Ihana uutinen - Meille tulee vauva

Ihanaa, meille tulee vauva ♡ Olemme niin onnellisia ja iloisia. Jos kaikki menee hyvin, niin kesällä meidän perheemme kasvaa yhdellä pienellä ihmeellä. Sitten meitä on neljä.

Kävimme muutama päivä sitten katsomassa meidän miniä, kun meillä oli ensimmäinen ultra. Siellä hän touhusi tyytyväisenä, näimme miten pienet kädet ja jalat viuhtoivat edestakaisin, näytti siltä kuin hän olisi vilkuttanut meille. Ainakin hän teki selväksi sen, että tykkää touhuta ja on tyytyväinen masussa. Se on todella ihmeellistä miten pieni 5,5cm sikiö näyttää jo niin vauvalta. Olin niin onnellinen, liikuttunut ja helpottunut. Näin, että sisälläni oikeasti kasvaa uusi elämä. Kaikki näytti ja kuulosti juuri siltä niin kuin tässä vaiheessa pitääkin. Tätä olin odottanut, siis sitä, että saan faktoja raskaudesta ja siitä miten vauva voi.

Minusta on mukavaa kertoa tästä ihanasta uutisesta myös täällä blogissa. En malta odottaa, että vuosi vaihtuu, sillä vuosi 2018 tulee olemaan meille hyvin merkityksellinen. Haluan uskoa, että kaikki menee hyvin ja toiveemme toisesta lapsesta toteutuu. Tämä raskaus on merkityksellinen myös Helmille. Hän saa mitä tärkeimmän tehtävän: hänestä tulee isosisko ♡

Ihanaa uutta vuotta - toivottavasti toiveet toteutuvat ♡