Ajatuksia rohkeudesta. Vai tyhmänrohkeudesta?

Mitä on uskaltaminen? Mitä rohkeus?

Olen saanut varmaan jonkun tsiljoonabiljoona onnitteluviestiä uudesta kodistamme. Villa Polinin tuore emäntä kiittää ja kuittaa. (en ole sitten kuitenkaan mikään Niskavuoren emäntä, en nuori enkä vanha)
Aika monessa viestissä on myös ollut mukana onnitteluja, ihmettelyjä tai ihailua meidän perheen ROHKEUDESTA, moni on sanonut kadehtivansa sitä, että uskallamme hypätä.

Jäin näitä viestejä miettimään, monellakin tapaa. Ja onhan kyllä totta, että erityisesti minä olen meidän perheessä se, joka menee suin päin intuitionsa pohjalta, toisinaan rakkaan paremman puoliskoni kauhuksi.
Toisaalta minä olen meistä myös se, joka takertuu tiukemmin turvallisuuden tunteeseen, vanhaan tuttuun, ja on muutosvastarintaisempi. (no en ole koskaan väittänytkään olevani helposti ymmärrettävä persoona, heh, mutta teidän muiden onneksi vain yksi teistä blogini lukijoista on joutunut kanssani naimisiin, eikä hänkään tainnut ihan täysin tajuta mihin siinä naimakaupassa joutui)

Käy sisään niistä ovista, jotka sinua kutsuvat, vaikket tietäisi mitä kaikkea oven takaa paljastuu.

Minulla on jokin sisäänrakennettu vankka luottamus elämään. Ollut kai aina.
Olen tehnyt valintoja tunteen pohjalta silloin, kun moni olisi valinnut järjen. Olen luottanut intuitioon silloin, kun muut ovat luottaneet faktoihin. Olen kävellyt pois ihmissuhteista, läheisistäkin, jos ne ovat olleet minulle myrkyllisiä, vaikka minun olisi yhteiskunnan normien mukaan pitänyt sietää. Olen uskaltanut olla oma itseni, tuoda omat ajatukseni ja aidon persoonani esiin, vaikka se on voinut matkan varrella ärsyttää monia erilaisuudellaan. Olen välillä puristanut silmäni kiinni ja vain hypännyt, sillä jos olisin jäänyt harkitsemaan, en olisi uskaltanut.

Parhaat asiat tapahtuvat oman mukavuusvyöhykkeemme ulkopuolella, sen olen matkan varrella oppinut kantapään kautta.

Moni iso päätös, kuten nyt tämä äkillinen muutto unelmakotiin, on tapahtunut äkkiarvaamatta. Aikanaan, kun päätin jättää oman kampaamoni ja siirtyä päätoimisesti nykyiseen ihonhoitokonsultin työhöni, syntyi sekin päätös yhden perjantai-illan aikana. Tosta noin vain!

Muistan sen edelleen elävästi. Tuore aviomieheni oli saapunut kotiin Santahaminasta opiskeluviikon päätteeksi. (Samaisessa Santahaminassa hän on tämän keväänkin opiskelemassa, eli yhtä neverendingstorya koko tämä meidän elämä)

Vaikea atooppinen ihoni oli kirvelevä ja vereslihalla viikon töiden jälkeen, ja aina avulias mieheni tiskasi puolestani värikupit, sudit ja pensselit, kuten usein perjantaina junalta työpaikalleni tultuaan. Elettii siis vuotta 2004. Olin kotimatkalla itkuinen, kun käsiin koski, kirveli ja kutitti. Muistan vieläkin sen rantatien mutkan matkalla kohti silloista Myllykosken kotiamme, jossa tuo viisas mies jota aviomiehekseni saan kutsua, totesi tyypilliseen analyyttiseen ja samalla minua suojelevaan tapaansa, että terveyteni takia minun olisi vaihdettava alaa, ja vaihtoehto oli jo nenäni edessä. Jos sillä elää muutkin, elät sinäkin!

Seuraavana päivänä ilmoitin kampaajan urani olevan siinä. Se oli kerrasta päätetty, enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Jälkikäteen mietittynä olen äärettömän kiitollinen Simolle siitä, että hän tuuppasi elämämme yhden lauseen voimalla kohti kaikkea sitä, mitä olemme sen jälkeen saaneet kokea.

Koirilta kannattaisi ottaa mallia hetkessä elämiseen ja pienistäkin asioista riemuitsemiseen,

Nämä meidän perheen muutokset tuntuvat noudattavan usein samaa kaavaa: Isännän suusta tulee alulle paneva heitto, joka saa minun turbiineissani sitten sen muutokseen tarvittavan voiman.

Majakka ja perävaunu. Vähän myös Pekka ja Pätkä. Ja erittäin paljon paita ja peräpää, ottamatta kantaa kumpi on kumpi. Sellaisia me ollaan.

Muutosten ja päätösten edessä ei koskaan voi tietää oliko se hyvä vai huono päätös. Ja jälkikäteen on turha miettiä mikä se toisen polun lopputulos olisi ollut.
Jos tekee mieli hypätä, hyppää! Aina sitä laskuvarjon tai Maija Poppasen sateenvarjon jostain keksii, jos näyttää, että edessä on turhan kova mahaplätsi. Mummona kiikkustuolissa on mukavampi muistella sitten vaikka niitä mahaplätsejä, kuin miettiä sitä, ettei tullut tehtyä mitään.

Ei ne unelmat todeksi muutu ilman tarvittavaa työtä. Päämäärätön sinne tänne pomppiminen ei ole rohkeutta. Rohkeutta on kuunnella oman sielunsa ääntä ja mitä se sisin todella sanoo, ja mennä sitten sitä kohti täysillä, välittämättä epäilijöistä ja säröäänistä.

Vahvat elämäkerrat ruokkivat minun rohkeuttani.

Mistä sen sitten tietää, mikä on rohkeaa ja mikä pelkästään tyhmänrohkeaa?
Eipä kyllä mistään. Tai siis varmaan joku voi tietääkin, mutta minä kyllä en. Voihan se olla, että tämä tällä hetkellä hentona koti-ikävänä tuntuva haikeus sisimmässä muuttuu vuosien varrella tuskattuttavaksi totuudeksi siitä, ettei me kotiuduttukaan Villa Poliniin, ettei meistä ollutkaan "kartanon herraksi ja rouvaksi", kuten me toisiamme leikkisästi nykyisin kutsutaan. Tai että muutto vaikuttaakin lopunperin negatiivisesti lapsiin, vaikka ajatus siitä, että mummon työpaikka on nyt ihan lähellä ja mamma asuu puolet lähempänä, olikin mieltä lämmittävä. Vaikea uskoa, mutta mahdollista. 

Lopulta kyse on kuitenkin paljolti asenteesta. Miten asioihin suhtautuu. Minua on siunattu positiivisella asenteella ja myönteisellä tavalla suhtautua tulevaisuuteen. Olen yltiöpäinen romantikko, olipa sitten kyse parisuhteesta tai elämäni tavoitteista. Uskon aina kaiken onnistuvan ja osaan maalata mieleeni hyvin aidon tuntuisia kuvia unelmistani. Ja joskus siellä mahaplätsien välissä tapahtuu myös niitä ihmeitä, tai siis ei ihmeitä vaan oikeiden valintojen ja tekojen tuloksia, että unelmia toteutuu. Kuten meidän perheen nimen kiinnittyminen Villa Polinin satavuotiseen, paljon nähneeseen historiaan 

Kun minä sitten jonakin päivänä olen se Villa Polinin vanha emäntä ja kiikkustuolissa korkokengät (!) keinuen istun seuraamassa kymmenpäistä lastenlasten ja lastenlastelasten katrastani valtavan joulukuusen alla, pitäen kädestä kiinni liikunnan ja hyvien creemien komeana pitämää elämäni rakkautta, olen unelmieni ytimessä.

Anni

Villa Polin: http://starbox.fi/lumottupolku/villa-polin-yhdella-sanalla-kaunista