Se tunne kun tekisi mieli HUUTAA - ilosta

Hejssan!

En olisi ikinäkuunaanmilloinkaan uskonut (enää) löytäväni itsestäni tällaista puolta, joka on vuosien saatossa painunut piiloon tai oletettu kadonneen kokonaan. Ikuisesta sohvapullasta on alkanut pilkistää tuntuvasti energisempi ja enemmän omaa hyvinvointiaan ajatteleva olento.

Viikonloppuna oli hetki, jolloin mietin todella, että olenko menettänyt järkeni vai löytänyt sen viimeinkin. Kuulostaa teistä aktiivista elämää harrastavista varmasti varsin oudolta kaikin puolin, mutta minulle tämä on suunnattoman iso asia, että olen saanut pitävän otteen niskastani ja kääntänyt pään katsomaan valoisampaan suuntaan. No, vasta neljä viikkoa kulunut, mutta voin kertoa, että kyllä on lyhyemmässäkin ajassa hanskat löyty tiskiin kerran jos toisenkin...

Kenties tämä boostaus on isolta osin Fitfarmin ansiota, jonka laatimia ravinto-ohjeita tarkasti noudattamalla olen päässyt tielle, jota olisi ollut syytä alkaa kulkea jo tuntuvasti aiemmin. Mutta parempi myöhään ja sitä rataa. Toisaalta taas kukaan ei ole tehnyt tätä puolestani vaan olen itse sitkeästi päättänyt, että muutoksen on tapahduttava ja muutoksesta on synnyttävä tapa eikä vaan väliaikaratkaisu.

Tiedostan, että tämä honeymoon ei tule jatkumaan ehkä ihan loputtomiin ja jossain kohtaa alkaa puu maistua suussa. Olen valmistautunut edessä väistämättä oleviin lannistumisiin vaan ajattelemalla, että homman alkaessa herpaantua tiukennan otetta niskanahassa mutta ei väkivalloin. Tunnen itseni jo sen verran hyvin yli 30 vuoden kokemuksella, että pakottaminen ja vastentahtoa vääntäminen eivät tehoa toivotulla tavalla. Vaaditaan siis hieman lauhkeampia, joskin niukasti valinnavaraa tarjoavia, keinoja ja ehkä lähinnä sitä, että itse oivallan ja löydän sen mieluisamman (kierto)tien takaisin raiteilleen.

Töitä on tehtävänä, että mielitekojen kanssa ei tarvitse käydä henkistä painia ihan joka kerta. Varsinkin somea selatessa eteen tulee mitä ihanampia leipomuksia ja herkkuja, jotka herauttaa veden kielelle (etenkin jos sattuu olemaan vähänkään nälkä) ja herättää kaihoisan voisinpa-ajatuksen. Mutta vielä minä niitäkin taas ostan, leivon ja syön hyvällä omatunnolla - en vaan ihan vielä.

Onneksi tässä myös pikkuhiljaa oppii kokemuksen kautta, että kaiken terveellisen ja/tai kevyen ei tarvitse olla tylsää ja pahaa. Olen jopa löytänyt ihan uudenlaisia makuelämyksiä (esimerkiksi vaikka kukkakaalipizza!), joita tulen myös jatkossakin takuulla nauttimaan. Terveellisiä herkuttelumahdollisuuksia on (onneksi) vaikka millä mitalla ja jahka raaka-aineiden punnitseminen saa jäädä vähemmälle, on kiva päästä soveltamaan ja hyödyntämään opittua löysemmin rantein tietäen, mikä on ok ja mikä ei niin ok.

Lisäksi olen matkan varrella todennut yhden suurensuuren voimavaran olevan takanani, jota ei valmennuksen Facebook-ryhmässä käytäviä keskusteluja seuratessa kaikilla muilla ole tukenaan. Ja se on lähimmäisten vilpitön tuki ja tsemppaus. Olen äärettömän kiitollinen, että lähimmät ihmiseni iloitsevat kanssani tästä "projektista" ja sen onnistumisesta ja ovat omalla tavallaan mukana tällä matkalla. Kiitos teille siis tätäkin kautta kivoista sanoista ja tuesta. Ne merkitsevät enemmän kuin ehkä arvaattekaan. <3

Ja siis se, mikä tällä hetkellä miltei huudattaisi ilosta, löytyi eilen aamulla vaa'an diginäytöltä. Neljässä viikossa on ruodosta karissut seitsemän kiloa. SEITSEMÄN KILOA! Piti suorittaa uusintapunnitus kuudesti, jotta uskoin näkemäni ja sen, että viikossa on lähtenyt kolme kokonaista kiloa. Lopulta se oli vaan uskottava. Harvemmin on maanantaiaamuna hymyilyttänyt yhtä leveästi.

 

Saija

Ps. Kuvat jälleen Pixabay.com