"Tervetuloa kotiin kulta"

Joulukuun 2. päivä on minulle hyvin merkityksellinen päivä, sillä kaksi vuotta sitten sanoimme Helmille "tervetuloa kotiin kulta".
 


Helmin syntymän jälkeen olimme viikon sairaalassa ja ai että miten ihanaa oli kuulla, että pääsemme kotiin. Tuntui kyllä vähän hassulta lähteä sairaalasta, menimme sinne kahdestaan, mutta lähdimme sieltä kolmestaan: "nyt meillä alkaa elämä perheenä". Pekka ei ole varmaan koskaan ajanut niiiiiin varovasti kuin silloin. Tosin ei kyydissäkään koskaan aiemmin ole ollut yhtä arvokasta lastia. Kun pääsimme kotiin, meille yllätykseksi Pekka oli tehnyt suursiivouksen ja koristellut koko kodin jouluiseksi. Kotiin oli niin ihana tulla, onhan koti maailman paras paikka. Kaikki tuntui paljon helpommalta kotona, kun ei ollut joku koko ajan kyttäämässä. Sai toimia ja olla niin kuin parhaalta tuntui. Näytimme Helmille millaiseen kotiin hän on muuttamassa. Koristelimme yhdessä joulukuusen ja avasimme joulukalentereista avaamattomat luukut. Pekka luki Helmille iltasadun, niin kuin tapana oli masuaikanakin. Me vain ihastelimme omaa pienokaista ja ajattelimme kuinka onnekkaita olemme kun meillä on lapsi.

 

 

 


Synnytys oli minulle rankka ja toipuminen siitä oli raskasta. Sairaalassa en viihtynyt ja odotin todella paljon kotiin pääsyä. Koen tämän päivän jotenkin lohduttavana. Selvisin raskaudesta ja synnytyksestä, saimme kotiin terveen tytön. Siksi tämä päivä nostaa minulla tunteet pintaan.

 

 

 

 


Tämä 2. joulukuuta on ihana päivä, sillä kaksi vuotta sitten aloitimme elämämme perheenä. Perhe-elämä oli haaveenamme ja on niin ihanaa, että se haave toteutui. Meillä on rakas kaksivuotias tyttö, joka ilahduttaa meitä olemalla oma ihana itsensä. Perhe-elämä on ihanaa, Pekka ja Helmi ovat parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.