Asuntomessupäätös on tehty. Kyllä vai ei?

Huhheijaa!
Puhuttuani tässä yhtenä aamuna ensin pihasuunnittelijan kanssa ehkä latinaa (en tajua mitään!) ja sen jälkeen kirjanpitäjäni kanssa mandariinikiinaa (en tajua sitäkääkään vähää!), päätin käydä haukkaamassa happea tontin reunalla ja kuulostelemassa mitä tunteita siellä nousee pintaan.
Sisustus ja rakennushommista ymmärrän jopa hitusen enemmän kuin puutarhasta ja kirjanpidosta. Tai no ainakin sen verran, että PRIMER on vesieristettä (EDIT: eikä edes kuulemma ole kuin pelkkää kiinnitystä) ja senkin tiedon olen oppinut siitä, kun meikin alle laitetaan primeria, jotta meikki kestää.
Ja tulipa siitä mieleeni, että tarvis vissiin kertoa teillekin miten tässä asuntomessuasiassa nyt kävi...

Elämä on ollut yhtä hullunmyllyä viimeisten parin kuukauden ajan. Juupas, eipäs. Kylläpäs, ei sittenkään, ehkä kuitenkin, joo sittenkin.
Äiti, paljonko sulla tänään on prosentit?, on ollut kysymys, jota minulle on esitetty lähes päivittäin. Paljonko kallistun muutolle ja asuntomessuille rakentamiselle, ja paljonko vanhaan kotiin jäämiselle.
90/10...
50/50... Yötä päivää.

Jokaista aikuisten keskustelua on kuunneltu korvat höröllä. Ai, eikö me muutetakaan? Ai, muutetaanko me? Ja se ikuisuusvastaus: me ei vielä tiedetä, me mietitään vaihtoehtoja.
-Mutta iskä, paljon sulla on prosentit, onko 60/40?

Aika on kuitenkin ihmeellinen asia. Vaikka tuntuu, ettei päätöstä pysty millään tekemään, se alkaa kuitenkin hahmottua pikkuhiljaa. Prosentit alkaa kääntyä useammin siihen samaan suuntaan. Sekasorrosta alkaa sittenkin nousta vastauksia, kun jaksaa vain luottaa. Sydän tietää paremmin, järki kun on vain järki, enkä siihen ole luottanut juuri koskaan.

Uusi talolaina vs. ei talolainaa.
Pioneeripuiston miljöö vs. Sarkola lähellä keskustaa.
Pidempi koulumatka vs. lyhyt koulumatka.
Ei remontin tarvetta vs. aina remontin tarvetta.
Pienemmät neliöt vs. suuremmat neliöt.
Vähemmän säilytystilaa vs. enemmän säilytystilaa.
Vähemmän ulkomaanmatkoja vs. paljon ulkomaanmatkoja.
Uusi talo vs. vanha talo.
Kiire myydä vs. rauha jäädä.

Hiljaisuus ja aika auttavat tekemään oikeita päätöksiä. Sisin vastaa, kun sille antaa mahdollisuuden.

Läheisten kanssa on käyty keskusteluja, piipahdettu tontilla ja juotu iltakahvia piirrustusten äärellä. Mummi, jolla arvatenkin on suurin tunneside kotiimme, antoi täyden siunauksen mitä ikinä päätämmekin. Hän on onnellinen siellä missä nyt asuu, eikä koe sitoumuksia vanhaan kotiinsa enää. Vaari olisi ollut samaa mieltä, sen tiedän.
Mummi kyllä sanoi ahdistuvansa ajatuksesta, että ottaisimme niin suuren lainan. "Lapsikullat, kun minä toivoisin, ettei teidän tarvitsisi elää niin tiukilla kuin me vaarin kanssa elettiin". Ajat ovat muuttuneet mummi-rakas.

Vain veljeni sanoi, että tuntuisi oudolta, jos talossamme asuisi joku vieras. Itse olen, yllättävää kyllä, suhtautunut hyvin neutraalisti juuri tähän talon historiaan, jonka kuvittelin olevan minulle suurin kynnyskysymys. Olen pystynyt tekemään päätöksen ilman tunnesiteitä.

Kun lopulta sain kiinni omasta tunteestani, päätös tuli lopulta helposti. Tietynlaista surua, haikeutta ja once in a lifetime- mahdollisuudesta irti päästämistä se kyllä aiheuttaa, mutta me olemme päättäneet jäädä kotiin.

Vastaus asuntomessuille, niin houkutteleva vaihtoehto kuin se onkin, on EI.
Kuva: https://goo.gl/images/FDPiis

Edes talomyyjien Louis Armstrongin, eli Kontion myyntimies Karrin upea, matala bassoääni ei saanut minua lähtemään. Sen äänen omaavalta voisin kyllä helposti ostaa mitä vain! Miten kenelläkään voi olla sellainen basso?

Jos olisimme asuntomessut valinneet, olisi valinta osunut Kontion hirsitalojen Glas House mallistoon.
Uniikki, meille suunniteltu kaksikerroksinen hirren ja lasin yhdistelmä. (Melkein kuulette syvän huokaukseni varmaan nytkin, kun sitä mietin.)
 
Miksi näin?
Aika ajoi meidät kiinni.
Olimme liikkeellä liian myöhään. Jos olisimme edes joskus aikaisemmin puhuneet talon rakennuttamisesta, meillä olisi saattanut olla valmiina ajatus siitä, minkälaisen haluamme. Nyt tuntui siltä, että emme ehdi tehdä viisaita valintoja ja miettiä tarpeitamme kunnolla. Kauha pitäisi iskeä tonttimaahan ihan pian, eikä omaa taloa oltu laitettu edes myyntiin. Erilaisia vaihtoehtoja pitäisi ehtiä puntaroida ja suunnitella niin sisä- kuin ulkoasukin kodille niin, että se valmistuttuaan varmasti vastaa unelmiamme. Minä en tästä kodista lähde mihinkään "ihan kivaan" vaihtoehtoon. Se on jalat-alta-talo tai ei mitään.

En tiedä mikä se tunne on, kun astun Iivarinkuja 5:n taloon kesän 2019 asuntomessuilla, ja kävelen talossa, jonka paikalla voisi seisoa upea lasitalomme. Itku? Haikeus? Helpotus oikeasta päätöksestä? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Mutta juuri nyt nautin oman kodin keittiöremontin suunnittelusta ja ulkoporealtaan siirtämisestä lopulliselle sijoituspaikalleen terassin yhteyteen. Huomenna pihassa häärii pihasuunnittelija, joten odottakaas vaan miten upea SPA-osastostamme lopulta takapihalle kehkeytyykään! (ei lähde taas mitenkään lapasesta, eipä...)
Koti on siellä missä sydän on. Ja juuri nyt se on täällä. Tulevasta ei voi tietää.
Anni & the family