Kummikirjeet

Kummeilla on tärkeä rooli pienen lapsen elämässä, niin kuin muillakin läheisillä. Me ajattelemme, että kummit niin Helmille kuin pienelle ihmeellekin ovat ansainneet paikkansa kummeina, he ovat meille tärkeitä ja merkityksellisiä ihmisiä ja haluamme, että heillä on tärkeä rooli lastemme elämässä. Meillä ei ole kummeille vaatimuksia, toivomme tietysti, että kummit ovat osa lastemme elämää, osoittavat rakkautta/kiinnostusta lapsiamme kohtaan ja ovat paikalla heidän tärkeinä hetkinään. Jokainen on omalla tavallaan hyvä kummi ja ajattelenkin niin, että jokainen heistä voi itse määritellä minkälainen kummi haluaa olla. 

Halusimme antaa tuleville kummeille kummikirjeet, kirjeet, jossa pyydämme heitä kummeiksi meidän pienelle ihmeelle. Ajattelimme, että se on kaunis ele, josta jää tuleville kummeille ihana muisto, ensimmäinen konkreettinen muisto heidän kummilapsestaan. 

"Tulisitko kummiksi meidän pienelle ihmeelle? ♡ Hän odottaa lämmintä syliä ja sitä, että olet mukana hänen elämässään " ♡

Halusimme, että kummallakin lapsellamme olisi omat henkilökohtaiset kummit. Pyysimme tällä kertaa kummeiksi meidän ystäviämme, jotka kaikki kolme ovat meille tärkeitä. Meistä on niin kiva, että he ovat olleet ja ovat edelleen kaikki kiinnostuneita Helmistä, ovat tykänneet touhuta hänen kanssaan, olemme nähneet, että he tykkäävät olla lasten kanssa. Kiva myös, että he ovat olleet kiinnostuneita raskaudesta ja muutenkin meidän elämästä ja kuulumisistamme. Uskomme, että he kaikki tulevat olemaan hyviä kummeja ja siihenhän koko homma perustuu, että voimme seisoa hyvällä mielellä kummivalintojemme takana. Eli myös pieni ihme saa itselleen hyviä, ihania kummeja muiden rakkaiden ihmisten lisäksi.