Sektion jälkeen: malttakaa levätä

Tosiaan sektion jälkeen malttakaa levätä! Olen kirjoittanut tänne blogiin siitä miten hyvin olen toipunut, miten hyvin olen voinut. Se on hämännyt minua ja minun täytyy myöntää, että en ole tajunnut levätä tarpeeksi ja se kostautui.

Se, että olo tuntui hyvältä niin minun olisi täytynyt siitä huolimatta ottaa todella rennosti ja malttaa lepäillä enemmän, kiinnittää enemmän huomiota siihen miten toimin, onhan kyseessä ollut iso leikkaus. Mutta toisaalta kun olo oli niin hyvä niin en vain ymmärtänyt, että olisin kuitenkin tarvinut enemmän lepoa.

Tällä kertaa muutenkin lepäily on ollut vaikeampaa kuin ensimmäisellä kerralla, sillä vauvan lisäksi täytyy huolehtia myös isosiskosta. Ja vaikka Helmi onkin jo aika iso ja monissa asioissa omatoiminen niin tarvitsee hän silti vielä apua ja hänen peräänsä täytyy katsoa. Ja koska on kesä, niin tekee mieli tehdä monenlaisia kivoja juttuja, reissuja ja retkiä, varsinkin kun tämä kesä on kelien puolesta ollut upea. Vauva on ollut nyt lähiaikoina myös aika itkuinen ja häntä on täytynyt kannatella ja nostella paljon. On tullut liikuttua ja touhuttua aika paljon ja huomaamattani olen nostellut tavaroita tai kumarrellut enemmän, rasittanut itseäni jne. Tajuan sen vasta nyt.

Sitten kävi niin, että alavatsani tuli todella kipeäksi, minun oli vaikea kävellä ja istua. En pystynyt hoitamaan vauvaa kunnolla enkä tekemään oikeastaan yhtään mitään. Pelästyin. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin levätä, olla tekemättä mitään. Pekalla oli vielä muutama päivä isyysvapaita jäljellä, silti iski huoli: "miten selviän muutaman päivän päästä jos oloni jatkuu näin huonona". Onneksi kuitenkin levossa mihinkään ei sattunut eikä haava ollut aran tuntuinen, joten ajattelin että ei tässä varmaan kuitenkaan mitään hätää ole.

Onneksi kuitenkin lepo on auttanut ja opin kantapään kautta, että ihan oikeasti täytyy malttaa levätä. Leikkauksesta toipuminen voi olla myös petollista, vaikka olo tuntuisi hyvältä niin täytyy silti muistaa olla rasittamatta itseään. Nyt se on tietysti vähän haastavampaa kun Pekka meni takaisin töihin ja olen tyttöjen kanssa päivisin yksin. Halusin kuitenkin kertoa tästä vähän ikävämmästä kokemuksestani liittyen sektiosta toipumiseen, jotta joku muu voisi välttää tämän minkä jouduin käymään läpi.

Harmittaa tämä takapakki tässä toipumisesssa, harmittaa myös koska jouduin perumaan kivoja menoja mm. illanvieton veljeni luona, minne olisin kovasti halunnut mennä. Täytyy mennä kyläilemään sitten, kun toivun kunnolla. Harmittaa myös se, että olisi ollut kiva viettää Pekan tällä erää viimeisiä isyysvapaapäiviä mukavemmissa merkeissä, tehdä jotain kivaa yhdessä. Nyt vain makaan ja lepään siinä määrin kuin pystyn, yritän olla tekemättä mitään silloin kun ei ole pakko, kiinnitän enemmän huomiota siihen miten toimin ja ajattelen, että kyllä tämä vielä joskus helpottaa. Vaikka tämä lepäily on todella tylsää ja turhauttavaa niin kyllä sen aika vielä tulee, että pystyn taas normaalisti toimimaan. Nyt vain pitää löytää malttia toipumiseen.