Oot niin ihana - Vauvan ensimmäiset kuukaudet

Kaupallinen yhteistyö / Oot niin ihana

Olen #ihanatyyppi eli olen toiminut tämän syksyn Oot niin ihana brändilähettiläänä. Aiemmin olen esitellyt teille Oot niin ihana vauvakirjan kokonaisuudessaan (täällä), näytin teille myös raskauteen ja Vilman syntymään liittyneet valmiit täytetyt vauvakirjansivut (täällä). Edellisessä postauksesta kerroin miten käteviä ovat Oot niin ihanan neuvola/passikotelo, kansio ja säilytyslaatikko (täällä). Tässä postauksessa on luvassa lisää täytettyjä vauvakirjan sivuja: vauvan ensimmäiset kuukaudet ja ihana tarra-arkki.

Elokuussa Vilma oli 1kk ikäinen. Vauvakirjaan tuli kirjattua ylös tärkeitä mittoja, pituus, paino ja päänympärys sekä muita kuulumisia kuten syömisiä ja unia. Käytin tälläkin sivulla hyväksi havaitsemaani dymoa korostaakseni tärkeitä merkintöjä sekä ihanan tarra-arkin tarraa. Sain mahdutettua kaiken tarpeellisen tekstin tyhjille riveille. Laitoin ihania valokuvia oikeaan yläkulmaan ja vasempaan alareunaan. Voi, että miten ihana pieni kulta. Viimeistelin valmiin sivun ihanan tarra-arkin 'Rakas' -tarralla.

Kauniille nimi sivulle, joka on yksi lemppareistani laitoimme kaksi ihanaa ristäiskuvaa Vilmasta, jossa näkyy isäni isoäidin tekemä upea kastemekko. Kirjoitin tälle sivulle Vilman ristiäisistä, missä ne pidettiin, miten kaste ja juhlat sujuivat, ketä valitsimme kummeiksi, mitä juhlissa syötiin ja mitä Vilma sai lahjaksi. Vaikka nämä kaksi valokuvaa veivät aika ison osan riveistä, joille olisi pystynyt kirjoittamaan, niin silti sivulle jäi hyvin tilaa kaikelle tarpeelliselle. Halusin korostaa Vilman kaunista nimeä ja kirjoitin sen dymolla, liimasin sen keskeisemmälle paikalle. Sivusta tuli mielestäni todella kaunis, joka on täynnä ihania muistoja.

Syyskuussa Vilma oli 2kk ikäinen. Halusin pitää tämän sivun yksinkertaisena. Laitoin keskelle ihanan kuvan meidän pikkuisesta ja kuvan molemmille puolille halusin laittaa koristeeksi dymolla kirjoitetut mitat hänestä. Kuvan päälle liimasin ihanasta tarra-arkista sydäntarran ja kuvan alle kirjoitin päivämäärän milloin Vilman syntymästä oli tullut kuluneeksi 2kk. Tyhjille riveille kirjoitin neuvolakuulumisia, pituuden, painon ja päänympäryksen sekä mitä hän tuumasi rokotteesta. Kirjoitin muitakin kuulumisia esim. syömisiä ja unia sekä hänen kivoja höpinöitä "Höö. Ää. Wää, Nää, Khöö."

Lokakuun alussa Vilma täytti 3kk. Kuten kuvasta näkee tämä on tähän mennessä kuukausi johon mennessä on tapahtunut eniten, onneksi tälle sivulle mahtui paljon tekstiä. Tuttuun tapaan merkitsin kuukausisivulle tärkeitä mittoja, miten hän on kasvanut ja kehittynyt, mikä häntä kiinnostaa. Kerroin neuvolakuulumisia, uusia taitoja, itkuja ja iloisia juttuja. Kerroin miten hän on sen ikäisenä syönyt ja nukkunut. Toki myös tälle sivulle laitoin ihanan kuvan meidän pikkuisesta. Lisäsin Oot niin ihana tarra-arkin tarroja selkeyttämään tätä vapaata sivua. Jokaiselle tärkeälle asialle on nyt selkeästi oma paikkansa, hih. Tarraan kuvan alapuolella merkitsin päivämäärän milloin Vilmalla tuli täyteen 3kk. 

Saimme Oot niin ihanalta vauvakirjan lisäksi myös mm. tämän ihanan tarra-arkin, joka on kiva lisä vauvakirjan täyttämistä varten. Tarrojen avulla saa luotua helposti sivuille kauniita yksityiskohtia, niitä voi myös käyttää kuva/kirjoitustilan jakamiseen tai selkeyttämiseen. Tässä postauksessa näit muutamia esimerkkejä siitä miten näitä kivoja tarroja voi käyttää vauvakirjan koristeluun. Tarroja voi tietysti halutessaan hyödyntää muuallekin kuin vauvakirjaan. Tarra-arkkiin pääset tutustumaan täältä.

Lisää tietoa Oot niin ihanasta ja kivoista tuotteista löydät www.ootniinihana.fi. Oot niin ihana esittelee blogissaan kaikki brändilähettiläät, myös minut. Esittelytekstini pääset lukemaan täältä ja vaikka samalla kurkkaamaan ketä muita brändilähettiläinä toimii. Ensi kuussa on taas tuttuun tapaan tulossa uusi Oot niin ihana postaus, joka sisältää alekoodin, kannattaa pysyä kuulolla. Ihanaa viikonloppua ♡