) Aikansa kumminkin tilannetta tarkkailtuaan, Nilaa saa Dinon tapaan kuka vaan rapsutella ja paijaille ilman, että kiintiö täyttyisi missään vaiheessa.

Erityisesti itsekseen (tai kaksin Usvan kanssa) ollessaan Nila on herttainen ja kuuliainen koira, mutta isossa porukassa taitaa teinipoikamainen näyttämisen halu olla vahvempi kuin halu miellyttää. Töitä saadaan Nilan kanssa siis me ihmisotukset tehdä, jotta ei anneta lähtökohtaisesti hyvän koiran tärvääntyä suotta.

Namipussin rapinalla saa Nilan taipumaan ihan helposti tahtoonsa ja kun herkun lopulta antaa nätisti aloillaan istuvalle koiralle, on mennä sormet rystysiä myöten samalla haukkaisulla. Perso herkuille siis Nilakin.

Nemi, 10 kuukautta

Nemi on prinsessakaksikkomme hienohelma, joka on omaksunut prinsessamaisen käytöksen (ja ulkomuodonkin) siskoaan paremmin. Sulava- ja hoikkalinjainen sekä pitkäjalkainen nappisilmä on taatusti joka poikakoiran unelma. Ja jos ei hommat käy Nemin pirtaan, saa Nata-sisko kyytiä.

Vaikka siskokset ovat saaneet varsin yhtäläistä kohtelua ja kasvatusta, ovat luonteen erot radikaalit ja tekevät siskoksista kuin yön ja päivän. Nemi on toisinaan jopa pelokas ja todella varautunut. Kaikki uudet ja vieraat asiat jännittävät tätä nuorta narttua poikkeuksetta oli sitten kyseessä mitä vaan vieraasta ihmisestaä vetovaljaiden sovittamiseen. Toivottavasti iän karttuessa myös Nemi unohtaa turhan jännittämiseen - varautuneisuus saa säilyä.

Oppimis- ja miellyttämishalua Nemiltä taas löytyy siskoaan paljon enemmän. Istu-, maahan- ja anna tassu -käskyt opittiin Nemin kanssa parilla naurettavan lyhyellä harjoittelukerralla. Kieri-käsky on otettava selvästi harjoitteluun koska maahan käytyään ja namin saatuaan Nemi saattaa heittäytyä kyljelleen ja siitä selälleen eli äkkiä varmaan menisi koko kierros kun vähän reenattaisiin. Miehen mielestä nämä eivät ole sirkuskoiria, mutta onhan nuo temput vaan niin hauskoja!

Nata, 10 kuukautta

Nata on prinsessoista se ronskimpi yksilö: tuimat jäänsiniset silmät, vanttera ruumiinrakenne ja töpöjalat. Pikkuemäntä kuvaa Nataa osuvasti ja kertoo kaiken koiran päättäisyydestä sekä kovapäisyydestä. Siinä missä Nemi kiertää läkäköt sipsutellen, Nata kaahaa taskurakettina niistä läpi tai parhaimmillaan vetää rapakkoon mahalleen. Ainakin noin kuvainnollisesti.

Siskostaan poiketen Nata kaveeraa reippaasti kaikkien kanssa eikä istumaahantassu-pyynnöt voisi juuri vähempää kiinnostaa. Nata antaa jopa piutpaut tarjolla oleville herkuille mikäli niiden saaminen edellyttää jonkun tempun tekemistä. Pidä pullasi -vilkaisu ja Nata siirtyy muihin puuhiin kun Nemi jää poukkoilemaan herkkujen toivossa annettujen käskyjen mukaan. (Ja kauempaa jatketaan hyvin halveksuvien ja säälivien katseiden luomista.)

Ja turha on yrittää hienohelmasiskon pistää Nataa matalaksi! Yhteisestä kovapäivyydestä johtuen siskoset päätyvätkin toisinaan tukkanuottasille koska kumpikaan ei tahdo antaa periksi ja haluaa murahtaa sen viimeisen murahduksen. Toivottavasti tilanne asettuu viimeistään kunhan molemmat tietävät asemansa iän myötä.. Siihen saakka saa aika ajoin taatusti leikkiä erotuomaria ettei meno äidy liian rajuksi.

Pitää siis mainita kauhistelijoille tähän kohtaan siperianhuskyille olevan hyvin ominaista, että narttukoirat ottavat yhteen rajustikin. Urokset osaavat selvitellä välejään yhtälailla hampaillaan, mutta useimmiten lyhyt paini riittää, kun nartut taas voivat nujutessaan saada aikaan jälkeä, jota paikkaillaan eläinlääkärin vastaanotolla. Ehkä osasyynä narttujen ärhäkkyyteen on hormonitoiminta, joka on juoksujen takia vähän toisenlaista kun uroksilla.

Notta semmoisia karvapyllyjä meillä asuu. Watti-kissa haluaa lopuksi myös poseerata teille vähän:

 

Saija