Vilma Aurora

Meidän rakas toinen tyttäremme, pieni ihme sai kasteessa nimen Vilma Aurora. Mielestämme se on ihana nimi, kaikista kaunein nimi juuri hänelle. ♡

Kun saimme tietää odottavamme ihanaa pientä tyttövauvaa, niin tiesimme, että hänen nimekseen tulisi Vilma. Meillä kummankin lapsen kohdalla nimi on ollut helppo päätös. Olemme heti tienneet mikä nimi on kiva ja kaunis, mikä tuntuu oikealta ja luontevalta. Minusta tuntuu, että kun nimenvalinta on ollut niin helppoa ja nimet ovat tulleet mieleen kuin itsestään, että juuri näin on tarkoitettu. ♡

Kun tiesimme odottavamme tyttöä nimi oli selvä ja kerroimme läheisille hänen olevan Vilma. Helmillekin oli helpompaa ajatella vauvaa henkilönä kun hänellä oli nimi valmiina. Helmi tunsi jo vauvan hänen syntyessään "hän on pikkusiskoni Vilma". Vaikka me ja läheiset olemme tienneet Vilman nimen jo kauan, halusin odottaa vauvan nimen julkaisemista someen siihen asti kun vauva on kastettu ja virallisesti saanut itselleen nimen. Se olisikin ollut hassua jos olisin täällä jo raskaana ollessa puhunut Vilmasta ja vauva olisikin ollut poika tai jostain syystä olisimme halunnetkin vaihtaa nimen joksikin muuksi.

Ihanat siskokset, meidän rakkaat tytöt: esikoisemme Helmi Ilona ja kuopuksemme Vilma Aurora. Molemmilla tytöillä on kauniit ja juuri heidän näköiset nimet, jotka myös sointuvat kivasti keskenään, hih. ♡

Helmi 4.1.2015 - Vilma 26.8.2018