Masuikävä

Monille äideille tulee jossain vaiheessa lapsen syntymän jälkeen masuikävä. Minulle se masuikävä on tullut nyt. Helmi täyttää tässä kuussa kaksi vuotta ja jotenkin syntymäpäivän lähestyessä minulle on tullut raskausmuistot vahvasti mieleen. Helmi on minun silmissäni tietyllä tapaa jo iso tyttö ja raskaudesta on kulunut aikaa. Haikeudella muistelen sitä kun Helmi oli vielä masussa.



Olen kertonut aiemmin siitä kuinka raskaus oli minulle tuskainen. Olin todella huonovointinen, minua huimasi aina välillä ja olo oli muutenkin tukala. Lapsen syntymän jälkeen oli jotenkin niin sellainen fiilis että en pystyisi tai uskaltaisi kokea raskautta uudestaan, synnytyksestä puhumattakaan. Nyt kun tarpeeksi aikaa on kulunut eikä huonoa tai tukalaa oloa mieti enää niin paljon, niin jotenkin kaipaan sitä raskausaikaa. Sitä ihanaa tunnetta että sisälläni kasvaa uusi elämä, ne vauvan potkut ja pyöreä ihana masu. Raskaana ollessani minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että minun ei tarvitse piilotella muotojani. Olin jotenkin helpottunut ja tyytyväinen siihen, että annoin itselleni luvan pukeutua juuri miten halusin enkä stressannut ulkonäköäni. Raskaana ollessa sai luvan kanssa pyöristyä, syödä herkkuja (silloin kun pystyi) ja ostella kaikkia ihania vauvajuttuja. Se odotus ja jännitys oli kiehtovaa. Kuka sieltä tulee, miltä hän näyttää ja tosiaan miten ihanaa on että suuri haave/toive toteutuu.



Minua on kuitenkin jäänyt mietityttämään muutama asia raskauteen liittyen. Ensinnäkin olin todella pelokas ja epävarma. En epäillyt itseäni äitinä tai tulevaa perhe-elämää, vaan sitä miten se vauva siellä masussa voi, onko kaikki hyvin. Myös tuleva synnytys pelotti, mistä tietää miltä supistukset tuntuvat, kuinka paljon synnytys sattuu, ehdinkö sairaalaan... Tosiaan kaikki oli niin uutta, se teki epävarmaksi. Mikä tuntemus on normaalia, mistä pitää huolestua vai pitääkö? Minkälaisia tutkimuksia minulle tehdään, sattuuko ne, miltä ne tuntuvat, mitä tapahtuu? Oloni oli tukala, mutta myös vähän jotenkin takerruin siihen huonoon oloon ja mietin sitä liikaa. Voivottelin ja häpesin tuntemuksiani. Mietin ja pelkäsin jatkuvasti mitä muut minusta ajattelevat. 



Yksi asia mikä minua vieläkin suuresti ihmetyttää ja vähän harmittaa on se miten vähän loppujen lopuksi minusta on raskauskuvia. Pekka on kertonut minulle että en mielellään halunnut että minua kuvataan ja usein vaivaannuin kun minua kuvattiin. Jostain syystä ajattelin että muita ihmisiä ärsyttää raskauskuvat ja raskaushehkutukset. Jostain syystä ajattelin, että mahani ei ole sellainen kuin pitäisi tai olen liian iso ja mahani liian arpinen. Ehkä myös hormonit olivat sekoittaneet pääni, sillä ihmettelen vain että minkälainen mahani sitten olisi mielestäni pitänyt olla? Nyt kun katson minusta otettuja raskauskuvia niin katson niitä haikeudella, minusta mahani on ollut superihana. Kuka muka ajattelisi että raskauskuvat ovat ärsyttäviä? Tuskin kukaan tai ei ainakaan kovin moni. Mielestäni raskaana oleva nainen on todella kaunis. Olen instagramissa nähnyt raskaana olevia äitejä, olen huomannut miten erilaisia raskausmahat ovat ja kaikki ne näyttävät ihanilta. Minun raskausmahani on ollut myös kaunis ja ihana. Arpinen maha muistuttaa minua siitä, että saan olla äiti maailman ihanimmalle tytölle ja se on maailman paras juttu. Jotenkin jos voisin palata ajassa taaksepäin niin yrittäisin rauhoitella itseäni, että en olisi niin epävarma, enkä miettisi liikaa sitä mitä muut minusta ajattelevat.


Mutta niinhän se on, että mikä tahansa ensimmäinen kokemus ja uusi asia on jännittävä/pelottava ja tekee olon epävarmaksi, ainakin minulle. Vaikka kuinka on etukäteen valmistautunut, niin silti asiat saattavat tapahtua ihan eri tavalla kuin mitä oli ajatellut. Eräs sanontakin kuuluu että "eka on harjoittelua" ja niinhän se on. Kyllä uskon että olen seuraavalla kerralla varmempi, tietoa ja kokemustakin on enemmän ja olen päässyt eroon siitä pelosta, että mitä muut minusta ajattelevat. Näin myös koen olevani itsevarmempi ja aion tehdä ja toimia juuri siten niin kuin minusta parhaalta tuntuu. Aion nauttia joka hetkestä ja stressata vähemmän, ainakin toivon niin, hih.



Helmin 2v synttärit lähestyy ja Helmistä on tullut jotenkin niin iso tyttö. Siitä alkaa jo olla aikaa kun Helmi oli masussa. Helmin odottaminen on ihana muisto. Siksi nämä raskausjutut ovat nyt olleet paljon mielessäni. Olin raskaudesta erittäin onnellinen ja kuten tiedättekin, niin lopputulos on mitä ihanin.