#oivalluksiahaaste

Kiitos jälleen kerran Annin bongaamaan kuvahaasteen, ilahdutan minäkin teitä puhelimieni uumenista kaivetuilla kuvilla. Instagramissa olen todennäköisesti osan julkaissut, mutta täällä en mielestäni yhtään. Eli tässä minun #oivalluksiahaasteeni. Osaa kuvista olen hieman rajannut, mutta muutoin käsittelemättömiä.

Näitä kivoja pieniä minttupastillirasioita jaettiin pienten ja vähän isompienkin iloksi lätkätapahtumissamme. Ei tarvinnut tyrkyttää.

Kevyt pieni iltapala hotellin pubissa. Näytti pieneltä, mutta osoittautuikin ihan ylenpalttiseksi vatsantäytteeksi, koska: kaikilla mausteilla!

Jäädytettävä siideri testattu ja jäi odotuksia latteammaksi makuelämykseksi. Edes yksi suosikkimaku mansikka-lime ei nyt pelastanut. Ehkä kesähelteillä kivempi kun synkällä syyssäällä?

Meidän kisuneiti Watti erehtyy toisinaan poseeraamaan. Ikä ei vielä paina vaikka mittarissa on jo yli 10 vuotta, mutta mukavuudenhalu lisääntyy vuosi vuodelta. Just like me! ;)

Hotellin tervehdys hyvän asian puolesta. Hävettää kyllä mitä rankimmin etten itse saanut aikaiseksi ostaa tämän vuoden Roosa nauhaa, mutta toivottavasti tästäkin on raha siirtynyt hyvään tarkoitukseen. Michael Monroe <3

 Tällainen huivi jäi muistoksia työrupeamasta. Väri ja nuo muutama näkyvä kirjain kertonee seuran.

Ei ole puusaunan voittanutta! Tällä kertaa tölkki ei ollut rekvisiittaa vaan sihautin sen auki lauteille kivuttuani. Priceless!

Tulevan rekikoiran vapaapäivä. Nemi, 8 kuukautta, tietää jo, että aina kun on mahdollisuus, silloin otetaan rennosti.

Pizzaperjantai. Salamipizza kera rucolan. Onko tarpeen mainita erikseen? Oli hyvää.

Pitkästä aikaa lähdössä lauantai-iltana ulos! Peili, kamera ja kuvattava vinossa, mutta illan tunnelma ei ollut. Tarpeeseen tullut tuuletus hyvässä seurassa.

Plus kansikuvassa meidän huskytyttötrio. Meillä toivottaisiin pakkasta ja lunta. Pian.

 

Ja tätä on #oivalluksiahaaste

Poimi puhelimesi kätköistä 10 (tai itsellesi sopiva määrä) kuvaa, jotka spontaanisti herättävät ajatuksia. Pikku oivalluksia tai muuta jakamisen arvoista. Kuvien laadulla ei nyt ole väliä vaan sillä, mitä niistä haluat kertoa. Lyhyesti - lause tai kaksi/kuva riittää, varsinkin jos kuvia on paljon. Voihan niistä kiinnostavammista tehdä vaikka omat postauksensa.