Virvon varvon...

"Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks! Vitsa sulle, palkka mulle!"

Aloitettiin Helmin kanssa virpomisoksien koristelu jo maaliskuun alussa. Helmi on vielä niin pieni, ettei jaksanut tehdä kerrallaan kuin kaksi oksaa. Tosiaan ollaan Helmin kanssa koristeltu oksat yhdessä. Helmi sai jo kaupassa valita mitä ja minkä värisiä koristeita ostetaan. Kotona sitten Helmi sai valita vaihtoehdoista minkälaisia koristeita haluaa laittaa oksiin. Seuraavaksi Helmi osoitti mihin kohtaan oksaa hän haluaa minun laittavan koristeen. Virpomisoksat ovat Helmin suunnittelemia ja minun toteuttamia. Eli oksat ovat juuri sellaisia kun Helmi on niistä halunnut. Yksikin vitsa oli sellainen missä kaikki koristeet oli yhdessä oksassa, koska Helmi oli niin halunnut. Oli se kyllä kieltämättä vähän hupsun näköinen, mutta rakkaudella tehty. Olihan oksien koristelu aikaavievä ja ehkä jopa vähän työläs prosessi, mutta minusta on ihanaa askarrella Helmin kanssa yhdessä. Ja sukulaisia on aina kiva ilahduttaa Helmin tekemillä jutuilla :-)

Lähdettiin aamupäivällä melkein heti Helmin aamupalan jälkeen virpomaan. Meillä olikin monta paikkaa missä haluttiin käydä. Helmistä koko touhu oli todella hämmentävää. Yleensä kun kotoa lähdetään kyläilemään niin siellä sitten leikitään, syödään ja touhutaan. Nyt aamupäivä meni siinä että koko ajan hosuttiin paikasta toiseen, eikä menty eteistä pidemmälle. Tosiaan meillä oli niin monta läheistä virvottavana, että oli pakko rientää paikasta toiseen. Ehdittiin onneksi kaikki virpoa ennen Helmin unia. Helmi jaksoi hienosti koko reissun ja oli oma ihana, iloinen itsensä.

Helmi saikin muhkean saaliin, siitä riittää mutustettavaa pitkäksi aikaa. Nyt jäädään odottamaan sitä kun Pääsiäispupu vierailee viikon päästä. Mukavaa pääsiäisen odotusta!