Korkeasaaressa

Elokuun viimeisenä päivänä suuntasimme Korkeasaareen. Ajattelimme, että reissu eläintarhaan on mukava lopetus ihanalle kesälle.

Viime vuonna kävi niin, että emme käyneet ollenkaan Korkeasaaressa, joten ajattelimme, että tänä kesänä meidän on päästävä käymään siellä. Noh, loppuraskaudessa ja leikkauksen jälkeen en kyennyt kävelemään pitkiä matkoja, joten reissu täytyi unohtaa. Nyt vointini on kuitenkin ollut jo pitkään hyvä ja kelienkin puolesta on vielä ollut lämmintä, flunssakin on selätetty, joten päätimme eilen, että nyt lähdetään!

Kyllä meitä vähän mietitytti miten tuollainen koko päivän reissu sujuu pienen vauvan kanssa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen Vilman pidempi reissu muualle kuin mökille. Vilma nukkui koko matkan, Helmi katseli takapenkillä tyytyväisenä pädiä. Pääsimme onneksi hyvin perille.

Helmiä jännitti Korkeasaareen meno, kysyin tietysti, että mikä siinä jännittää niin hän totesi, että ei halua mennä korkealle. Minä höhlä en ollut yhtään ajatellut, että eläintarhan nimestä tosiaan voi saada sellaisen kuvan, että paikka on korkealla. Selitin Helmille, että Korkeasaari on vain sen saaren nimi, sen eläintarhan nimi, samalla tavalla kuin sinun nimi on Helmi. Siihen hän totesi "aa" ja hyväksyi vastauksen. Hän innoissaan odotti, että pääsee näkemään eläimiä.

Ensimmäisenä menimme katsomaan erilaisia kissaeläimiä. Onnistuimme näkemään tiikereitä, leijonia, leopardin, metsäkissan, pikkupandan ja ilveksen korvat (ilves oli kallion takana köllöttelemässä) hih. Helmi innoissaan tutki kaikki mahdolliset aitaukset, mutta monet eläimet olivat kuitenkin niin kaukana, että aitausten vieressä olevat eläinten kuvat taisivat kiinnostaa enemmän, hih.

Jatkoimme matkaa, pysähdyimme ihastelemaan kaunista merimaisemaa ja söimme eväitä. Sitten menimme katsomaan visenttejä, hirviä, kameleita, apinoita, kotkia ("katso äiti mahtikotkia") ja karhuja. Toinen karhuista poseerasi upeasti. Vilmakin oli herännyt uniltaan. Helmistä oli hauskaa tutkia apinoita, sillä yksi niistä oli ihan lasin vieressä kaivelemassa maasta jotakin, ehkäpä ötököitä? Näimme myös riikinkukon ja Helmi innoissaan meni sen kanssa yhdessä tervehtimään apinoita, hih. Sitten jatkoimme matkaa.

Näimme lisää riikinkukkoja "iivinukkoja", pupuja, villisikoja, vuohia, pieniä kenguruita, pieniä gaselleja, emun ja murmeleita. Kävimme lämmittämässä Vilmalle maitoa ja vähän huilailimme. Sen jälkeen menimme katsomaan Amazonia/Africasia taloon erilaisia apinoita, käärmeitä, liskoja, sammakoita, kilpikonnia, jyrsijöita, kaloja ja vaikka mitä! Siellä kulkiessa oli ihana trooppinen tunnelma, aivan kuin olisimme olleet viidakossa "vau".

Sitten oli aika lähteä, olimmekin kierrelleet eläintarhassa jo useamman tunnin. Helmikin totesi, että "väsyttää", mutta jaksoi vielä reippaasti kävellä autolle. Päivä oli oikein onnistunut, Vilmalle toki hieman rankka reissu, mutta suuremmilta itkuilta vältyttiin. Helmi innoissaan kertasi mitä kaikkia eläimiä nähtiin!

Kotimatkalla poikkesimme vielä Ikeaan ostamaan muutamia pikkujuttuja kuten imetystyynyn, kimallemaaleja, kangastussit, lankaa ja pari tyynynpäälllistä. Minun oli tarkoitus ostaa Ikeasta jättityyny, suunnittelin ompelevani siihen päällisen ja tehdä siitä kivan lattiatyynyn Helmille, mutta ne olivat valitettavasti loppuneet Vantaan myymälästä. Jospa jostain muualta löytyisi sellainen kohtuulliseen hintaan? Molemmat tytöt saivat tästä kivasta reissusta muistoksi pikkuiset pehmot. Helmi valitsi itselleen norsun ja Vilmalle leijonan. Olikin kiva ostaa Vilmalle leijonapehmo muistoksi hänen ensimmäisestä eläintarha/Ikeareissustaan, kun satuimme Korkeasaaressa näkemään leijonia, hih. Meillä oli kyllä kiva reissu, mutta olimme kaikki aika väsyneitä kotiin tultaessa. Tämä viikonloppu muuten meneekin aika leppoisissa tunnelmissa. Oli kiva lopettaa ihana kesä hauskaan päivään eläintarhassa. Saa nähdä mitä kaikkea tämä tuleva syksy tuo tullessaan.