Luukku 13 - Lucian päivä

Luukusta 13 paljastuu Lucian päivä ja herkulliset Lussekatit eli Lucia-pullat.
 

 

Lucia on pyhimys ja valon sekä ilon lähettiläs. Keskiajalla talvipäivänseisaus osui Lucian päiväksi ja silloin vietettiin keskitalvenjuhlaa. Vuoden pisimmän yön jälkeen päivä alkoi pidentyä ja vertauskuvallisesti Lucia oli valontuoja ja valon kantaja. Nykyään Lucian päivän kynttilänvaloa voidaan verrata esimerkiksi auringonpaisteen ja ihmisten väliseen lämpöön.
 

 

Perinteisesti Lucia-neito pukeutuu valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön, kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää. Suomessa Lucia-neito valitaan Folkhälsanin ja sanomalehti Hufvudstadsbladetin yhteistyöllä. Ne valitsevat ehdokkaat, joista valtakunnallinen Lucia-neito valitaan yleisöäänestyksellä, valittu Lucia-neito johtaa Lucia-kulkuetta ja vierailee laulamassa erilaisissa kohteissa. Myös monissa kouluissa valitaan oma Lucia neito ja järjestetään omia kulkueita. Itse olen osallistunut aikoinaan Lucia-kulkueeseen niin peruskoulussa kuin lukiossakin. Kävimme laulamassa mm. päiväkodissa ja vanhainkodissa mikä oli minusta kaunis ele. Perinne on tuotu tänne Ruotsista.
 

 

 

Lucian päivänä syödään sahramilla maustettuja, rusinoilla koristeltuja, usein S-kirjaimen muotoisia pullia. Alunperin Saksassa 1600-luvulla syntyneitä Lussekatt-pullia kutsutaan nykyään usein Lucia-pulliksi. Mielestäni on aika hauskaa, että tähän Lucian päivän perinteeseenkin on oma herkkunsa.

 

Ohje Lussekatteihin eli Lucia-pulliin

50 g hiivaa

100 g voita

5 dl maitoa

250 g maitorahkaa

1 g sahramia

1½ dl sokeria

½ tl suolaa

17 dl vehnäjauhoja

 

Koristeluun rusinoita ja

 

Voiteluun 1 kananmuna

 

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Murenna hiiva kulhoon. Sulata voi kattilassa, lisää maito ja kuumenna seos kädenlämpöiseksi. Kaada seos samaan kulhoon hiivan kanssa. Lisää loput ainekset. Seuraavaksi vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia. Nosta taikina jauhotetulle alustalle. Tee siitä noin 20 cm paksu pitkä pötkö ja jaa se osiin, muotoile pullista kiehkuraisen S:n muotoisia pullia. Aseta pullat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Koristele pullat rusinoilla. Anna kohota noin 20 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja paista uunin keskiosassa 7-10 minuuttia. Anna jäähtyä.

 

Mukavia herkkuhetkiä! ♡