Hän on täällä - Synnytyskertomus

Meidän heinäkuinen, rakas, pieni ihme syntyi tiistaina 3.7.2018 klo:12:24. Paino 3880g, Pituus 51,5cm.

Tiistaiaamuna olin väsynyt ja kauhuissani, en ollut yöllä juurikaan nukkunut. Vaikka pelkäsin, samalla odotin innolla tulevaa, sitä että pääsen näkemään meidän rakkaan toisen tyttäremme. Saavuimme KOKS:iin 8:00, meille kerrottiin heti, että leikkaussaliin on jonoa, että leikkaus mahdollisesti venyy. Kaikki synnytyssalit olivat varattuja, joten menimme odotushuoneeseen odottelemaan, että jotain alkaisi tapahtumaan. Hetken päästä meille tuotiin leikkaussalivaatteet ja minulle laitettiin kanyyli. Sitten vain odottelimme, odottelimme, odottelimme, katselimme tv:tä ja yritin lepäillä tulevaa koitosta varten. Sitten vähän ennen 12 tuli ilmoitus että kohta lähdetään saliin, minulle laitettiin katetri, annettiin esilääkkeitä ja sitten se oli menoa. Paniikki iski.

Minut vietiin leikkaussaliin, sain puudutteita, lääkkeitä ja rauhoittavia, eteeni laitettiin verho. Olin paniikissa, tärisin, tuntui että en saa happea. Tajusin mitä oli tapahtumassa ja se pelotti minua. Myöhemmin Pekka tuli saliin ja oli ihan vieressäni, tuntui tosi hyvältä, että hän oli siinä ihan lähelläni. Koko alakroppani puutui ja lääkkeet tekivät minut todella tokkuraiseksi. Tuntui että taju lähtee, rupesin hyperventiloimaan ja sain maskin, että hengitykseni tasaantuisi, verenpaineet olivat pilvissä. Leikkaussalihenkilökunta ja myös Pekka rauhoittelivat minua ja kertoivat leikkauksen sujuvan hyvin, minulla ei ole syytä huoleen, jotenkin oli helpottavaa kuulla Pekan ääni. Hetken päästä kuulin rääkäisyn ja vauva oli saatu ulos masustani. Siinä hän nyt oli, ihana pieni tyttöni. Häntä vilautettiin nopeasti minulle ja Pekka jäi pyynnöstäni vielä hetkeksi vierelleni. Vähän ajan päästä kätilö haki Pekan, jotta pieni ihme pääsi ihokontaktiin isin kanssa.

Minä jäin yksin saliin kun leikkausta lopeteltiin ja haava teipattiin. Leikkaus sujui hyvin ja onnistuneesti. Maailmaan oli saatu terve pieni tyttö 9/9 ja minä selvisin. Kaikki meni hyvin. Vaikka pelkäsin todella paljon halusin samalla luottaa siihen, että saan hyvää hoitoa ja niin sainkin. Minut nostettiin leikkauspöydältä sänkyyn, iloiset kasvot onnittelivat minua ja kertoivat miten reipas olin ollut ja miten ihanaa että tyttö saatiin maailmaan. Minut vietiin heräämöön.

Heräämössä tuntui, että aika on pysähtynyt. Tuijotin kelloa ja odotin vain pääseväni näkemään pienen ihmeen ja tietysti myös Pekan. Odotin epätoivoisesti milloin tunto alkaa palaamaan kroppaani ja alan olemaan taas skarpimpi. Pelästyin vähän tuntemuksiani leikkauksen jälkeen, vaikka toki noin ison operaation jälkeen kuuluukin kolottaa, vapisin aika voimakkaasti, myös jälkisupistukset olivat kivuliaita, sain onneksi kipulääkkeitä helpottamaan oloani. Kun rupesin vähän virkoamaan, niin kysyin hoitajalta, monelta minulle on syntynyt lapsi ja miten vauva voi? Hoitaja meni heti soittamaan ja pian sain käteeni pienen vaaleanpunaisen lapun, jossa luki tietoja ihanasta pienestä tytöstämme, minulle kerrottiin, että vauva voi edelleen hyvin, mutta ruuhkan ja kiireiden vuoksi en saanut vauvaa kanssani heräämöön, vaan jouduin odottamaan osastolle pääsyä.

Vihdoin kaksi pitkää tuntia oli kulunut, tunto oli palannut alakroppaani ja minut vietiin osastolle. Ensimmäiseksi näin Pekan pitelemässä meidän pientä ihmettä, voi miten ihanaa! Makasin sängyssä ja pyysin Pekkaa näyttämään vauvaa minulle. Vaikka synnytyksestä oli kulunut useampi tunti en vielä tiennyt miltä vauvamme näyttää. Näin hänet kyllä vilaukselta salissa, mutta melko pikaisesti ja olin siinä tilanteessa niin jännittynyt ja lääkkeissä, että en ole kunnolla ollut läsnä.

Leikkauksen jälkeen ihastelimme meidän heinäkuista, miten kaunis ja ihana tyttö meillä onkaan. Olin vain niin kiitollinen siitä, miten hyvin leikkaus sujui ja saimme vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen syliimme meidän pienen ihmeen. Ensimmäinen päivä menikin minulle vain maatessa. Pekka hoiti vauvaa, välillä hänet nostettiin syliini/kainalooni. Imetystä kokeiltiin, mutta olin niin kipeä enkä saanut mitenkään hyvää imetysasentoa niin totesin, että kokeillaan huomenna uudestaan.

Toisin kuin Helmin synnytyksestä ja ensimmäisestä päivästä, niin tällä kertaa muistan hyvin miten synnytys eteni, mitä sinä päivänä tapahtui ja mitä minulle tehtiin. Illalla mummi ja ukki (Pekan vanhemmat) tulivat kastomaaan vauvaa ja toivat Helmin sairaalaan. Tuore isosisko pääsi myös ihastelemaan jo pitkään kaivattua pikkusiskoa. Tilanne oli Helmille aluksi hämmentävä ja vähän pelottavakin, kun äiti makasi sängyssä ja oli vähän oudon oloinen. Illalla kun Helmi oli ollut jo jonkin aikaa sairaalassa, niin hän malttoi tutkia ja tutustua vauvaan isin kanssa, hän otti vauvasta kuvia, silitti vauvaa ja totesi vauvan olevan tosi pieni. Koska Helmi sai itselleen todella tärkeän tehtävän, hänestä tuli isosisko, niin häntä odotti sairaalassa ihana uusi pehmo, oma nalle, samantyylinen kuin pikkusiskon soittorasia. Helmi totesi illalla, että nämä nallet on "sissoja" (siskoja). "Tuo on minun oma ja tuo vauvan oma, hih" ♡

Ajattelin miten onnellinen ja kiitollinen olen. Kyllä edelleen olen sitä mieltä, kaikki se pelko, paniikki ja kipu, oli sen arvoista, että sain syliini rakkaan toisen tyttäremme. Nyt minulla on kaksi ihanaa, täydellistä lasta, olo on kiitollinen, siunattu, onnellinen. Tässä on kaikki ♡