Seitsemäs kerhopäivä

Tänään oli jo meidän seitsemäs kerhopäivämme! Tuntuu hassulta, että olemme käyneet kerhossa jo näin monta kertaa. Kerho on tosiaan parin viikon välein ja kestää puolitoista tuntia. Juuri sopiva aika meidän vauhdikkaalle kaksivuotiaalle.

Helmi oli taas innolla odottanut kerhoa ja kavereita! Kerhorutiinit ovat tulleet nyt jo tutuiksi. Olimme eteisessä, enkä ollut vielä saanut ulkovaatteitani pois kun neiti oli jo menossa askartelemaan. Minusta on ihanaa, että Helmi halusi ihan itse mennä askartelemaan, eikä minun tarvinut patistaa häntä. Tänään askartelimme yhdessä pääsiäistipun ja Helmi heti innoissaan sanoikin "tipu". Minä leikkasin tipun ulkoreunat, koska arvelin, että Helmillä olisi mennyt hermo, jos olisimme alkaneet niin isoa pinta-alaa leikkaamaan yhdessä. Olemme kotona harjoitelleet saksilla leikkaamista, mutta Helmi ei tykkää pitää saksia kädessään. Leikkasimme siis yhdessä nokan ja jalat. Helmi piirti tipulle kauniit violetit silmät. Tosin aluksi hän yritti piirtää keltaisella kynällä, mutta koska se ei näkynyt, halusi hän valita toisen värisen kynän, hih.

Tuttuun tapaan Helmi tutki kaikki lelut moneen kertaan, mutta eniten tällä keraa kiinnosti pikkuautot ja niiden laskettaminen minun tuunaamassani mäessä (olin siis laittanut lelupakkauksen nojaamaan autolaatikkoon, josta tuli mäki).  Myös kalapalapeli-onginta kiinnosti Helmiä ja Helmi onki kaloja innoissaan. Leikimme nukkekodilla ja Duploilla, myös kotileikki, uuni ja pesukone kiinnostivat. Yhteisleikit ovat alkaneet vielä enemmän kiinnostamaan Helmiä ja tänäänkin hän osallistui niihin itse (eli hän ei ollut sylissäni). Ensimmäinen laululeikki oli taas tuttu piiri pieni pyörii ja Helmi lauloi mukana, mikä oli ihanaa. Seuraavaksi laulettiin pääsiäisaiheista pupulaulua, loppua kohden Helmi ei olisi enää malttanut, vaan olisi tehnyt mieli alkaa riehumaan. Sitten olikin hartaushetken vuoro.

Hartaushetki meni taas tutun kaavan mukaan, välillä tuli itku ja harmitus, välillä maltettiin todella hienosti kuunnella. Lopuksi olikin hauskan lorupussin vuoro. Kaikki lapset saivat nostaa yhden runon vuorotellen. Helmi valitsi runon, joka kertoi perunasta ja tomaatista, hih. Sitten olikin kotiin lähdön aika. Mamma tuli meidät hakemaan, käytiin yhdessä kaupassa ja sitten mentiin mammamammalle. Kun tulimme kotiin, niin vielä herkuttelimme kerhojätskillä ja ihastelimme Helmin tekemää ihanaa pääsiäistipua.