Lapsimessut - Kivaa tekemistä lapsille

Viikonloppuna koittaa kauan odotettu hetki, kevään kivoin viikonloppu: Lapsimessut. Olen odottanut Lapsimessuja jo kauan. Nämä ovat minun ensimmäiset messuni ja pääsen messuilemaan messubloggaajana. Mahtavaa, mutta kyllä minua vähän jännittää!


Tosiaan kirjoittelin jo aiemmin tulevista Lapsimessuista. Täältä näet mitä ajattelen ja odotan Lapsimessuilta. Tässä postauksessa pohdin, mikä mahdollisesti Helmiä ja yleisesti lapsia messuilla kiinnostaa. Mitä tekemistä siellä on lapsille?

 


Leikkialueet
Lapsimessuilla on paljon kivaa tekemistä. Messuilla on hauska seikkailualue, jossa saa vapaasti leikkiä Bobleseilla, kiipeillä ja keikkua. Boblesit ovat kivoja, lasta liikuntaan innostavia huonekaluja/leluja, joilla saa aikaan monenlaisia leikkejä. Seikkailualueella voi rakentaa ja leikkiä myös Legoilla ja Duploilla. Meiltä kotoa löytyy sekä Bobleseja että Duploja ja molemmilla leikitään päivittäin. Olen aivan varma, että tämä leikkipaikka on ehdottomasti Helmin mieleen. Messuilla on myös hauska Liikennekaupunki, jossa pääsee leikin varjolla opettelemaan liikennesääntöjä, miten muita kohdellaan kunnioittavasti liikenteessä. Pajulahden temmellysalueella lapset pääsevät touhuamaan monenlaisilla temppuradoilla, pääsevät pomppimaan pomppupatjoilla, pelaamaan ja palloilemaan. Helmi on touhukas ja iloinen, hän tykkää menosta ja meiningistä. On hyvä, että messuilla on kiva leikkialue, jossa pääsee purkamaan energiaa.
" Hypi, pompi, juokse sekä riemuitse yksin ja yhdessä - Lapsimessujen toiminnallisilla alueilla sisällä juokseminen on sallittua! "
Viihdettä/Ohjelmaa
Seikkailualueen lisäksi tarjolla on myös monenlaista viihdettä lapsille, erilaisia esityksiä ja ohjelmaa on varmasti jokaisen makuun. Hauska ja iloinen satuhahmokulkue kulkee päivittäin klo: 11, kuutos hallin pääkäytävää pitkin ja päättyy Vekarat-lavalle, mukana menossa on monenlaisia satuhahmoja kuten: Muumit, Miina ja Manu, Hello Kitty, Maija Mehiläinen ja kymmenet muut suosikkihahmot. Satuhahmoja voi tavata Vekarat-lavalla 11:30.
Lapsimessuilla on nähtävissä hauska nukketeatteriesitys: lohikäärme ja seitsemän prinsessaa pe 10:00 ja la-su 11:00, taianomaisia jättisaippuakuplia 16:00 sekä Mimmit 10 vuotta juhlakonsertti :ystävyys pe 12:15 ja la-su 12:30. Ville Viikinki show nähdään päivittäin 16:15, samoin Vekara-viisut, jossa lapset pääsevät laulamaan oikean yhtyeen säestyksellä 16:30. Muumit: Pelko pois Nipsu, nyt juhlitaan esitys nähdään perjantaina ja lauantaina Vekarat-lavalla 17:00. Viikonlopun aikana nähdään myös taekwondoa, lasten voimistelujoukkueen esitys, jumppaesitys ja muotinäytös. Messuilla on muutakin mielenkiintoista ohjelmaa ja täältä pääset näkemään ne kaikki. Lapsia kiinnostavat näytteilleasettajat
Olen varma, että Helmiä kiinnostaa messuilla myös monenlaiset lelut ja tavarat. Helmi tykkää ihastella ja ihmetellä kaupassakin kaikenlaisia juttuja, joten miksei nyt messuillakin. Lapsia saattaa kiinnostaa Kiddexin osasto, jossa pääsee testaamaan erilaisia leluja, Pii Poo Legokaupan osasto, Vikingtoys sekä Oppi ja ilo puuhakirjat ja kortit. Satukustannus Oy:n ihania Miinaa ja Manua pääse tapaamaan heidän osastollaan, samalla voi ostaa kivoja kirjoja ja äänitteitä. Lapsia saattaa kiinnostaa myös suomalaiset Tactic:n pelit, lelut ja kirjat. Erilaiset huvipuistot ja matkailukohteet esittäytyvät myös Lapsimessuilla, joten niin lapset kuin aikuisetkin voivat saada kivoja kesälomavinkkejä. Täältä näet kaikki mielenkiintoiset näytteilleasettajat. Messuilla on paljon ihmeteltävää ja ihasteltavaa kaiken ikäisille. Varmasti jokaisen makuun jotakin, sillä erilaisia näytteilleasettajia on yli 180.

 


Kuten tiedämme lapset ovat ihania ja he osaavat yllättyä ja iloita niin monella tavalla. Lapsia voi messuilla kiinnostaa ihan mikä vain, kaikki tai jokin yllättävä juttu. Ollaan avoimia ja annetaan lasten leikkiä, iloita, tutkia ja tutustua. Tällä hetkellä voin vain arvuutella mistä Helmi pitää, mutta messuilla sen sitten lopulta näkee. Mitä meidän taapero siellä puuhaa, mikä Helmiä Lapsimessuilla kiinnostaa? Kohta se selviää, nimittäin huomenna lähdemme reissuun tutkimaan mitä kaikkea ihanaa ostamme, teemme ja koemme kivoilla Lapsimessuilla.