Talvilomareissu Jyväskylään ja Kuopioon

Me teimme talvilomareissun Jyväskylään ja Kuopioon tapaamaan Pekan isovanhempia, tarkoitus oli nähdä myös Helmin kummia, mutta valitettavasti hän oli tullut kipeäksi. Olimme yhden yön kummassakin kaupungissa ja aikataulu oli aika kiireinen. Kahden lapsen kanssa reissaaminen ei ole mitään lepoa, varsinkin kun pienempi on vielä vauva, huh. Kivaa oli, mutta vähän rankkaakin.

Reissumme siirtyi muutamalla päivällä, koska olimme Helmin kanssa alkuviikosta kipeinä. Onneksi kuitenkin torstaina pääsimme reissuun, ajelimme ensin Jyväskylään. Kyläilimme isomummun luona, kävimme Pandan tehtaanmyymälässä, kaupoilla ja ulkoilimme. Seuraavana päivänä ajelimme Jyväskylästä Kuopioon.

Kuopiossa kyläilimme isomummin ja ugulin luona, kävimme torilla ihastelemassa Kansainvälisen jäänveistokilpailun jääveistoksia, poikkesimme HopLopissa ja Ikeassa, hih. Kävimme myös katsomassa Minna Canthin taloa.

Oli mukava nähdä pitkästä aikaa Pekan isovanhempia, Helmi oli kovasti odottanut tätä reissua ja hän oli piirtänyt heille kivat kortit "yllätykset" lahjaksi, hih. Isomummi ja -mummu eivät olleet vielä aiemmin nähneet Vilmaa, joten oli senkin puolesta kiva kyläillä.

Helmi viihtyi reissussa, kun hänellä oli leluja mukana. PlanToysin eläinkuljetuskoppa tarvikkeineen oli kätevä, kopassa matkusti Pluto ja sinne mahtui vielä PlanToysin matkapalikkasettikin, kopassa lelut pysyivät tallessa ja sitä oli helppo kantaa mukana. Hotellista hän sai muistipelin, puuhakirjan ja kyniä. Reissusta mukaan tarttui myös pari uutta pehmoa. Helmiä kiinnosti upeat jääveistokset ja käynti HopLopissa.

Tällä meidän reissulla Vilma oli ensimmäistä kertaa hotellissa yötä. Jännitimme vähän, että miten yöt menevät, kun huutoöitäkin tällä meidän pikkuisella aina välillä on. Yö Jyväskylässä olikin hankala, mutta onneksi Kuopiossa yö sujui hyvin ja saimme kaikki nukuttua. Ajoitimme reissussa meidän tekemiset ja automatkat aina Vilman unien mukaan. Ja onneksi Vilma nukkuikin kaikki ajomatkat, sillä hän ei pitkää matkaa jaksaisi autossa istua hereillä ollessaan. Helmi viihtyi takapenkillä lelujen kanssa, katsoi pädiä ja osan matkasta myös nukkui.

Reissut on kivoja, mutta myös vähän rankkoja. Kotiin on aina kiva palata  ♡

31.3. Starbox blogiportaali suljetaan ja blogini löytyy sen jälkeen täältä www.laurahassu.blogspot.com