Syntymäpäivä

Pari päivää sitten täytin 26 vuotta. En olisi halunnut täyttää vuosia, vanheneminen ajatuksena pelottaa. Jotenkin ajattelin, että 25 on juuri sellainen ihanneikä missä haluaisin pysyä. "Olen jo aikuinen, mutta vielä kuitenkin todella nuori." Ajattelin, että nyt tästä alkaa alamäki...

...kunnes tulin järkiini. Nuorihan olen vieläkin. Rupesin myös ajattelemaan sitä mitä kaikkea olen elämältä saanut, mitä keikkea olen jo saanut kokea. Olen löytänyt sielunkumppanin, olen naimisissa ja saan olla äiti maailman ihanimmalle tytölle. Lisäksi meillä on iso lähipiiri ja ihana koti. Olen rakastettu ja onnellinen.



Vaikka vanheneminen pelottaa, odotan kuitenkin innolla tulevaisuutta. Haluan nähdä miten Helmi kasvaa kasvaa ja oppii uusia asioita. Haluan laihtua, haluan vielä joskus opiskella uuden ammatin. Haluan lisää lapsia, haluan kehittyä valokuvaajana ja haluan kirjoittaa kirjan! Odotan sitä, että meillä on vielä joskus enemmän parisuhdeaikaa Pekan kanssa. Vaikka suurimmat haaveeni ovat toteutuneet, niin minulla on vielä paljon haaveita mitkä haluan toteuttaa tai ainakin yritän tavoitella niitä. Tulevaisuus ja ikääntyminen näyttävät sen, toteutuvatko loputkin haaveeni.


Olen syntynyt 23.3 klo: 10:31 ja oli niin ihanaa kun äitini soitti minulle juuri siihen aikaan ja lauloi minulle onnittelulaulun "paljon onnea vaan...". Torstaina, syntymäpäivänäni alkoi ihanasti. Köllöttelimme Helmin kanssa ja Pekka tuli meitä herättelemään, sain ihania suukkoja ja haleja. Pekka oli ostanut kauniita kukkia ja laittanut aamulapalan pöytään, tuoretta patonkia, oi! Helmi oli tehnyt minulle Pekan kanssa upean kortin: 26-vuotta, 26 sydäntä, ihanaa!   Minusta on niin kivaa, että Pekka järjesti minulle syntymäpäiväjuhlat, leipoi upean kakun (minun ei tarvinut kuin heittää marjat päälle) ja herkullisia suklaakeksejä. Kuten on jo aiemmin tullut ilmi, jännitän todella paljon (melkein kaikkea), joten tälläkin kertaa meinasi paniikki iskeä juhlien kanssa. Onneksi Pekka osaa rauhoitella minua ja saa hommat aina takaisin raiteilleen. Pakko vielä mainita, että tämä upea kakku on ensimmäinen kerroskakku, jonka Pekka on ikinä tehnyt! En pysty käsittämään miten Pekka onkin tuollainen luonnonlahjakkuus, ihanaa! Olen onnekas kun minun mies on niin taitava leipomaan ja tekemään ruokaa!

Minulla oli ihana syntymäpäivä, ihanat juhlat! Päivän aikana meillä kävi paljon rakkaita kylässä. Olen niin onnellinen ja kiitollinen kaikista läheisistäni, ihanaa miten monet muistivat ja onnittelivat minua. Tiedän, että minua rakastetaan ja se tuntuu todella hyvältä! Helmillä oli myös todella kiva päivä "onnee onnee äiti". Helmin mielestä oli mukava syödä herkkuja ja leikkiä pikkuserkkujensa kanssa.